Vuonna 2014 Wii U:lle julkaistu Hyrule Warriors on palannut. Peli julkaistaan uudemman kerran 3DS-käsikonsolille, joskin aiempaa sisältörikkaampana.
Kannattiko kierrätys? Näin voisi väittää, sillä Hyrule Warriors Legends on varsin mallikas peli pienoisista puutteistaan huolimatta.
Hyrylän soturit
Omega Force -studion kehittämä peli naittaa yhteen The Legend of Zeldan maailman ja Warriors-sarjan pelityylin. Luvassa on siis Linkin ja kumppanien tähdittämää hack and slash -taistelua, jossa vihollisia lakoaa yhden tehtävän aikana useita satoja – parhaimmillaan jopa tuhansia. Zelda-sarjasta tuttuja elementtejä nähdään joka puolella. Pelattavat hahmot aseinensa ovat tuttuja useista eri peleistä, kuten myös vastaan asettuvat viholliset. Itse pelaaminen on kuitenkin jotain aivan muuta kuin mihin Nintendon kruununjalokiven parissa on totuttu.
Pelimuotoja Hyrylän sotureilla on neljä. Niitä ovat Legend-tarinamoodi, vapaata pelaamista tarjoileva Free Mode, karttakivaa sisältävä Adventure-pelimuoto sekä hölmöhkö My Fairy.
Näistä pääosassa on Legend-tarinamoodi, jossa ohjataan eri hahmoja läpi tarinan välivideoiden maustamana. Maailman monimutkaisinta tarinaa ei ole tarjolla, mutta se kuitenkin perustelee siedettävän hyvin miten eri Zelda-saagojen hahmot kohtaavat samoilla taistelutantereilla. Tehtäviä riittää kosolti, etenkin kun mukana on uusia ja DLC:nä aiemmin tavattuja kenttiä.
Adventure-pelimoodissa pelaajat pääsevät koluamaan kahdeksanbittistä Zelda-seikkailua muistuttavaa karttaa. Jokainen mapin ruuduista sisältää jonkin sortin taistelun sekä vinon pinon avattavia palkintoja hahmojen ja aseiden muodossa. Nämä taistot ovat luonteeltaan pienempiä kuin tarinamoodin tehtävät, vaikka kentät ja viholliset sieltä lainataankin. Tekemistä kartan koluamisessa riittää pitkäksi aikaa.
Lisäksi tarjolla on My Fairy -moodi, jossa pelaaja voi kasvattaa, kehittää ja varustaa Adventure-kartalla kerättyjä keijuja. Kyseessä on pieni lisä, josta ei paljoa kerrottavaa jälkipolville jää.
Sinä olet heikoin linkki
Taistelu on helppoa ja ehkä tästä syystä hieman monotonista. Pienempiä vihulaisia saa kaadettua liioittelematta tuhatmäärin pelkkiä hyökkäysnappeja vimmatusti takomalla. Isommat hirmut kaatuvat myös näin, mutta viisas pelaaja odottaa oikeata hetkeä iskeäkseen suuremmalla voimalla. Eniten variaatiota tuovat jättikokoiset pomohirviöt, joiden päihittäminen vaatii yleensä jonkin sortin esineen käyttämistä. Kunhan oikea jippo on keksitty, niin tämän jälkeen päästän hakkaamaan hyökkäysnappeja vimmatusti. Totta kai.
Ja tosiaan, hyökkäysnappeja on kaksi kappaletta: yksi tekee peruslyöntejä ja toinen vahvoja iskuja. Näitä yhdistelemällä saadaan aikaiseksi vino pino erilaisia hyökkäyksiä, joita voi lisäksi avata pelin marketin kautta lisää. Hentoisesti lisää maustetta taistoon tuovat erikoisliikkeet, joita käytetään erillisen palkin täytyttyä. Joka hahmolla on omat spesiaalihyökkäyksensä, jotka myös vaihtelevat käytössä olevan aseen mukaan.
Kontrollit ovat selkeät, eikä niissä ole paljoa napistavaa yhden toiminnon sijoittelua lukuun ottamatta. Vihollishahmoon lukitseminen nimittäin hoituu painamalla ristiohjainta ylöspäin, mikä ei ole kovin näppärää kesken kiihkeimmän taistelun. Tämä on kuitenkin vain pientä jupinaa.
Itse toiminta näkyy 3DS:n ylemmältä näytöltä, kun taas karttaa ja käytettäviä esineitä ihmetellään alemmasta ruudusta. Hetkittäin kokonaisuutta on vaikea seurata, sillä oleellista infoa pyörii kummassakin suunnassa. Välillä toistaitoiset NPC-hahmot joutuvat pulaan ja linnoitukset ovat vaarassa joutua viholliskäsiin. Kumpikin tilanne vaatii pelaajalta huomiota ja parhaimmillaan juoksua pelialueen yhdestä päädystä toiseen. Tiedot vyöryessä päälle voi hätä uida hetkittäin puseroon, mutta onneksi löpinät voi selvittää jälkikäteen pelin taukovalikosta.
Taistellen sotaan
Kovin monipuoliseksi menoa ei voi haukkua. Suurimman osan tehtävistä voi summata näin: lyö tarpeeksi vihulaisia kanveesiin, jotta saat valloitettua linnakkeita. Tämän jälkeen vedä isompia mörköjä pataan jonkin kikkakolmosen avulla. Vaikka taistelun tuoksinassa pelaajalle annetaankin uusia tehtäviä suoritettavaksi, niin niiden pääasiallisena ratkaisuna on tyhjentää jokin alue vihollisista tai kaataa tietyt hirmut. Taistelua siis kaikki tyynni.
Vaihtelun puute on yksi Hyrule Warriorsin suurimmista miinuspuolista. Hienoista muutosta saadaan toki eri hahmojen ja kahden pääasiallisen pelimoodin avulla, mutta kyseessä on lopulta sama ateria eri lisukkeilla.
Tätä asiaa vasten onkin hieman erikoista, että pelin pariin palaa silti aina mielellään. Ehkä viehätys tulee nopeasta toiminnasta yhdistettynä monien ja taas monien vihollisten rankaisemiseen. Zelda-sarjan fanit arvottanevat ruudulla näkyvät toimet vielä astetta korkeammalle.
Kierrätys kannattaa
Jos olet Hyrulen sotasi jo sotinut Wii U:lla, niin Legendsin hankkimista voi pohtia kaksi kertaa. Uusi versio pitää kuitenkin sisällään reilusti uutta sisältöä, joka voi vaikuttaa päätökseen. Tarjolla on nimittäin tuoreita tehtäviä, tukku uusia hahmoja sekä taistelumekaniikkoja, joista alkuperäispelikin olisi hyötynyt.
Rummutetuin lisä on uusien hahmojen tuominen taistelutantereille. Legendsissä nähdään kokonaisuudessaan viisi uutta sankaria, joista etenkin Zelda-sarjan fanit varmasti saavat suurimmat ilonsa. Lainoja saadaan muun muassa Wind Wakerista ja Majora's Maskista, mutta eniten huomiota saa käytännössä naispuolisena Link-sankarina toimiva Linkle. Hänelle on annettu koluttavaksi useampia tarinatehtäviä, jotka eivät kuitenkaan tarinallisesti tuo mukaan oikeastaan mitään. Kyseessä on kuitenkin kelpo debyytti sankarille, josta kuulemma varmasti myöhemminkin.
Tehtäväpuolella eniten tunteita herättää varsinaisen tarinan jälkeen avautuva osuus, joka vie pelaajat mainion Wind Wakerin maailmaan parin tehtävän ajaksi. Pelattavana on myös aiemmin DLC:nä kotikonsolilla tavattu Cia's Tale -tarinaosuus.
Taistelumekanisista uudistuksista ei voi kuin näyttää peukkua. Näitä päivityksiä ovat esimerkiksi kyky liikkua nopeasti ympäri taistelukenttää pöllöpatsaiden avulla sekä mahdollisuus vaihtaa ohjattavasta hahmosta toiseen kesken taistelun. Etenkin jälkimmäinen on hieno lisä, joka olisi ollut kätevä myös Wii U -versiossa.
Graafisesti käsikonsoliversio jää luonnollisesti isoveljensä jalkoihin. Wii U:n taistelutantereet olivat vailla suurempia yksityiskohtia, ja näin on myös 3DS:llä. Yleisilme jää välillä vaisuksi, oli 3D-kuva päällä tahi ei. Huomattava on sekin, että Wii U:lta tuttu moninpeli loistaa poissaolollaan. Kyseessä on siis puhtaasti yksinpeli.
Varo, poppaa!
Taistelukentillä esiintyy paljon popuppia, eli vihollisia ilmestyy näkyviin niiden sijaintia lähestyttäessä. Tämä pätee myös isoihin pomohirviöihin, jotka kokonsa puolesta pitäisi nähdä kauas. Vihulaisten summittaisen sijainnin näkee kuitenkin kartalta, joten aivan sokkona ei tarvitse ryntäillä edestakaisin. Maassa pyörivät esineet sen sijaan voi nähdä kaukaakin.
Yksi huomionarvoinen asia on, että peli pyörii jouhevammin New Nintendo 3DS -konsolimallilla kuin alkuperäisellä 3DS:llä. Originaalilaitteella kokemus ei ole yhtä sulava, sillä ruudunpäivitys laskee tuoreemman mallin vastaavasta. Monet sivustot ovat kuvailleet Legendsin olevan alkuperäis-3DS:llä lähes pelikelvoton, mutta omissa muutamissa testisessioissani rymistely oli silti täysin toimiva. Ruudunpäivitys toki laski, mutta se ei liiemmin menoa haitannut. Tämä asia kannattaa kuitenkin huomioida ostopäätöstä tehdessä.
Äänimaailmaltaan Hyrule Warriors Legends ajaa asiansa. Ääninäyttelyä on turha odottaa tehtävien välillä puhuvaa kertojaa lukuun ottamatta. Hahmojen puhe on sarja erilaisia ulinoita ja huudahduksia tekstityksen saattelemana. Musiikki on paikoin oikein hyvääkin, mutta Zelda-melodioiden yhdistely metallimusisointiin on hieman erikoinen, joskin kohtuullisen toimiva ratkaisu.
Summaten sotaan
Tekemistä pelimoodeissa riittää kymmeniksi tunneiksi ja kerättävää rompetta on kiitettävän paljon. Jopa niin paljon, että nimikkeen sataprosenttinen läpäisy jäänee monelle pelaajalle haaveeksi. Joka hahmon kehittäminen ja ominaisuuksien kasvattaminen saa pelikellon varmasti kolminumeroiseksi.
Hyrule Warriors Legends on kokonaisuudessaan tarpeeksi viihdyttävä peli. Se keskittyy vahvasti taisteluun, mutta meno on riittävän menevää viihdyttääkseen aikansa. Rymistely tuskin saa klassikon leimaa, mutta pääasiansa se hoitaa hyvin: pelin parissa viihtyy mainiosti.
