Alun perin vuosituhannen alkuhämärissä Game Boy Colorilla aloitellut Shantae-sarja loikkaa häpeilemättä aikaan, jolloin pikselit olivat suuria ja kentät rullasivat ainoastaan ylös, alas, vasemmalle sekä oikealle. Jokaisesta niemestä, notkelmasta, hahmomallista ja hassusta arvoituksesta huokuva retrohenki onkin Shantae and the Pirate’s Cursen selkeästi suurin vahvuus.
Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?
Tällä kertaa violettikutrisen, taikakykyjään välttelevän Shantaen kotikylä joutuu heti kättelyssä brutaalin hyökkäyksen alle. Ylpeänä pahiksen viittaa kantava Ammo Baron on lyönyt valuuttaa tiskiin ostaen koko kylän itselleen. Samassa rytäkässä miekkonen on nimennyt itsensä leppoisan saaren pormestariksi. Shantaen on aika heittää kapuloita miekkosen rattaisiin. Päättäväinen neitokainen löytää yllättävän yhteistyökumppanin arkkivihollisestaan Risky Bootsista, jolloin pitkä matka Ammo Baronin syrjäyttämiseksi voi alkaa.
Pelimekaanisesti Shantae and the Pirate’s Curse kumartaa häpeilemättä 80 -ja 90-lukujen metroidvania-tasoloikintojen suuntaan. Seikkailun lomaan on ujutettu kohtuullisen viihdyttävää tarinantynkää ja vinksahtanutta mutta ajoittain jopa hulvattoman hauskaa tekstimuotoista dialogia. Toisistaan poikkeavat kentät on naamioitu saariksi, jolloin myös ympäristöt vaihtuvat kohtuullisen tiuhaan tahtiin. Saarten välillä voi reissata vapaasti ja edestakaista kulkua harrastetaan välillä jopa turhan ahkeraan. Shantae voi uudelta saarelta opittavan kyvyn keinoin löytää tuoreita reittejä jo kertaalleen kolutuilta alueilta. Varsinaisia saaria ei ole kuin kourallinen, mutta kehittäjät ovat pyrkineet hakemaan vaihtelua alituisella saarelta toiselle reissaamisella. Viime vuoden paras peli Ori and the Blind Forest onnistuu metroidvania-pyrkimyksissään ja suuren seikkailun tunnun luomisessa selvästi Shantaeta paremmin.
Pirtsakka ja iloisesti elämään suhtautuva Shantae aloittaa tarinan ilman edellisistä peleistä tuttuja maagisia kykyjään. Apuna on ainoastaan naisen violetti hiuskatras, jota vinhasti heiluttelemalla alkupään vihulaiset lakoavat vaivatta. Valitettavasti Shantae oppii uusia kykyjä turhan verkkaiseen tahtiin, eikä seikkailun alkupuoli ole järin nautinnollinen kokemus. Samoja alueita edestakaisin kirmatessa ja jatkuvasti henkiin palaavia vihollisia teilatessa homma käy nopeasti tylsäksi. Sinnikkyys onneksi palkitaan, sillä loppupuolella Shantaen kykyvalikoima kasvaa ja meno muuttuu astetta mielekkäämmäksi.
Saarten syövereihin on piilotettu monenlaista kerättävää sälää. Vihulaiset tiputtelevat teilattaessa valuuttaa ja erilaisia kertaluontoisia erikoisaseita. Rahalla voi ostaa parannuksia esimerkiksi aseeseen tai Shantaen hallitsemaan kykyrepertuaariin. Lisää energiaa voi haalia etsiskelemällä kentistä mustekalasydämiä. Sydämiä näkyykin kiusallisen usein aivan pelaajan ulottuvilla, mutta niihin pääsee käsiksi vasta myöhemmin opittavan kyvyn tai esineen avulla.
Myös pelin tallennussysteemi on jäänyt hyvässä ja pahassa viime vuosituhannelle. Etenemisensä voi tallentaa ainoastaan juttelemalla siellä täällä nähtävälle vihreänuttuiselle miekkoselle. Kuolema voi korjata väärälle alueelle eksyessä yllättävänkin nopeasti, jolloin seikkailussa peruutetaan säälimättä edelliseen tallennuspisteeseen. Vanhemmat pelaajat pystynevät asettamaan pelityylinsä kohtuullisen vaivatta retromoodiin, mutta nuoremmille pelureille systeemi voi olla ankara kulttuurishokki.
Tyttömäistä piraattipoppia
2D-tasoloikintojen mielekkyys nojaa hyvin pitkälti kontrolleihin. Shantae and the Pirate’s Curse onnistuu onneksi tällä saralla mainiosti, eikä viikatemiehen visiiteistä voi syyttää kuin pelaajaa itseään. Ajoittain haastekäyrää kohotetaan keinotekoisesti esimerkiksi pelaajan kohdalle ilmestyvillä vihulaisilla, mutta pääsääntöisesti meno on mielekästä.
Alkujaan Nintendo 3DS:n pikkuruudulle julkaistu piraattiseikkailu taipuu kivasti myös suuremmille näytöille. Pikselit ovat häpeilemättömän suuria eikä minkäänlaista reunanpehmennystä ole tarkoituksellisesti mukana. Itse Shantaen animaatio on sujuvaa, eikä ruudunpäivitys töki vauhdikkaammissakaan kohtauksissa. Graafinen ilme tuo mieleen eritoten 80-luvun loppupuolen Ghost’n Goblins -klassikon. Myös musiikkipuoli ammentaa inspiraationsa kyseisen aikakauden teoksista – pääasiassa tässä onnistuen.
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain violettia
Shantae and the Pirate’s Curse on joka suhteessa vanhan koulukunnan tasohyppely. Seikkailu olisi voinut lähestulkoon tällaisenaan ilmestyä vuoden 2016 sijaan vaikkapa kaksi vuosikymmentä takaperin. FPS-räiskintöihin tottunut nykynuoriso tuskin saa piraattiseikkailusta paljon irti, mutta perheen pienimmille ja retropelejä arvostavalle naavaparralle parinkymmenen euron hintaan tarjoiltava julkaisu on hyvinkin varteenotettava välipala.
