Tom Clancy siellä, Tom Clancy täällä
Ensimmäinen N-Gagen Splinter Cell
käännettiin GBA:n versiosta, joten kyseessä oli kohtalaisen onnistunut
2D-grafiikoilla toteutettu sivuttain skrollaava hiiviskelypeli. Tom Clancy
-peleillä on tapana juurtua tavalla tai toisella jokaiselle olemassa
olevalle pelialustalle, joten ei ole mikään yllätys, että Splinter Cell
-saagan kolmas osa Chaos Theory
käännettiin myös N-Gagelle. Yllättävää tosin on se, että tällä kertaa
kyseessä ei ole mikään vesitetty 2D-peli, vaan 3D-grafiikoin toteutettu
isommilta konsoleilta tuttu Splinter Cell kaikkine temppuineen.
Tarinan teema kietoutuu Tom Clancyn perinteille uskollisesti
informaatiosodan ympärille. Demokratian (eli Amerikan) viholliset
löytävät keinon murtautua valtiollisiin tietojärjestelmiin. Tämä ei
tietenkään käy päinsä, joten miehemme NSA:sta, eli kyynisen Sam
Fisherin, täytyy soluttautua syvälle erilaisiin vihulaisten vartioimiin
paikkoihin. Splinter Cell ei ennenkään ole ollut merkittävä
juonellisista ansioistaan, vaan sen vahvuus on immersiivisissä ja
tunnelmallisissa tehtävissä, jotka saavat pelaajan todella tuntemaan
itsensä vakoilijaksi jossakin vihollisrajojen takana. Jos tuo tunne jäi
hieman puolitiehen edellisessä N-Gagen Splinter Cell -käännöksessä, on
se nyt mukana senkin edestä.
N-Gagen rauta ei aseta
rajoituksia pelkästään pelien graafiselle ulkoasulle, mutta myös
pelattavuudelle. Analogisen ohjaimen puuttuessa on 3D-pelien ohjaaminen
yleensä kinkkistä, ja ajatuksena Splinter Cellin kaltaisen tarkkuutta
vaativan pelin pelaaminen pelkästään ristiohjaimella ja joillakin
napeilla vaikuttaa lähes painajaiselta. Gameloft on onneksi hionut jo Ghost Recon: Jungle Stormista
tutun pelimoottorinsa lähelle täydellisyyttä, sillä Chaos Theoryn
pelaaminen luonnistuu pienen harjoittelun jälkeen kuin tanssi. Sam
Fisher liikkuu ristiohjaimesta ja hänen ympärillään pyörivää kameraa
ohjataan numeronapeista 2,4,6 ja 8. Kameran kontrollointi onkin ainoa
asia, joka vaatii tottumista. Analogisuuden puuttuminen toki tuo
silloin tällöin ongelmia esimerkiksi tähtäämiseen, mutta pelin temmon
ollessa rauhallinen ei tämä juuri aiheuta pahoja ongelmia.
Tieto on valtaa, nimittäin väkivaltaa
Jos aikaisemman N-Gagen Splinter Cellin Sam Fisher oli lähinnä yhden
tempun kone, ei hän sitä enää tässä ole. Kaikki vanhat jekut
onnistuvat, kuten putkista roikkuminen, lukkojen tiirikointi ja
tietokoneiden hakkerointi. Valoja ei jostain syystä voi ampua pimeäksi,
mutta silloin tällöin ne voi pimentää valokytkimestä tai sähköpaneelia
näpelöimällä. Sadistit haluavat luonnollisesti erilaisia keinoja
vaimentaa vihulaisia, eikä valikoimaa ole köyhdytetty tälläkään
saralla. Fisher voi hiipiä vihulaisen taakse ja ottaa hänet
panttivangikseen. Joskus terroristilta voi puristaa irti tarpeellista
tietoa, mutta yleensä riittää että heidät laittaa tainnoksiin niin
sanotulla käänteisellä kuristusotteella. Kaikkein sadistisimmat toki
voivat joskus käyttää myös "viidettä vapautta" ja tehdä Sam Fisherin
uudella lelulla, viidakkoveitsellä, korvasta korvaan ulottuvan hymyn.
Splinter Cell -veteraaneille tuttua aseistusta löytyy myös, kuten
vaimennettu pistooli tai monipuolinen viimeistä huutoa oleva
rynnäkkökivääri SC-20K.
Tehtävärakenteet on myös ehostettu
isompien laitteiden Chaos Theoryjen tasolle. Perinteisesti tehtävät
ovat edenneet varsin putkimaisesti yhdestä tavoitteesta toiseen. Tällä
kertaa voi pakollisten velvoitteiden lisäksi suorittaa vaihtoehtoisia
tavoitteita. Muutenkin tehtävät ovat avoimempia, joten ne tarjoavat
pelaajalle lukuisia läpäisymahdollisuuksia. Uusintapelaamista
kannustavat myös tehtäväkohtaiset pistelistat. Pelaaja voi lähettää
tuloksensa N-Gage Arenan tulospalveluun, minkä mukana siirtyy myös
pelivideo pelaajan suorituksesta muiden tiirailtavaksi. Täten pelaaja
voi ladata Arenalta huipputulosten tekijöiden videoita, joiden avulla
voi parantaa omaa suoritustaan.
Ulkonäöltään Splinter Cell
Chaos Theory on N-Gagen pelien eliittiä. Yleensä N-Gagella ei ole juuri
ollut mahdollisuutta näyttäviin valaistusefekteihin, mutta niiden
ollessa tässä tärkeässä asemassa, on niihin panostettu kiitettävästi.
Mitään dynaamisia varjoja ei pelistä luonnollisesti löydy, mutta muuten
valaistus toimii niin tunnelman luojana kuin pelillisenä elementtinä.
Myös hahmomallinnukset tekstuureineen näyttävät erittäin hyviltä ja
animointi on viimeisteltyä. Näyttävyydestään huolimatta peli toimii
siedettävällä ruudunpäivitysnopeudella lukuun ottamatta joitakin
hetkittäisiä yskähdyksiä, jotka eivät iloa rauhallisesti etenevässä
pelissä pääse pilaamaan. Erityismaininnan ansaitsevat yönäkö- ja
lämpökameramoodi, jotka näyttävät erittäin hienoilta jopa N-Gagen
pienellä ruudulla.
Täällä sotilas. Kuuleeko vakooja?
Tom Clancy -peleissä äänitoteutus on aina ollut ykkösluokkaa ja sama
pätee myös N-Gagen Splinter Cell Chaos Theoryyn. DJ/tuottaja Amon
Tobinin luoma sekoitus drum'n'bassia yhdistettynä James Bond -tyyliseen
agenttimusiikkiin tuo juuri oikean säväyksen Splinter Cellin
kaltaiselle interaktiiviselle teknojännitysnäytelmälle. Äänimaailma on
tuttu lähes sellaisenaan aikaisemmista isompien konsoleiden Splinter
Celleistä, joten aseet, askeleet ja muut efektit kuulostavat
vakuuttavilta jopa N-Gagen muuten kovin nuhaisesta kaiuttimesta. Ainoa
pettymys äänitoteutuksessa on tehtävien aikainen dialogi, jota ei
puhuta ääneen, vaan pelaaja joutuu lukemaan sen ruudulta tekstinä.
Täten N-Gagella ei kuulla Michael Ironsiden jylhää bassoääntä muuten
kuin parissa välianimaatiossa.
Splinter Cell Chaos Theory
on pakko-ostos kaikille N-Gagen omistajille jo yksinpelin ansiosta,
mutta moninpelinä se nousee vielä aivan uuteen laatuluokkaan.
Bluetoothin välityksellä voi kaksi pelaajaa pelata viisi yksinomaan
tälle pelimuodolle omistettua kenttää yhteistyössä. Pelaajat joutuvat
valitsemaan erikoistumisensa, jolloin toinen pelaa raskaasti
aseistettua vakoilijaa, kun taas toisen erikoistaitona on kameroiden ja
hälytyslasereiden lamauttaminen sekä tietokoneiden hakkeroiminen. Näin
pelaajat joutuvat lyömään päänsä yhteen selvitäkseen kartoista, mikä
luonnollisesti on mitä suurinta hupia. Lisäksi kahdesta neljään
pelaajaa voi pelata toisiaan vastaan Splinter Cell Pandora Tomorrowista
tutussa pelimuodossa, jossa toinen puoli pyrkii murtautumaan kolmelle
tietokoneelle toisen joukkueen vartioidessa niitä. Kuten arvata
saattaa, vaatii tämä muoto vähintään sen neljä pelaajaa ollakseen
mielekästä.
Jos N-Gagen pelivalikoima on kokonaisuudessaan
ollut pienoinen pettymys mobiilipelilaitteen omistajille, ovat viime
kuukaudet olleet kulta-aikaa. Splinter Cell Chaos Theory on jälleen
yksi hieno lisä mobiilipelikokoelmaan ja ehdottomasti omistamisen
arvoinen.
