Legendaarista
Nintendo Entertainment Systemin kulta-aikoina kaikki oli toisin. Pelit olivat ulkonäöltään karuja, pelimekaniikaltaan erittäin yksinkertaisia eikä tarinankerrontaan juuri panostettu. Kun moiseen seokseen vielä lisätään roima annos haastetta, toimiva peli-idea ja seikkailuhenkeä, saadaan aikaiseksi klassikkojen klassikko, alkuperäinen Legend of Zelda. Game Boy Advancen NES Classics -sarja on herättänyt myös tämän legendan päiväuniltaan, vieläpä alennettuun hintaan.
Seikkailu lähtee käyntiin ilman turhaa jaarittelemista: pelin sankarille, Linkille, annetaan miekka käteen, ja retki alkaa. Tarkoituksena olisi pelastaa prinsessa Zelda pahan Ganonin kynsistä ja kerätä kahdeksaan osaan hajoitettu kultainen Triovoima takaisin kasaan. Matkan varrella ei juonta juurikaan kuljeteta eikä etenemisvihjeitä jaella, joten ainoa mahdollisuus on lähteä seikkailemaan Hyrulen hirviöntäyteiseen valtakuntaan. Legend of Zeldan haaste onkin aivan toista luokkaa kuin saagan myöhemmissä osissa, mutta puitteet ovat tutut yhteenkin Zelda-peliin tutustuneelle.
Linkin vaiheita seurataan mukavasti yläperspektiivistä, jolloin pelialue on visusti pelaajan näkökentässä. Toisin kuin esimerkiksi A Link to the Pastissa tai The Minish Capissa, kamera ei seuraa sankariamme vaan pelialue aukenee eteen ruutu ruudulta. Tämä ehkäisee hyökkäykset kulloisenkin näkökentän ulkopuolelta, minkä lisäksi maisemat tuntuvat enemmänkin peräkkäisiltä huoneilta laajojen alueiden sijaan. Alkuperäinen Hyrule onkin melkoinen labyrintti, jossa voi helposti harhailla tunteja löytämättä seuraavaa määränpäätä.
Ellei pelialuetta tunne entuudestaan kuin omia taskujaan, pattitilanteissa jokainen maailmankolkka on syytä tutkia huolella kokeilemalla tarvikevalikoiman anteja kaikkeen mahdolliseen. Erityisesti pomoluolastot on syytä koluta huolella, sillä niiden yksinkertaisten pulmien takaa saattaa löytyä juuri oikea tarvike etenemiseen. Huolellisuus on tärkeää, sillä suurta tehtävää ei helpota lainkaan se tosiseikka, että kuoleman korjatessa pelaaja tyrkätään kylmästi luolaston tai maailmankartan aloituspisteeseen. Näin pelaajat pysyvät alati valppaina, mutta vaikeustaso lisää myös halua nähdä mitä seuraavassa ruudussa olisi mahtanut odottaa.
Keskittymistä tarvitaan ennen kaikkea taisteluihin, jotka ovat enemmänkin pujottelua vihollisjoukkojen keskellä kuin mörköjen lahtaamista. Linkin taitojen ja tarvikekokoelman kasvaessa hauskuus vain lisääntyy, kun pommeilla, nuolilla ja bumerangeilla tilanteisiin saadaan hieman uusia lähestymistapoja. Vaikka liikevalikoima on monipuolistunut peli toisensa jälkeen, alkuperäisessä seikkailussa taisteleminen on piinaava taitolaji, joka toimii omassa ympäristössään yhtä hyvin kuin nyky-Zeldojen liikekikkailut omissaan.
Seikkailu vailla vertaa
Karu visuaalinen toteutus on vain osa pelin retro-viehätystä. Sillä myös näpäytetään graafista loistoa palvovaa pelialaa nenälle; ulkokuori ei tee peliä vaan idea ja pelattavuus. Hyrule ja sen olennot ovat melkoista pikselimössöä, mutta pelimaailmassa on silti vaihtelevuutta, lisäksi laajuuttakin löytyy lukuisien luolastojen sekä salaisuuksien myötä. Käännös on paikoitellen turhankin tarkka, sillä ruudunpäivitys yhä putoilee havaittavasti suuren vihollismäärän tallustaessa ympäri ruutua. Toimintaa vauhdittavat klassiset teemat, joista useimmat ovat säilyneet sarjan vakiokappaleina osasta toiseen.
Legend of Zelda on seikkailu, jonka toimivuutta ei ajan hammaskaan ole täysin runnellut. Vaikka tuoreemmat Zeldat ovat vieneet konseptia jo reippaasti eteenpäin, on vanhassa yhä ainutlaatuista viehätysvoimaa, joka vetoaa niin vanhoihin retroilijoihin kuin sarjan tuoreempiinkin ystäviin. Mikäli kultainen NES-kasetti ei ole ikinä päätynyt pelikokoelman helmeksi, on musta GBA-kasetti ehdottomasti paras keino paikata moinen erehdys.
