Ei nimi miestä pahenna
PlayStation VR:lle julkaistu The Invisible Hours on klassinen murhamysteeri, mutta peliksi sitä on vaikea kutsua. Pelaajan rooli on toimia vain tarkkailijana – kärpäsenä katossa – salapoliisityön edetessä. Tequila Worksin teos on taitavasti kasattu näytelmä, jonka tapahtumia pitää seurata useasta näkökulmasta ja useaan kertaan. Tapahtumat rullaavat massiivisen kartanon monissa huoneissa, oli sitten pelaaja paikalla tai ei. Onneksi aikaa voi aina kelata eteen ja taakse, joten hiljalleen verisen tapahtumaketjun kaikki sävyt alkavat paljastua erinäisten keskustelujen, tekojen ja eleiden kautta. Selän takana tapahtuu enemmän kuin uskoisikaan.
Oikeiden näyttelijöiden tähdittämä sivunäyttelijäkaarti koostuu aiemmin mainitun sokean hovimestarin lisäksi muun muassa rikkaan perheen tuhlaajapojasta, viettelevästä näyttelijättärestä sekä Nikolas Teslan kilpailijasta, Thomas Edisonista. Roolisuoritukset ovat kautta linjan vahvoja, eikä ääninäyttelyn tasosta ole pahaa sanottavaa. Kuulustelut ja jutustelut etenevät luonnollisesti, oli sitten dialogin sävy kiihkeä taikka jännittynyt. Murhamysteeri aukeaa hienovaraisesti pala palalta ukkosmyrskyn pauhatessa taustalla. Tarina on läpäistävissä tunnissa, mutta silloin käsikirjoituksen ja henkilöhahmojen mielenkiintoisimmat koukerot jäävät kokematta. Neljään kappaleeseen jaettu kokonaisuus venyykin todellisuudessa lähemmäs neljään tuntiin, jos haluaa seurata kaikkien hahmojen liikkeitä murhan jälkipuinnissa.
Haamumatkaaja
1800- ja 1900-luvun taitteeseen sijoittuva The Invisible Hours esittelee rikkaan ja yksityiskohtaisen miljöön, vanhan puisen kartanon. Vihreä talo pitää sisällään useiden vierashuoneiden lisäksi isännälleen tyypillisiä futuristisia ajatuksia ja kojeita, salatunneleita sekä useita kerättäviä, tarinan taustoja avaavia esineitä. Paikkoja on ilo tutkia, ja virtuaalitodellisuus näyttää todella mahdollisuutensa vapaassa, rauhallisessa tutkimisessa. Pahanolontunnetta ei ilmennyt kertaakaan pelin aikana. Graafinen ilmekin on PS VR:n asettamien rajojen puitteissa komea, vaikka resoluution mataluus pistääkin silmään tuon tuosta. Saari kokonaisuudessaan tuntuu oikealta paikalta, ja immersiota vahvistaa ammattimainen näyttelytyö yhdessä uskottavan juonen ja realistisen audiovisuaalisen toteutuksen kanssa.
Liikkuminen on rakennettu VR-peleissä toimivaksi todetun teleporttauksen pohjalle. R2-nappia painamalla voi valita katseellaan itselleen kohdan, johon haluaa siirtyä ja oikealla tatilla määritetään kasvojen suunta. Paikallaan ollessa katsetta käännetään asteittain samalla tatilla – ja toki päätään kääntelemällä voi tutkia ympäristöjään vapaasti joka suuntaan. Muuten perinteistä ohjainta tarvitaan esineiden tutkimiseen ja pyörittelyyn. Esimerkiksi kesken keskustelun vilahtavan taskukellon saa napattua tarkempaan syyniin pysäyttämällä ajan ja poimimalla esineen omistajan kädestä. Ajoittain pienten esineiden valitseminen on vaikeaa katseella, mutta ongelmaksi asti tilanne ei äidy.
Takaisin tulevaisuuteen
Aikaa voi kelata vapaasti ja kappaleita voi vaihtaa lennosta. Valikosta pystyy myös seuraamaan epäiltyjen aikajanoja ja hyppäämään suoraan kohtauksesta toiseen selvittääkseen arveluttamaan jäänyttä johtolankaa tai lausuntoa. Samaisessa valikossa on esillä kerättävät esineet, kuten Teslan päiväkirja. Studion väki on lisäksi piilottanut tapahtumapaikalle pari hauskaa viittausta tekijöiden aiempiin töihin. Kaiken kaikkiaan dekkaritarina on ehjä kokonaisuus, jonka koukerot vetävät mukaansa alusta asti.
The Invisible Hours luottaa vahvasti käsikirjoitukseen sekä dramaattisen tapahtuman luomaan tunnelmaan, ja se on yksi parhaista virtuaalikokemuksista, joita Sonyn konsolilla voi kokea. Nimikkeen ainoat todelliset ongelmat ovat PS VR:n heikohko suorituskyky sekä jopa liiallinen teatterimaisuus. Peliksi muutaman tunnin kestävää dekkaria on vaikea kuvailla – mutta se ei Tequila Worksin suoritusta himmennä. The Invisible Hours on klassinen jännäri Agatha Christien hengessä.
