Aihepiiri on sen verran neitseellinen, että Dynamic Pixelsin Hello Neighbor herätti runsaasti kiinnostusta jo ennen julkaisuaan. Hypeä kasvatettiin tehokkaasti toiminnallisilla trailereilla sekä hövelisti jaetuilla beta-koodeilla.
Salaisuuksien kammio
Pikkuskidin pallo pomppii juuri tällaisen pelottavan naapurin sedän pihalle. Hakureissu päättyy siihen, kun sisällä talossa tapahtuu jotain karmaisevaa. Aivan kuin mies olisi raahannut naisen kellariinsa ja lukinnut luukun. Uteliaisuutta ruokkii sedän raivostunut reaktio tämän huomatessa uteliaan nassikan ikkunansa takana.
Alkaa armoton selvitystyö. Kellarin salaisuus on saatava selville, vaikka pelottaakin hirmuisesti. Lopulta käy ilmi, ettei pelko ollut turhaa.
Terve, naapuri
Naapurin sedän salaisuuksien selvittäminen on hieman yllättäen kovin lineaarista. Aluksi vaikuttaa, että etenemistapa on vapaa. Silti esimerkiksi jo ensimmäisessä näytöksessä ratkaisutapoja on lopulta vain yksi. Toki tietyssä kohdassa voi valita meneekö taloon sisään ikkunasta vai ovesta, mutta ratkaiseva osio on samanlainen.
Toiminta on jaettu kolmeen näytökseen, joissa kaikissa on jokseenkin sama idea – vain ympäristö muuttuu jokaisella kerralla. Osioista muodostuu jonkinmoinen juonikin, josta on vaikea erottaa mitään järjellistä tapahtumakulkua, eikä ole varmuutta ollaanko hereillä vaiko painajaisessa. Asioita ei selvennetä millään tavalla, joten niitä vain tapahtuu, koska niin kuuluu tapahtua. Maailmaan ripotellut tavaratkin ovat vain merkityksetöntä rekvisiittaa. Voisi ajatella olevan mukavaa, kun juonta ei ole valmiiksi pureskeltu, mutta irralliset ja sekavat tapahtumat eivät ole kovinkaan hyvä tapa kertoa tarinaa.
Leijun. Olenko kummitus?
Kamalat kontrollit iskevät kynsille jo ensikosketuksella. Hahmo ikään kuin leijuu kömpelösti ja lisäksi reagoi huonosti näppäimiin. Inventaariokin toimii hassusti, eikä käsiä saa tyhjäksi muuten kuin heittämällä tavaran pois. Kädessä oleva pahvilaatikko ei varsinaisesti haittaa muuten kuin näkyvyyttä, mutta onhan se outoa, kun kolme muuta mukana olevaa esinettä kulkee sievästi repussa.
Viisaaksi ja oppivaiseksi suitsutettu tekoälykään ei lunasta odotuksia. Ilkimys noudattaa samaa rutiinia, vaikka penska tunkeutuisi sisään sadatta kertaa samasta ikkunasta. Ikkunan alle pitäisi kuulemma ilmestyä karhunraudat, kun setä pääsee jyvälle, mutta eipä niitä näkynyt.
Petetyt lupaukset
Paljon luvattiin ja paljonhan saatiinkin. Bugien määrä hipoo taivaita. Esineet putoilevat maan läpi ja raajat sojottavat seinien läpi, hahmot sinkoutuvat avaruuteen eikä naapuri aina reagoi, vaikka pelaaja tanssisi ripaskaa keittiön pöydällä. Ei sovi myöskään unohtaa sellaisia pieniä ongelmia kuin näppäinten toimimattomuutta, mikä saattaa estää esimerkiksi pelin läpäisyn.
Hauskan idean ja kivan ulkoasun lisäksi Hello Neighborista on vaikea keksiä hyvää sanottavaa. Jos jossain vaiheessa onnistuu nauttimaan edes hetken, niin eiköhän kohta ilmaannu jokin bugi pilaamaan fiiliksen. On hienoa, että joku on tehnyt pelin ihmisten lapsellisista peloista, mutta olisihan se mukavaa, jos toteutus olisi edes pelattavissa. En ole PC-versiota kokeillut, mutta lukemastani päätellen vika ei ole käännöstyössä. Kyseessä on jälleen yksi tyypillinen nykypäivän rahastus, joka vaikuttaa paperilla ja videolla huikealta mutta on käytännössä suuri haiseva pökäle. Kuten jo aiemmin sanoin: pelko ei ollut turhaa. On pelottavaa ajatella, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat maksaneet Hello Neighborista 30 euroa. Antaisin nolla tähteä, mutta järjestelmämme ei siihen taivu – vielä.
