Joukko opiskelijoita ja heidän opettajansa ovat palaamassa luokkaretkeltä kotiin, kun heidän linja-autonsa suistuu tieltä keskellä Pohjois-Amerikan metsämaisemia. Kaikki selviävät rytäkästä hengissä, ja he päättävät lähteä etsimään apua läheisestä Little Hopen pikkukaupungista. Kävellessään sakean sumun syleilyssä joukkiolle valkenee, ettei menneisyyden aaveilla ole aikomustakaan päästää heitä lähtemään.
Historian siipien havinaa
Tapahtumat sijoittuvat Uuteen-Englantiin, Yhdysvaltojen koillisnurkkaan. Kuvitteellinen Little Hopen kylä on selvästi saanut vaikutteita historiallisesta Salemin kaupungista, joka tuli kuuluisaksi 1600-luvun jälkipuoliskolla tapahtuneista noitavainoista. Noin viiden tunnin pituisen tarinan alku ja loppu ovat perin jännittäviä ja osittain myös yllättäviä, mutta keskivaiheille mahtuu muutama vähän vaisumpi suvantokohta. Kokonaisuus on kuitenkin todella mielenkiintoinen, enkä itse meinannut saada pelin tapahtumia pois mielestäni edes yöunien ajaksi.
Jos haluaa saada ultimaattisen totuuden selville, on erittäin suositeltavaa läpäistä teos ainakin kaksi kertaa, sillä ensimmäisellä pelikerralla juoneen jäi joitakin ärsyttäviä aukkoja. Lopputekstien pyöriessä ruudulla aloin miettimään, olivatko tekemäni päätökset oikeita vai vääriä, ja kuka tapaamistani henkilöistä olikaan kaikkien kauheuksien takana.
Ilme ei kerro kaikkea
Pääroolia näyttelee tällä kertaa englantilainen Will Poulter, jonka taitoja on aiemmin päästy ihailemaan esimerkiksi elokuvissa Labyrintti ja Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin. Muissa rooleissa häärivät Alex Ivanovici, Ellen David, Kyle Bailey sekä Caitlyn Sponheimer. Näyttelijät hoitavat hommansa loistavasti, ja ainut miinus tulee hahmojen ilmeettömyydestä. Sankarien tunnetilat muuttuvat joskus nopeastikin, mutta heidän ilmeensä eivät aina pysy vauhdissa mukana. On siis hiukkasen hankalaa lukea heidän kasvoiltaan, ovatko he sillä hetkellä iloisia, surullisia vaiko vihaisia.
Keskenään kinastelevat hahmot vaikuttavat aluksi vähän tylsiltä ja yksiulotteisilta, mutta pikkuhiljaa heidän persoonansa pääsevät paremmin esille. Olisin kuitenkin kaivannut hieman lisää aikaa ja mahdollisuuksia heihin tutustumiseen. Eräskin henkilö siirtyi manalan maille hiukan pelin puolivälin jälkeen, mutta koska en ollut tutustunut hahmoon kovinkaan hyvin, ei hänen kuolemansa aiheuttanut minussa juurikaan surua tai muita suuria tunteita.
Nopeat syövät hitaat
Mekaniikoiltaan Little Hope toimii täysin samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Maailman tutkimisen ja kiperien valintojen lisäksi vastaan tulee useita reaktiotestejä, joiden aikana pelaajan täytyy painaa oikeaa nappia oikeaan aikaan. Man of Medanin arviossa Petri valitteli kontrollien omituista käyttäytymistä, joka johti usein hahmojen kuolemaan. Nyt nuo pikkuviat on selvästikin korjattu, sillä Little Hopessa ohjaus toimivat sulavasti kuin junan vessa. Pelisessioideni aikana kohtasin kuoleman silmästä silmään useammin kuin kerran, mutta syynä eivät olleet huonot kontrollit, vaan paniikissa vääriä nappuloita hakkaava pelaaja. Pientä helpotusta reaktiotesteihin tuo ennen varsinaista testiä ruutuun ilmestyvä "varoitus", joka ilmoittaa pelaajalle, että pian on aika rämpyttää ohjainta näppäimet sauhuten.
Nopeustestien lisäksi pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat siihen, ketkä selviät hengissä loppuun saakka. Yhden pelikerran jälkeen on vaikea hahmottaa, miten osa valinnoista vaikuttaa pelihahmojen kohtaloihin, mutta tämä luultavasti selkenee uusien pelikertojen aikana.
Pelko on kaunista
Pelon tunteen luomiseen käytetään paikoittain säikyttelyä, mutta onneksi sillä ei mässäillä kuitenkaan liiallisesti. Suurin osa kauhunsekaisesta tunnelmasta tulee ympäristöstä: sateinen sää, usvan peittämät metsiköt ja hylätyt, ränsistyneet rakennukset saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Hiljaisuuden ja pimeyden hallitessa maailmaa äänitehosteilla ja valoilla leikittely saavat ilmapiirin tuntumaan ahdistavan karmaisevalta.
Little Hope näyttää ainakin PC:llä aivan silmiä hivelevän kauniilta, ja todentuntuinen grafiikka on äärimmäisen miellyttävää katseltavaa. Peli pyörii myös tiukissa tilanteissa uskomattoman sulavasti. PC-pelaajien kannattaa kuitenkin suosiolla vaihtaa hiiri ja näppäimistö -yhdistelmä ohjaimeen, sillä silloin kokemuksesta tulee paljon sujuvampi ja helpompi.
Hyvä leffa, katsoisin uudelleen
The Dark Pictures: Little Hope on ehdottomasti yksi vuoden positiivisimpia yllätyksiä. Kehittäjät ovat selvästi kuunnelleet saamaansa palautetta, sillä uutukainen tekee kaiken paremmin kuin edeltäjänsä. Itse nautin eniten teoksen tarinasta, jonka teema oli minulle varsin mieluinen. Myös hyytävä tunnelma ja näyttävä ulkonäkö ansaitsevat suitsutusta. Into pinkeänä odotan, millaisen pelikokemuksen The Dark Pictures -antologian seuraava osa tarjoaa.
