Pikainen katsaus puolalaiskehittäjän historiikkiin ei lupaa hyvää. Porukka on vastannut yhdestä viime sukupolven kamalimmista kalkkunoista, nimittäin Rambo: The Video Gamesta. Eikä vuosi sitten nähty Terminator: Resistance sekään jäänyt mieleen erityisen mairittelevana meriittinä.
Ramboilusta rapailuun
Älyvapaalta vaikuttavan lajin simuloiminen vahvasti alisuorittavan tiimin toimesta ei nosta odotuksia. Markkinoilla pyörii riittämiin keskinkertaisiakin pienen budjetin kaahailuita, joten laarin pohjaa on enää turha täyttää roskalla. Melko karun ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin yllättävän viihdyttävä tapaus, joka antaa pelaajalle pätevän maistiaisen monsteriauton ohjastajan työstä.
Vaikka Monster Truck Championshipin kohdalla ei kannata haaveilla mistään äärirealistisesta kokemuksesta, on jättimäisten mörköjen sielunelämään ja fysiikkaan selkeästi panostettu. Autojen massa sekä moottorien voimavarat välittyvät kiitettävästi ohjaimen toiseen päähän. Alusta niiailee asiaan kuuluvasti kiihdytyksissä. Kuoppaisilla reiteillä tai turhan aggressiivisella kaasuttelulla koko hökötys saattaa kipata katolleen.
Kuperkeikoista ynnä muista haavereista voi useimmiten pelastautua jättipyörien kääntelyn ja villin kaasuttelun yhteistoiminnalla, mikä sekin tarjoaa yllättävän paljon hupia. Ohjastamisen jippona toimii, että renkaat kääntyvät erikseen molemmilla akseleilla. Vasen tatti komentaa perinteisesti etupyöriä, kun toisella analogitikulla pääsee säätämään takapyöriä. Tämä mahdollistaa paitsi tavallista jyrkemmät kurvailut tiukoissa käännöksissä myös villit temppuilut showmeininkiin pyhitetyillä areenoilla.
Kori vääntyy vaan ei katkea
Temppuilu edustaa kenties monsteriautoilun tunnetuinta puolta. Pisteitä ropisee areenalle ripoteltujen romuautojen murskaamisen ohella huimista ilmalennoista sekä ylipäätään mahdollisimman näyttävästä ja vaarallisesta ajamisesta. Monipuolisesti yleisöä kohahduttavia liikkeitä yhdistelemällä nostetaan luonnollisesti kertoimia kohti entistä isompaa pottia.
Uran aikana ajetaan myös iso liuta perinteisempiä kisoja. Nopeimmat kuljettajat selvitetään niin kahdeksan auton yhteislähdöissä kuin pareittain pudotuspeleinä miteltävissä erissä. Menopeliään pystyy kustomoimaan ulkonäön ja suorituskyvyn osalta, eikä lyhyitä sponsorisopimuksiakaan unohdeta. Silti uramoodi jää kovin valjuksi sekä liian nopeasti itseään toistavaksi kokemukseksi. Sisältöä riittää, mutta ilman varsinaista koukkua tai etenemisen tunnetta.
Toinen toistaan seuraavat lyhyet liigat kaipaisivat jotain ekstraa. Nykyisellään motivaatio täytyy hakea puhtaasti ajamisen riemusta, joten sessiot jäävät usein lyhyiksi puutumisen hiipiessä takaraivoon. Verkossa päristely toisi luultavasti mukavasti lisätunteja ratin taakse. Seuraa on vain kovin vaikea haalia – eikä tilanne varmasti helpotu kuukausien vieriessä.
Onneksi pelattavuus pelastaa lopulta paljon. Kokemusta voi myös säätää oletustasoa haastavammaksi: Kunhan kuvakulman siirtää auton takaa klaustrofobisen ohjaamon sisään, ja ottaa käyttöön kytkimen säätelyn manuaalivaihteiston kaveriksi, alkaa vaikeuskerrointa riittämään yli kotitarpeiden. Vaurionmallinnuksen aktivoimalla monsteriauton saa helposti epäkuntoon, mikä kannustaa osaltaan kieli keskellä suuta rellestämiseen.
Teknisesti peli suorastaan huokuu pienemmän budjetin karismaa, mutta kokonaisuus pitää päänsä pinnalla. Ympäristöt ovat kovin askeettisia, varjot ja tietyt yksityiskohdat latautuvat toisinaan kiusallisen myöhässä, eikä selostajakaan voita palkintoja aneemisesta suorituksestaan. Päätähdet, eli autot, näyttävät kuitenkin hyviltä mutaisine renkaineen sekä huojuvine alustoineen. Xbox One X:llä ruudunpäivitys ei ollut varsinaisesti silkinpehmeä, muttei häiritsevän huonokaan. Lisäksi valikot toimivat moitteetta, eivätkä lataustauotkaan veny mahdottomiksi, joten Teyon on selkeästi oppinut vuosien varrella jotain.
Monster Truck Championship on lopulta varovaisen positiivinen yllätys, eikä pelkästään kehittäjänsä surkeaan historiaan peilattuna. Tietty karuus ja uramoodin puisevuus painavat toki vaakakupissa, mutta vikuroivan väkevien monsteriautojen ohjastaminen tarjoaa silti hauskuutta pienissä erissä. Klassisesti voisi todeta, että käsissä lienee alelaarien potentiaalinen helmi.
