Forza Horizon on kulkenut jo pidemmän matkaa käsi kädessä Forza Motorsportin kanssa. Viime vuosina ensiksi mainittu on ohittanut simulaattorimaisemman sisarpelinsä julkaisutahdissa, monen mielestä myös laadussa. Forza Horizon 5 seisoo aivan täysin omilla jaloillaan, itseasiassa kyseessä on kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista autopeleistä.
Mennään festareille! Onko meillä mukavaa, onko?!
Hullunhulppean huristelun tekosyynä käytetään jälleen entistäkin eeppisempään mittaluokkaan kasvanutta Horizon-festivaalia. Enää ei huristella vaikkapa Australiassa tai Englannissa, sillä hulabaloo on päätetty järjestää Meksikon kuumankosteassa miljöössä. Alkuun festivaalin tapahtumapaikka voi vaikuttaa ajatuksena tylsältä, mutta kunhan autot ensimmäisen kerran heivataan suoraan rahtikoneesta tantereeseen, voi nämä luulot heittää samantein romukoppaan. Sen lisäksi, että Meksiko on toistaiseksi sarjan laajin alue, on se myös heittämällä monipuolisin aavikkoineen, rantamaisemineen, suopläntteineen, metsikköineen ja ennen kaikkea lisää vertikaalisuutta tarjoavine vuoristoineen.
Allekirjoittaneen suosikkiautopeli koskaan on se ihan alkuperäinen Sega Rally, joten Forza Horizonin arcademaisempi lähestymistapa kelpaa mainiosti. PlayGround Gamesin luomassa avoimessa maailmassa teitä kehystävät kaiteet on tehty paperista, ja kivenlohkareet lentävät pienestäkin töytäisystä haavanlehtien lailla taivaantuuliin. Käytännössä siis nopein paikka pisteestä A pisteeseen B on useimmiten suoraan kohti kiintopistettä huristeleminen, oli matkalla teitä tai ei. Niitä oikeita reittejä seuratessa vastaan tulee kuitenkin aivan jatkuvalla syötöllä erilaisia kohteita nopeuskameroista driftausalueisiin ja tietysti niihin kisoihin. Tekemisen määrä on heti alusta saakka hengästyttävä valtavan kartan ollessa kuorrutettu kauttaaltaan erilaisilla ikoneilla ja muulla sälällä – tätä savottaa ei ole aivan hetkessä taputeltu.
Ehdottomia kohokohtia ovat ohuen Horizon Adventure -tarinan mukanaan tuomat Showcase-tapahtumat. Nämä heittävät neljällä renkaalla rullailevan pelaajan milloin lentokoneita, milloin junaa, milloin vesiskoottereita vastaan. Vaikka Horizon 4:n Halo-tehtävän kaltaisia eeppisyyksiä ei tulekaan vielä toistaiseksi vastaan, toimivat nämä lähes poikkeuksetta voittoon päätyvät erikoistehtävät mukavina rajapyykkeinä matkalla kohti horisontissa siintävää kutsua Hall of Fame -pelaajien joukkoon. Jokaisen Horizon Adventure -osion lopuksi tarjolle heitetään vielä Meksikon monipuolisilla maisemilla rehvastelevat maratoonikisat, joiden läpäisyssä viimeistään tulee koluttua aikalailla kartan jokainen kolkka.
Niin ihanan kasuaalia, että!
Kehittäjät heittäytyvät pelaajan lahjomisessa todella höveleiksi. Hetkittäin ruudulle pärähtävät tavalliset ja super-tason onnenpyörät, pelin sisäiset saavutukset, piilotetut kyltit, latolöydöt, kokemuspisteet ja kaikki muut epämääräiset tienestit tuntuvat jopa hieman liian yltäkylläisiltä – hemmetti, jopa täysillä kaktuksia päin kaahaaminen karruttaa pistepottia! Toisaalta taas puuhastelussa on kokoajan mukavan rempseä tekemisen meininki, mikä palkitsee kirjaimellisesti aivan jatkuvalla syötöllä. Ei stressiä, vaan jalat ylös ja menoksi niin homma etenee mallikkaasti: krediitit kilisevät tilille ja kokemus karttuu ilman sen suurempia ponnisteluja. Eihän kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, eihän?
Kaiken keräävät perfektionistit luhistuvat viimeistään useammasta sadasta tosielämän menopelistä rakentuvan autovalikoiman alle. Kokoelma esitetään vieläpä keräilykorttimaisessa muodossa, joten pakkohan ne kaikki on omaan autotalliin hankkia, viritettävä tappiin ja kaiveltava yhteisön luomista maalipinnoista ne kaikista näyttävimmät. Valmiita tuotoksia voi ihastella aiemmista peleistä tutussa Forzavista-katselumoodissa, jossa on valjastettu käyttöön vieläkin realistisempia heijastuksia tarjoava säteenseuranta. Vaikka en autoihmisiä olekaan, niin kyllähän tätä jo jonkinmoiseksi autopornoksi voi huoletta kutsua.
Uuden laitesukupolven virstanpylväs
Forza Horizon 5:n graafista ulkoasua ei voi muutoinkaan kylliksi suitsuttaa. Xbox Series X:llä tarjolla on jo hiljalleen standardeiksi muodostuneet Performance- ja Quality-moodit, jotka panostavat joko sutjakkaaseen ruudunpäivitykseen tai jos mahdollista niin vieläkin näyttävämpiin visuaaleihin. Omaan makuun täysin vakaa 60 ruudun sekuntinopeus painaa vaakakupissa selvästi enemmän kuin suurennuslasilla tiirailtavat graafiset kikkailut, joten valinta oli alusta saakka itsestäänselvä. Mutta kumpaan näistä päätyykään, tarjoaa peli sellaista silmäkarkkia, mitä ei ole kotikonsoleilla moneen kertaan nähty – jos koskaan. Ainiin, ja mainitsinko jo ne järjettömän nätit rankkasateet, myrskypilvet ja hiekkamyrskyt? No, nyt mainitsin.
Huoli pois, puhdasta täydellisyyttä hipovan audiovisuaalisen kokonaisuuden seasta löytyy toki kaivelemalla hieman nillitettävääkin. Meksikon kadut ovat hetkittäin hämmentävän tyhjiä sillointällöin paikalle teleporttaavine autoineen, minkä lisäksi kankeiden hahmomallien kasvoja pyritään piilottelemaan esimerkiksi tehtävien alustuksissa. Radiokanavat taas on rakennettu enimmäkseen geneerisen ja ylipirtsakan purkkapopin ympärille, joten omaksi taustamusiikiksi valikoitui nopeasti joko klassisia sävelmiä tarjoava Radio Eterna tai Xboxin sovellusvalikoimasta löytyvä Spotify itse kokoamani soittolistoineen tai uusine podcasteineen.
Yksinpelikokonaisuus on saanut kylkeensä saumattomasti siihen liitetyt verkkokarkelot. Valitettavasti tällä saralla ongelmat ovat olleet näkyvämpiä yhteysten pätkiessä jos nyt ei jatkuvasti, niin ainakin tuskallisen säännöllisesti. Itse olen enemmän omassa rauhassa kaahaileva yksinäinen susi, joten tämä ei ole ollut suuri ongelma. Hieman kismityksen aihetta tuo yhteysongelmista ilmoittavan notifikaation pärähtäminen ruudulle kesken mukavasti kasvaneen kokemuspistekombon. Vaikka palvelinongelmat taatusti saadaankin kuntoon nopealla aikataululla, ei niitä voi tässä vaiheessa ohittaa täysin olankohautuksellakaan.
Mitenkö parantaa? En minä vain tiedä!
Autopelejä on kautta aikain käytetty uuden laitesukupolven tehomittareina, ja myös sillä saralla Forza Horizon 5 osoittaa terävät kyntensä. Sen lisäksi, että kyseessä on vuoden verran porskuttaneen laitesukupolven näyttävimpiä julkaisuja, on se ihan joka mittapuulla katsottuna julmetun hyvä peli. Hulppea Meksikon reissu tarjoaa kehittäjänsä nimen mukaisesti leikkikentän, josta ei aivan heti halua palata takaisin tosielämään.
