Evil Halloween Dead the 13th, part IV: The Dream Masters
The Quarry käynnistyy tunnelmallisesti Ariana Granden rytmittämänä, kun kaksi päähahmoa ajelevat illan pimeydessä kohti Hacket’s Quarry -kesäleiriä. Tarina loikkaa mielenkiintoisen prologin jälkeen suoraan kohteeseen, josta sekalainen sakki teini-ikäisiä kouluttajia on tekemässä lähtöä kesäisen leirijakson päätteeksi. Kuten arvata saattaa, homma menee niin sanotusti reisille, ja kohta könytäänkin tuskastuttavan pimeissä metsissä pakenemassa mystistä uhkaa. Alle kymmenen tunnin matkalla ei tule vastaan järin suuria yllätyksiä, mutta sitäkin enemmän kulahtaneita reaktiotestejä ja hahmojen tulevaisuuteen näennäisesti vaikuttavia päätöksiä.
Valitettavasti suuri ihmiskatras on ehkäpä The Quarryn pahin riippakivi. Ärsyttävä seitsikko hajoaa heti alkumetreillä eri osiin leiriä, minkä jälkeen pelaajan tehtäväksi jää sinkoilla sinne tänne näitä epäloogisesti käyttäytyviä taulapäitä ohjastamassa. Tästä taas seuraa suuria ongelmia rytmityksessä, mikä töksähtelee pahasti tarinan viedessä kööriä kohti selviytymistä tai vääjäämätöntä kuolemaa – hieman toki pelaajan päätöksistä riippuen. Osa kohtauksista ei sisällä periaatteessa lainkaan varsinaista tarinallista sisältöä, siinä missä seuraava saattaa viedä juonta eteenpäin roimasti ja vieläpä tappaa matkan varrella muutaman keskeisen hahmon. Itse loppukliimaksi taas tulee täysin puskista, minkä jälkeen jäljelle jää katsella ihmeissään, mikä kenenkin kohtalo sitten lopulta onkaan – kun nyt edes muistaisi mitä näille kaikille viimeksi tapahtuikaan!
Puolitoista tuntia on sopiva mitta huonolle kauhuelokuvalle
Kuten sanottua, The Quarry ei anna pelaajalle järin paljoa tekemistä katselemisen lisäksi, mikä toki sopii mainiosti ”pelin” elokuvamaiseen luonteeseen. Sinne tänne ripotelluissa reaktiotesteissä ei voi epäonnistua oikeastaan kuin tahallaan, minkä lisäksi lähinnä taaperretaan tuskallisen hitaasti ja noukitaan ympäristöstä epämääräisiä vinkkejä X-nappia painamalla – ainiin ja välillä ollaan hengittämättä pitämällä sitä samaista X-nappia pohjassa! Ne tärkeimmät vastuutehtävät liittyvät nimenomaan päätöksiin, joita tulee vastaan sekä dialogin lomassa että niissä muutamissa toiminnallisemmissa kohtauksissa. Valitettavasti nämä päätöksentekotilanteet on toteutettu paikoitellen hämmentävän epäselvästi: Aivan loppumetreillä onnistuin esimerkiksi aiheuttamaan erään sankarin kuoleman täysin vahingossa tilanteessa, jonka lopputulema ei ollut millään tapaa arvattavissa, saati pääteltävissä.
Puolituttujen televisionäyttelijöiden kohtuullisesti tulkitsema hahmokatras ei herätä sen suuremmin tunteita suuntaan tai toiseenkaan. Mukana on jatkuvalla tykityksellä luonnottoman nokkelasti naljaileva nuori tyttö, alati some-saatettaan päivittävä typerä bimbo, lähes koko pelin pelkissä tiukoissa boksereissa kirmaileva kiimainen urheilijanuorukainen ja monta muuta leffakliseistä rakennettua ihmisraakiletta. Ne muutamat vähän nimekkäämmät näyttelijät jäävät Ted ”Sam Raimin veli” Raimia lukuun ottamatta aivan liian vähälle huomiolle – näin siis ainakin allekirjoittaneen tarinankaaressa.
Lisää pelikertoja? No eipä taida jaksaa
Yhden läpipeluun jälkeen aloitin toisen session pyrkien tekemään kaikki valinnat päinvastoin kuin ensimmäisellä pelikerralla. Tarina tuntui muuttuvan sen verran vähän, että jätin homman sikseen parin luvun jälkeen. Mukana on myös Movie Mode -nimellä kulkeva moodi, joka keskittyy siihen olennaiseen hyläten kokonaisuudesta kaikki pelaamiseen viittaavat puuhastelut. Tarinan voi katsoa läpi joko pelastaen tai tapattaen koko köörin, tai vaihtoehtoisesti asettamalla tiettyjä painotuksia hahmojen eri luonteenpiirteille jännäten sen jälkeen automaattisesti rakentuvaa lopputulemaa. Valitettavasti jo ensimmäinen kahdeksantuntinen puudutti sen verran, etten vaivautunut käymään savottaa läpi toistamiseen edes elokuvamuodossa.
Mikäli intoa ja innokkaita riittää, voi tarinan tahkota läpi myös yhteistyössä peräti kahdeksan osallistujan kera. En kuitenkaan näe järin paljoa lisäarvoa siinä, että jokainen ohjastaa tällöin eri hahmoja, joiden edesottamuksia muutoinkin seurataan käytännössä yksi kerrallaan – aikalailla perinteinen ”pass the controller” -meininki siis. Ukrainan sodan vuoksi heinäkuulle viivästynyt verkkopeli puolestaan päästää osallistujat vaikuttamaan päätöksiin äänestyksin, mikä voisi houkutella ainakin yhteen ylimääräiseen läpipeluukertaan – tiedä häntä.
The Quarry näyttää ja kuulostaa julmetun hyvältä ainakin PlayStation 5:llä tahkotessa. Ilmeikkäät ja luonnollisen oloiset hahmot eivät ole uncannyä nähneetkään, minkä lisäksi valon, varjon ja pimeyden leikittely luo oivat puitteet ihmetellä juonen etenemistä. Käyttöliittymä ja dialogi ovat myös ilahduttavasti käännetty kauttaaltaan suomeksi, vaikka muutamia kielivirheitä ja tekstityksen ajastuksen poukkoiluja onkin joukkoon eksynyt.
Melkein, mutta ei aivan
Pidin aivan vietävästi Until Dawnista ja toivoin niin kovasti The Quarryn yltävän samaan. Peli onkin jälleen tekijöidensä näköinen rakkauskirje b-luokan kauhuelokuvia kohtaan. Hetkittäin meininki huokuu hellyttävän sympaattista camp-henkeä, mutta valitettavasti tämä henki ei kanna heikosti rytmitettyä ja aavistuksen turhanpäiväistä tarinaa aivan loppuunsa saakka.
