Risto Karinkanta
Vuoden, ja vuosisadan, kissapelipalkinnon saa yllätysonnistuja Stray, joka tarjoilee mitä mielenkiintoisinta kyberpunkkatteilua. Viiden tähden arvosana ei ole lainkaan ylimitoitettu huomionosoitus, sillä työn jälki on upeaa. Annapurna Interactive vaikuttaa olevan edelleen sinetti laadulle.
Toinen positiivinen yllätys on Interior Night -studion ensimmäinen julkaisu As Dusk Falls, joka laajentaa perinteistä narratiivista seikkailupeligenreä poikkeuksellisen laajasti haarautuvaksi tarinaksi. Onneksi julkaisijaksi löytyi Xbox Game Studios, joka kykeni rahoittamaan pelin nelivuotisen kehitysurakan.
Petri Kataja
Vuoden yllätys, yllättäjä, on vaikea valita. Pieniä asioita on useampia. Esimerkkeinä vaikka PilotWings 64:n paluu, sillä käsitin nimikkeen oikeuksien olevan jossain limbossa vankina. Tai sitten Agent Intercept -kaahailutoiminta, joka nostatti hymyn suupieliin.
Ehkä isoin ylläripylläri on kuitenkin Mario + Rabbids Sparks of Hope -peli. Nintendon putkimieshahmojen ja Rabbids-otusten ensimmäinen taktista toimintaa tarjoillut nimike on näet omasta mielestäni enimmäkseen ihan jeppuli -tason kokemus. Uudempi osanen sen sijaan oli mitä viihdyttävin pläjäys, jota tuli jopa jatkettua muutamat hetket arvion kirjoittamisen ja lopputekstien jälkeenkin. Harvinaista itselleni moinen.
Yllättävän hyvin saivat Ubisoftilla edellisen osasen menoa paranneltua. Arvostelu luettavissa tämän linkin kautta: Antaisitko sinä putkimiesten ja jänisten toimia galaksin vartijoina? Kannattaisi
Toinen isompi asia oli Monkey Islandin paluu. Klassikkoseikkailusarjan uuden osan kerrottiin olevan tuloillaan vuoden alkupuoliskolla ja peli saatiin vielä uloskin joitakin kuukausia myöhemmin. Return to Monkey Island on kelpo peli. Tämän sortin seikkailupelejä on nykyään liian vähän, joten uusien julkaisu on aina positiivinen asia. Ja pienoinen yllätys. Tarkemmat mietteeni nimikkeestä voi lukaista pelin ketjusta keskustelualueeltamme.
Jaakko Herranen
Vuoden kovimpia yllätyksiä on kaksi, molemmat elokuvarintamalta, vieläpä samalta tekijäporukalta. Alkuvuodesta ilmestynyt X sekä tämän esiosa, loppuvuodesta julkaistu Pearl loksauttelivat kumpainenkin leukoja upeudellaan. Ti West ja Mia Goth ovat parivaljakko, jotka ovat luoneet rakkaudella pienen mutta sitäkin vinksahtaneemman leffauniversuminsa, jonne mieluusti sukeltaisi useamminkin kuin kahdella – kolmannen osan myötä kolmella – vuosikymmenellä. Mia Goth erityisesti ansaitsi Oscar-pystin, vaikka useammankin rooleistaan sekä Maxinena että Pearlina. Ensiksi mainitun uraa seuraillaan tosiaan vielä saagan kolmannessa osassa, kultaiselle 80-luvulle sijoittuvassa MaXXXinessa – en malta odottaa. Ainiin, ja ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ KATSOKO TRAILEREITA.
Hieman samaan kategoriaan loksahtaa Jordan Peelen Nope, josta en tiennyt yhtään mitää elokuvateatteriin astellessani – toki Peelen aiemmat leffat oli nähtynä. Tunnelmallinen monen eri genren sekasikiö koukutti, antoi odottaa kaikkea mahdollista tarjoten kuitenkin lopulta hyvässä mielessä mukavan simppelin tarinan. Tarinan, jonka loppukohtaus on toteutettu suorastaan jumalaisen tyylikkäästi. Paras Peelen leffa heittämällä ja vuoden parhaimmistoa.
Ehkä yllätykseksi voisi lukea myös vuoden parhaimpiin leffakokemuksiin lukeutuvan Top Gun: Maverickin, jolta en odottanut oikein mitään. Alkuperäinen kasariklassikko ei ole omalla asteikollani järin tähdellinen raina, mutta Maverick onnistui tasapainottelemaan ihailtavasti nostalgian ja modernin elokuvan välimaastossa tarjoten mieltä ylentävän parituntisen loistavilla lentokohtauksilla ja mainiolla tunnelmalla.
A-P Kuutila
Vuoden yllättäjä on ehdottomasti PowerWash Simulator. Painepesuripornopeli yksinkertaisesti toimii! On uskomattoman tyydyttävää nähdä lian pyyhkiytyvän pinnoilta pelkän virtuaalisen veden ja paineen avulla. Pelasin tätä ihan pöljänä julkaisun aikaan ja illat saattoivat venähtää pitkiksi. Pesurihommat pyörivät mielessä unissaankin. Ehkäpä juuri siksi en ole kiihkeän alun jälkeen virtuaalipesuriin enää tarttunut. Hypnoottiset pesusessiot nimittäin vievät helposti mennessään.
Petri Leskinen
Vuoden yllätyksen on pakko olla Return to Monkey Islandin julkaisu, kuten etunimikaimakin mainitsi. En todellakaan osannut odottaa edes villeimmissä unelmissanikaan, että alkuperäiset tekijät palaavat vielä Guybrushin seikkailuiden pariin. Kovasti melua nostattanut taidetyylikin miellyttää silmää, joten kiitos vuosi 2022. Seikkailupelit ovat täällä taas!
Joonatan Itkonen
Vampire Survivors tuli kuin puskista ja todisti jälleen, että pienellä rahalla saa aikaan paljon, kun pelimekaniikka on kunnossa. Verenimijöiden selviytymistaisto ei ole millään tavalla omaperäinen kokemus, mutta se tarjoaa jotain, mitä peliala harvoin enää uskaltaa tarjota. Se on puhdasverinen peli, joka toimii pelinä. Se ei retuuta pelaajaa lineaarisesta kohtauksesta toiseen. Se ei yritä olla elokuva. Se on teos, jossa viihtyvyys on kaikki kaikessa. Ensimmäisen parin session jälkeen huomasin palaavani yksinkertaisen toimintarymistelyn pariin kerta toisensa jälkeen. Lopulta kello näytti yli 60 tuntia, eikä vieläkään tunnu siltä, että kokemus alkaa maistua puulta.
Samalla pitää hehkuttaa alkuvuodesta ilmestynyttä Ghostwire: Tokyota, jolta en odottanut mitään ja sain yhden vuoden parhaista nimikkeistä. Nerokas lajityypin kliseitä hyödyntävä kerronta ja kauniisti kuvattu Tokio valloittivat minut täysin, eikä edes kontrollien tönkköys harmittanut hengästyttävän kauhun ja modernin mytologian keskellä.
Niko Lähteenmäki
Yllätyin Sonic Frontiersin hyvyydestä!
Olli Ouninkorpi
Pentiment pelasti vuoden turruttavan tylsältä tasaisuudelta viime hetkillä. Fallouteista ja Pillars of Eternityistä tuttuun Josh Sawyeriin vahvasti henkilöityvä seikkailupeli on vähän kuin köyhemmän, mutta ei nyt niin valtavan paljon köyhemmän, miehen Disco Elysium. Mutta ei silti yhtä kummallinen ja epätavallinen, vaikka Pentimentin väitettyä erikoisuutta vähän jokaisessa arvostelussa päiviteltiinkin.
Teos nojaa vahvasti uuden ajan alkuun vievään tunnelmaan. Sitä rakentavat ajan taiteeseen perustuva visuaalinen toteutus, pelkistetty mutta mainio äänimaailma sekä tietysti kaikki tarinan inhimilliset hahmot ja tapahtumat. Pentiment on myös aivan harvinaislaatuinen mahdollisuus roolipelata harrasta kristittyä videopeleissä.
Varsinainen yllätys peli oli vain sen takia, että en ollut lainkaan tiedostanut tämän verrattain pienen projektin olemassaoloa ennen julkaisua.
