Pimeä tunti
Vapaasti nimettävä päähenkilö – jonka sukupuolen pystyy poikkeuksellisesti valitsemaan pelin alussa – saapuu keskiyöllä Iwatodain kaupunkiin. Samalla hetkellä alkaa Dark Hour, joka vaikuttaa maailmaan ympärillään, mutta ei kuitenkaan päähenkilöön, joka jatkaa matkaansa olkiaan kohauttaen.
Asuntolaan tapahtuneen hämärän hyökkäyksen ja Personan herättämisen jälkeen päähenkilö värvätään SEESiin: organisaatioon, joka taistelee Personien avulla Dark Hourin aikana riehuvia varjoja vastaan. Samalla ryhmä saa tehtäväkseen tutkia Tartarus-nimistä tornia, joka ilmaantuu aina Dark Hourin aikaan kaupungin lukion paikalle, tavoitteena saavuttaa tornin huippu.
Tutkimisen lomassa tuttuun tapaan opiskellaan, harrastetaan ja vietetään aikaa kavereiden kanssa. Tartaruksen tutkimisella ei ole varsinaista aikarajaa, mutta aina täyden kuun aikaan maailmaan ilmaantuu voimakkaampia varjoja, jotka on voitettava tarinan edistämiseksi. Näiden varjojen päihittämisen jälkeen Tartarukseen aukeaa lisää tutkittavia alueita.
Tarina on kiehtova ja erilainen, ja väkisinkin herää uteliaisuus siitä, mitä Tartaruksen huipulla odottaa. Pelin vahvuus onkin hahmoissa ja tarinassa.
Erikoisia ratkaisuja
Sarjan uutena fanina Persona 3:sen aikaisemmista versioista ei ole kokemusta. Siitä huolimatta Portablen erilainen tyyli ei oikein houkuttele. Kartalla ei liikuta itse, vaan paikkoihin siirrytään kursorin avulla – se ei houkuttele tutkimaan maailmaa tai sen puoleen tutustumaan siihen. Keskustelutkin hoituvat täysin kuvakkeiden avulla, staattisella taustalla. Se ei ole varsinaisesti huono puoli, mutta peliin eläytyminen ainakin omalla kohdallani kärsi tästä ratkaisusta.
Myöskin animekohtausten korvaaminen pelin omalla animaatiolla tuntuu hieman hassulta päätökseltä. Kohtauksen vakuuttavuus kärsii todella paljon, kun se tapahtuu ilmeettömän pelihahmon tekemänä animekohtauksen komeuden sijaan.
Nämäkin ovat tietty makuasioita, ja itse pidän enemmän siitä pelityylistä, jossa hahmoa saa liikuttaa kartalla itse.
Muuten kaikki toimii kuten pitääkin, pelattavuus on kevyttä ja jouhevaa ja taistelut hauskoja. Jokainen Persona noudattaa samaa vuoropohjaista taistelutyyliä, jossa voi päättää hahmojen toiminnan itse, tai jättää homma tekoälyn hoidettavaksi. Valikot ovat yksinkertaisia ja helppoja, ja niiden käytön oppii nopeasti. Hyvin rakennetut taistelut ovatkin yksi suosikkipiirteistäni sarjassa.
Tartaruksen tutkiminen on sekin koukuttavaa – monesti pelaaminen venähti aiottua pidemmäksi ajatellessani, että tutkin vielä yhden kerroksen.
Persona 3 Portable on kaiken hehkutuksensa arvoinen, vaikka se ei ihan täysin kuitenkaan allekirjoittanutta saanut tempaistua mukaansa.
