Inspiraatio suoraan ysäriltä
Marvel’s Midnight Suns on kevyesti hämmentänyt pelaajia olemassaolollaan jo hetken aikaa. Muistan kun kuulin ensimmäistä kertaa pelin ilmestymisestä: Jahas, taas uusi Marvel-peli, mutta tämä näyttää erilaiselta.
Pelin nimi, pääpahikseksi luvattu Lilith ja lukuisat demonit saivat heti sarjakuvanörtin pään raksuttamaan, sillä 90-luvullahan sarjakuvissa pyöri hetken aikaa Aaveajajan ympärille kyhätty taikasankareiden tiimi Midnight Sons. Ryhmässä rymisteli Aaviksen lisäksi ainakin Blade, Tohtori Outo ja Morbius, jotka yrittivät päästä manan majoilta nousseesta Lilithistä ja hänen demoneistaan eroon. Ryhmä ei toiminut kauaa, vaan aikalailla hajosi omille teilleen tämän tehtävän suoritettuaan.
Inspiraation lähde on aika mielenkiintoinen pelille. Alkuperäinen tiimi koostui pitkälti erakkoluonteisista oman tiensä kulkijoista, joten nyt jos koskaan tekijöillä oli mahdollisuus koota kokoon mitä villein tiimi sankareita. Tietysti mukana ovat pakolliset Rautamiehet, Hämikset ja Wolverinet, mutta mukaan mahtuu myös vähemmän tunnettuja hahmoja, kuten Magik ja Nico Minoru. Tehtävä pelissä on pääpiirteittäin sama kuin sarjakuvissa: Lilithän se maan päällä lompsii ja korruptoi tuttuja hahmoja omiksi pelinappuloikseen ja pysäyttäähän demonit pitää.
Pelilooppikin herättää nostalgisia tunteita
Firaxisin peleistä tämä tuotos muistuttaa eniten XCOM 2:sta, ja näen peliloopissa paljon samaa näiden pelien välillä. XCOM 2:ssa pelaaja pistetään komentajan rooliin, ja hänen tiiminsä lähetetään aina välillä tekemään tehtävä, eli lähinnä puhdistamaan pelin antama kenttä vihollisista vuoropohjaisen, taktisen taistelun voimin. Tehtävien välissä taas rakennetaan ja kehitetään omaa tukikohtaa, mikä antaa pelaajan joukoille uusia kykyjä ja varusteita samalla, kun juonta vieritetään eteenpäin.
Marvel’s Midnight Sunsissa pelaaja heitetään muinaisen Metsästäjän rooliin, joka herätetään haudastaan kohtaamaan Lilith jälleen kerran. Metsästäjän tiiminä toimivat tutut Marvel-hahmot, ja jengi lähetetään XCOM:in tapaan tekemään tehtäviä melko lailla samanlaisella loopilla. Tehtävien välissä ei kuitenkaan rakennella tukikohtaa (ainakaan niin paljon), vaan tutustutaan Marvelin sankareihin juttelemalla heidän kanssaan ja luomalla sosiaalisia kytköksiä. Kun komentaja ystävystyy sarjakuvasankarin kanssa tarpeeksi, saavat he käyttöönsä voimakkaita spesiaali- ja tiimihyökkäyksiä sekä lisävoimaa noin yleisestikin. Kirjoitus on tässä vaiheessa hieman kaksiteräinen miekka. Toisaalta on ihan hauskaa tutustua sankareihin, tai nähdä millaisen dialogityylin kanssa pelintekijät menivät, mutta se tyyli ei kyllä aina osu ihan omaan hermooni. Esimerkiksi Bladen kanssa voi käydä kalassa ja hän arvostelee kovasanaisesti Twilight-elokuvia. Hulk taas haluaa istuskella ja pelata videopelejä. Nämä kaksi esimerkkiä antavat varmaan tarpeeksi osviittaa siitä, millaisia sosiaalisia kuvioita voi olla luvassa.
Pelaaja luo tosiaan kampanjaan oman hahmonsa, Metsästäjän, ja tämä hahmo pyörii kentillä tiimin mukana. Pelaajan oma hahmo on melkoisen puolikypsää kauraa. Hahmonluonti on todella minimaalinen, eli vaihtoehtoja ulkonäölle ei juuri ole. Metsästäjä saa käyttöönsä joko valon tai pimeyden voimia lähinnä sen mukaan, onko hän supersankareille mukava vai ynseä. Tämä aspekti ei kyllä imartele olemassaolollaan, XCOM-peleissähän komentaja on vain näkymätön hahmo (kirjaimellisesti pelaaja itse), ja tässä projektissa Firaxis yritti vähän jotain uutta, muttei oikein onnistunut.
Korteissa sen kantava voima
Mennään sitten siihen pääasiaan, eli taistelusysteemiin, joka on aiheuttanut hämmennystä ehkä eniten. Taisteluliikkeethän esiintyvät peleissä pelikortteina. Varsinkin Marvel-faneille tämä on tuntunut olevan jonkinmoinen järkytys, ja tuntuu olevan pääsyy siihen, miksi tekele jää monilta kokematta. Tämä on kuitenkin se pelin kantava voima ja paras osa koko teosta. Firaxis on melkoinen mestari luomaan mielenkiintoisia mekanismeja taktikointia ja strategiaa varten, eikä Midnight Suns ole poikkeus. Teoksen edetessä pelaaja voi miettiä tarkkaan ketkä sankareista hän ottaa mukaansa tehtäville: keiden voimat muodostavat parhaimmat kombot, ketkä ovat saaneet uusia kortteja eli liikkeitä sosialisoitumisen kautta ja niin edelleen.
Kun taistelu alkaa, jokainen sankari saa käyttöönsä tietyn määrän sattumanvaraisia kortteja hänen omasta pakastaan. Hahmojen taisteluliikkeet kehittävät sankarimittaria, jonka voimin pelaaja voi käyttää erikoiskortteja, jotka tekevät joko massiivista vahinkoa tai tuottavat suurta apua tiimille. Nopeat hyökkäyskortit taas antavat pelaajan pelattavaksi uuden kortin, mikäli pelaaja saa tapettua vihun kyseisellä nopeuskortilla. Pelaaja voi käyttää hyväkseen myös ympäristöään, joko heittämällä vihuja esineillä tai sitten päinvastoin, eli heittämällä vihuja esineitä päin.
Kaikki tämä on hieman hankalaa selittää näin tekstinä, mutta tässä systeemissä on yllättävän paljon vaihtoehtoisia toimintatapoja ja syvyyttä. Lisäksi jokainen sankari käyttäytyy myös taistelussa täysin omalla tavallaan, mikä on loistavaa. Valitettavasti tämäkin puoli ontuu jonkin verran: viholliset eivät pääpiirteittäin ole lainkaan niin mielenkiintoisia. Teos heittää pelaajan tielle todella paljon rivisotilaita ja muita heikompia vätyksiä, joihin alkaa kyllästyä kampanjan edetessä. Mutta totta kai teokseen mahtuu myös monta tuttua ryökälettä.
Marvel’s Midnight Suns on todella erilainen Marvel-peli. En oikeastaan tiedä kenelle tällaista pakettia suosittelisi! Osittain tuotos on taattua Firaxis-taktikointia, osittain se on purkkamainen sosiaalisimulaattori supersankareiden maailmassa. Pelissä on paljon hauskoja ideoita, mutta toteutuksesta voisi olla montaa mieltä. Taistelusysteemi menee kuitenkin vain hauskemmaksi kampanjan edetessä ja hahmojen liikearsenaalien eli korttien karttuessa. DLC:n puolella teokseen on tulossa uusia hahmoja tämän vuoden aikana, joista ensimmäinen, Deadpool, on jo julkaistu. Mikäli kiinnostus heräsi vähääkään, voi tätä kuitenkin suositella sekä Marvelista että taktikoinnista pitäville. Huono tämä ei ole, hieman vain kummallinen.
