Luminous Productionsin luoma ja Square Enixin julkaisema projekti julkistettiin alun perin vuonna 2020 nimellä Project Athia. Kyseinen teos on vasta toinen, joka räätälöidään studion omalla Luminous Engine -pelimoottorilla (ensimmäisen ollessa edellä mainittu Final Fantasy XV). Hälytyskellojen olisi pitänyt soida ensimmäistä kertaa jo tässä vaiheessa, sillä moottori on hyvistä puolistaan (kuten nätistä kontrastista) huolimatta myös raskas ja vaikeasti räätälöitävä. Esimerkiksi tuleva Final Fantasy XVI käyttää raporttien mukaan todella rankasti muokattua Luminousia, joskin esituotanto toteutettiin Unreal Enginellä. Kingdom Hearts III puolestaan vaihtoi kesken kehityksen Luminousista Unreal Engineen suurten teknisten vaikeuksien vuoksi.
Moottori yskii, mutta horisontissa siintää kauniita värejä ja komeita lohikäärmeitä
Moottorin ongelmat näkyvät myös Forspokenissa. Parhaimmillaan taikamaailma Athia on hyvinkin kaunis ja värimaailmaltaan jopa upea, huonoimmillaan kosmeettiset ratkaisut ovat aivan käsittämättömiä. Erityismaininta puiseville hahmoille, kenkälaatikkomaiselle New Yorkille ja muutenkin kummallisen näköisille rakennuksille, jotka eivät näytä olevan kotoisin tältä konsolisukupolvelta.
Pulmat jatkuvat ruudunpäivityksen kanssa. 4K-resoluutio tai säteenseuranta eivät ole pätkivän kuvan väärtejä, sillä parhaimman kokemuksen saa ehdottomasti performance-moodissa, joskin siinä joutuu tyytymään paikoin melko matalaan resoluutioon. Ja ajoittaiseen nykimiseen.
PC-versiosta haaveilevat ovatkin varmaan jo lukeneet jäätävistä laitevaatimuksista. Mutta hei: hiiri-/näppis-ohjaus on kuulemma tosi jees, joten jos tietokoneessa on uunituoretta rautaa, on Forspoken teknisesti parempi kokemus PC:llä pelattuna. Keskispekseillä operoidessa kannattaa puolestaan odotella rauhassa päivityksiä. Sinua on varoitettu.
Päänaukominen sallittu
Forspoken kertoo tarinan Frey Hollandista (Ella Balinska), nuoresta naisesta, joka on päätynyt rikolliselle polulle kotikaupungissaan New Yorkissa. Päivät kuluvat lähinnä selviytyessä ja rötöstellessä, eikä elämällä tunnu olevan suuntaa. Kaikki muuttuu eräänä päivänä, kun Frey päätyy erikoisten sattumusten kautta taikamaailma Athiaan, jossa eletään aivan eri vuosisadalla.
Premissi on sangen mielenkiintoinen, mutta valitettavasti Forspokenin ongelmalonkerot ulottuvat käsikirjoitukseenkin. Kässäritiimissä on ollut peräti neljä jäsentä, kuten Unchartedista tuttu Amy Hennig ja monessa mukana ollut Gary Whitta. Valitettavasti nimekäs kynäniekkakaarti ei ole kuitenkaan saanut tarvittavaa puhtia dialogiin, vaan esimerkiksi pääosin puisevien kyläläisten kanssa käydyt keskustelut koostuvat lähinnä yhdenpäiväisestä ja myrkyllisestä kanssakäymisestä, kiitos kiukuttelevan pääsankarin. Välillä tuntuu, että jotkut repliikit on kirjoitettu useampi vuosi sitten täysin ilman kontekstia. Samassa keskustelussa Frey voi sanoa melkein jotain ystävällistä, ja heti seuraavassa lauseessa kettuilla kuin viimeistä päivää. On kässärissä jotain hyvääkin sentään: Frey käyttää surutta nykypäivän ilmaisuja Athian ihmisten kanssa, josta seuraa paikoin ihan hauskoja reaktioita, kun paikalliset eivät tajua lainkaan, mistä neiti puhuu.
Pälinää on kuunneltava maailmankartalla seikkaillessakin, sillä matkakumppanina Freylla on ranteessa kiiluva koruntapainen nimeltään Cuff (Jonathan Cake). Heidän keskinäinen sanailunsa jakaakin varmasti kansan kahtia. Ennakkomateriaaleissa dialogi tuntui kauhean väkinäiseltä, mutta itse asiassa keskustelu oli läpi seikkailun varsin luontevaa. On sitten jokaisen oma asia, kuinka paljon Freyn ainainen kiroilu ja kiukuttelu ärsyttää. Pääsin siitä lopulta yli, koska Freyssä on paljon muitakin puolia kuin asenteellinen vastaan väittäminen. Hänestä löytyy paljon hyvyyttä, mutta se ei vain tule kovin luonnostaan.
Annankin lopulta pisteet siitä, että tiimi on lähtenyt kokeilemaan jotain erilaista. Päähahmon käytös on realistista, ottaen huomioon hänen menneisyytensä, mutta mulkkukin voi olla tykättävä. Frey ei sitä valitettavasti oikein ole, ja koen, että tämä tarina olisi hyötynyt sympaattisemmasta pääsankarista.
Seikkailussa on muutenkin pahoja rytmitysongelmia (ylipitkä "tutoriaali" ja viimeiset kaksi tuntia, mitä hemmettiä Luminous?), mutta se oli silti kokonaisuudessaan suhteellisen viihdyttävää seurattavaa koko päätarinansa ajan lähinnä pompöösien päävastuksien, paikoin kauniiden maailmojen ja mielekkään tutkimisen vuoksi. Läpipeluun jälkeen voi seikkailla vapaasti Athian taikamaailmassa tehden rästiin jääneitä sivutehtäviä ja haastaen astetta kovempia monsuja, mutta pakko myöntää, että itselläni Athian tutkiminen päättyi lopputeksteihin.
Taikatykittelyä ja muikeita sävellyksiä
Toiminta onkin sitten varsin muikeaa. Toki kaikki ohjaimen namiskat ovat käytössä, joten kannattaa käyttää alussa vähän aikaa kontrolleihin adaptoitumiseen. Peli tarjoaa todella monipuoliset työkalut monsujen päihittämiseen: Frey saa seikkailun aikana roppakaupalla erilaisia hyökkäykseen ja puolustukseen pohjautuvia taikoja, joiden yhdisteleminen on yksinkertaisesti pirun hauskaa. Frey ampuu magiikkapalleronsa aina enemmän tai vähemmän kauas, minkä lisäksi väistely ja jopa lähitaistelu onnistuu, joskin jälkimmäiseen saa tarvittavat välineet vasta myöhemmin seikkailun edetessä.
Roolipelille ominaisesti hahmoa kehitetään (loogisen) kykypuun kautta, minkä lisäksi Frey löytää seikkailun edetessä erilaisia "taikaviittoja" ja voimaa tuovia kaulakoruja mielin määrin. Näitä voi kehittää paremmaksi, ja erikoisuutena neiti voi myös lakata kyntensä erilaisilla väreillä, mikä sekin tuo omat ekstrapowerinsa.
"Taika-parkouraaminenkin" on yksinkertaisuudestaan huolimatta itse asiassa aika hauskaa, vaikka siinä lähinnä pidetään ympyrää pohjassa ravaamisen yhteydessä. Maailmankartalla juostessa tuntee kuitenkin samantyylistä vapautta kuin vaikkapa Sonic Frontiersissa: eteneminen on vaivatonta ja vauhtia riittää.
Muikeus pätee myös musiikkiin. Bear McCrearyn ja Garry Schymanin säveltämä ääniraita vakuuttaa ja tuo muutenkin kiitettävää mahtipontisuutta sekä hyvää fiilistä Athian tutkimiseen.
Alelaarin priimus
Vaikka Forspokenissa on kitinän aiheita keskivertotuotosta enemmän, on internetin tubettajien "DON'T BUY THIS" -kampanjointi hiukan ylilyötyä. Tässä on kuitenkin konepellin alla jonkun verran hyvääkin, ja itse pelaaminenhan on varsin hauskaa. Nykyhetkeä ja menneisyyttä sekoittava fantasiaseikkailu tuo vahvasti mieleen 90–luvun, kun samantyyppisiä ”tavis taikamaailmassa” -asetelmia nähtiin useamminkin.
On kuitenkin pakko todeta, että markkinoilta löytyy huomattavasti parempia ja viimeistellympiä toimintaroolipelejä. Täysihintaisena en tätä itse hommaisi, mutta kunhan teos päätyy alelaariin, irtoaa siitä viihdettä varsin mukavasti, jos pystyy asennoitumaan pääsankarin mielialaan, puiseviin sivuhahmoihin ja jokseenkin laihaan juoneen.
