Pelin nimeen upotetulla ”season”-termillä ei tarkoiteta tässä tapauksessa vuodenaikaa, vaan pikemmin kokonaista aikakautta. Muutoksen ajat ovatkin käsillä pelaajan tarttuessa protagonisti Estellen ohjaimiin, sillä aikakausi on vaihtumassa juuri menneestä tulevaan. Pienessä vuoristokylässä varttuneen päähahmon tuikitärkeäksi tehtäväksi jää taltioida maailmaa tuleville sukupolville valokuvin, piirroksin, ääninäyttein sekä kirjoituksin. Matkaa puolestaan taitetaan sillä kaikista uskollisimmalla ratsulla, eli polkupyörällä – eipä muuta kuin reissun päälle!
Kynä, leikekirja, kamera, nauhuri, polkupyörä, muuta ei sitten tarvitakaan
Ajan rattaat vierivät uhkaavasti kohti vääjäämätöntä aikakauden muutosta, kun Estelle rullailee pyörällä evakuoitavana ja sen myötä lähes autiona olevaan Tieng Valley -laaksoon. Avoin mutta kohtuullisen pieni maailma tarjoaa heti kättelyssä mielenkiintoisen oloisia kohteita, joihin tekee oikeasti mieli tutustua. Protagonistimme on esimerkiksi ihastuttavan tohkeissaan pellolla laiduntavista äpyleistä (lehmistä) ja menneiden aikojen jäämistöistä, oli sitten kyseessä vaikkapa autonromu tai vanha gramofoni – ja mikä ihme on tämä Tieng Valleyn evakuointiin osallistuva Grey Hand -ryhmittymä mystisine kaivauksineen?
Menneiden aikojen, nykyisyyden ja ylipäätään ajan mukanaan tuoman muutoksen teemat ovat hyvin vahvasti läsnä kaikkialla, vaikka lopulta ne oikeasti merkitykselliset ajatukset jäävätkin kehittäjiltä hieman harmittavasti tuomatta ilmi. Myös pelin tarjoama fantasiamiljöö jättää aavistuksen kylmäksi, eikä esimerkiksi varsinaisen tapahtumapaikan ulkopuolisesta maailmasta saada missään vaiheessa järin paljoa vihiä. Näkyvätkö seasonit ja niiden vaihtuminen kaikkialla vaiko ainoastaan Tieng Valleyssä? Minne kaikki ihimiset ja asukkaat on evakuoitu? Mitä tapahtuu Estellen kotikylälle? Jos aikakauden vaihtuminen pyyhkäisee alleen kaiken, miksi ihmiset ottavat muutoksen tuulet vastaan niin rennosti? Paljon kysymyksiä ja vain hieman vastauksia, valitettavasti.
Yes, you can pet a cow!
Estellen ajatuksia ja maailman tilaa availlaan leikekirjan avulla, jonka sivuja voi täyttää vapaasti tietyiltä alueilta taltioidulla sisällöllä. Paijailen tien vieressä laiduntavaa vuohta ja näpsäisen siitä kuvan. Nauhoitan ääntä uhkaavasti natisevasta ruosteisesta sillasta ja linnunlaulusta. Piirrän kuvan kauniista merellisestä maisemasta. Avaan leikekirjan aukeaman ja asettelen tuotokseni sinne silmää miellyttäväksi kokonaisuudeksi Estellen omien raapustusten kera. Kunhan sisältöä on tarpeeksi, luetaan kyseinen alue ”suoritetuksi”, jolloin on aika siirtyä matkalla seuraavaan kohteeseen. Maailmaan on ripoteltu ennalta määrättyjä kiinnostuksen kohteita, mutta laiskimmat voivat toki huijata järjestelmää taltioimalla materiaalia käytännössä mistä vain. Varsinaista stressiä oikeankaltaisesta suorittamisesta ei tarvitse ottaa, mikä taas sopii A Letter to the Futuren meditatiiviseen tunnelmaan mainiosti. Minkään sorttisesta epäonnistumisestakaan ei ole syytä huolehtia, vaan pelaajan kontolle jää ainoastaan heittäytyminen hidastempoisen matkan vietäväksi.
Kuten aiemmasta on varmasti käynyt ilmi, ei Season yritäkään rehvastella monipuolisilla pelimekaniikoilla. Kävelysimulaattoriksikaan teosta ei toki voi kutsua, sillä sen verran puuhasteltavaa ja valinnanvapautta etenemisen suhteen on annettu. On myös aivan pelaajasta kiinni, kuinka paljon tämä haluaa miljööseen tutustua ennen viimeisen pyhäkön ovien aukeamista. Ainokainen vaatimus on kylää asuttaviin ihmisiin tutustuminen ja heidän tarjoamiensa pienimuotoisten tehtävien suorittaminen – nämäkin tulee tehtyä käytännössä puolivahingossa. Puuhastelu ja laakson tutkiminen tuntuu kautta linjan tähdelliseltä, eikä kyllästyminen ehdi iskeä nelisen tuntia vievän matkan aikana.
Kangerrellen kohti tulevaa
Season: A Letter to the Future on selkeästi pienen studion tuotos, mikä näkyy aavistuksen kangertelevassa teknisessä toteutuksessa. Estelle jää pyöränsä kanssa säännöllisesti jumiin maastoon, oli kyseessä sitten kivi, aita tai melkein mikä tahansa objekti. Ruudunpäivitys töksähtelee hetkittäin armottomasti jopa PlayStation 5:llä, minkä ei näin simppelissä tuotoksessa pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdollista. Ääninäyttelykin kaipailisi paikoitellen selkeästi enemmän eläytymistä. Kaikki tämä latistaa hieman tyylikkään taidesuunnittelun mukanaan tuomaa oivallista tunnelmaa, vaikka mitään sinällään kriittistä nillitettävää ei toteutuksessa olekaan.
Season: A Letter to the Futuren on selkeästi tarkoitus olla syvällinen, astetta pohdiskelevammille pelaajille suunnattu elämys – yritys on toki hyvä, mutta valitettavasti kokemus jää siitä huolimatta aivan aavistuksen ontoksi. Scavengers Studion kynäilemällä tarinalla kun ei tässä tapauksessa ole aivan tarpeeksi tukevaa selkärankaa, joka pistäisi oikeasti miettimään itse matkan aikana saati lopputekstien rullatessa ruudulla. Ehkäpä jatko-osassa sitten?
