Kohti tuntematonta
Maailma avautuu eteen kovin sumeana, kun kummallinen olento putkahtaa vastasyntyneenä esiin ja ottaa ensimmäiset askeleensa. Se hieman ihmetyttää, että minkäänlaista johdantoa tai pohjustusta ei ole – ainoastaan tuntematon päämäärä, jota kohti kuljetaan. Ruudulla ei näy minkään valtakunnan tekstejä, kuulu kertojan puhetta tai näy edes opastekylttejä. Seurana ovat vain valoa heijastavat, kuultavat maisemat.
Alkutaival sujuu kontrolleja läpikäyvässä tutoriaalissa, huipentuen pelin keskeiseen osuuteen: lähitaistelun eri muotoihin. Parry-vastaiskut ja väistöt ovat tuttua kauraa esimerkiksi Souls-pelejä pelanneille, mutta Strayed Lights tuo tähän värit mukaan. Viholliset voivat nimittäin esiintyä esimerkiksi jäisensinisinä, tulisen kuumina tai violetteina, korruptoituneina otuksina. Viimeksi mainitun vihollistyypin kohdalla ei auta kuin väistellä hyökkäyksiä, mutta kahden muun kohdalla ideana on vaihtaa samaan väriin hyökkääjän kanssa maksimaalisen edun saamiseksi.
Toistoja toisen perään, kuolemia lukuisia
Ruudulta luettuna taistelumekaniikat kuulostavat simppeleiltä, mutta ne ovat kaikkea muuta. Parryjen ajoittaminen on nimittäin varsin vaikeaa jopa runsaiden toistojen jälkeen. Erikoisinta onkin, että oikealla ajoituksella tehdyt parry-iskut ovat iso osa peliä. Myöhemmin saa toki muitakin kykyjä käyttöön helpottamaan etenemistä, mutta se vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Suoremmin sanottuna uutukainen ei ole kärsimättömien tai reaktiohippaa ja toistoja inhoavien mehevintä leipää.
Yksityiskohtaisemmin ilmaistuna onnistunut parry-toiminto palauttaa omia elämänpisteitä ja vahingoittaa vihollisia, mutta vain jos värit niin sanotusti mätsäävät. Toki aina voi tehdä väistön ja käydä mätkimässä pahista perusiskuilla, mutta vahinko on tällöin kovin pientä. Vihollisten etuna on myös huomattavasti isompi vahinko iskuissaan. Onneksi elämänpisteitä on annettu kohtalaisen paljon ja niitä saa ansaittua helposti lisää taisteluiden aikana, mutta kuolinanimaatiot ovat silti ajoittain tuttu näky.
Siitä kuitenkin täydet pisteet pelintekijöille, että noutajan saavuttua matkanteko jatkuu aivan vierestä, ja kerran päiviltä hoidettu perustason pahis ei ilmaannu enää uudestaan. Mainittuja vastuksia voi myös vältellä, mutta suositeltavaa se ei ole, koska tällöin kehityspisteitä jää saamatta. Pomovastustajia sen sijaan on joissakin tapauksissa pakko kohdata uudemman kerran, jolloin ensimmäinen yhteenotto tuntuu puistokävelyltä olion laittaessa toisella kertaa enemmän pökköä pesään.
Tyvestä puuhun noustaan
Taisteluiden ulkopuolella oma kaksijalkainen sankari kykenee hyppäämään ja tarvittaessa myös hieman kiipeilemään käsiensä varassa. Näitä taitoja tarvitaan paikkojen tutkimisessa, joka on kenties se tylsin puuhastelu koko pelissä. Kärhämien aikana saa nauttia menevästä musiikista, mutta tutkittaessa kirkkaankuultava ympäristö viestii tietynlaisesta tyhjyydestä, yksinäisestä seikkailusta. Ahkerimmat nurkkien koluajat palkitaan eräänlaisilla valuuttapisteillä, tuoden edes hieman onnistumisen tunnetta pääkoppaan, mutta yleisesti ottaen maailma saisi olla elävämpi.
Niin sanotuille grindaaja-pelaajatyypeille Strayed Lights tuottaa pettymyksen, sillä vihollisten katoamisen myötä omaa hahmoa ei pysty kehittämään samoja vihulaisia haastamalla. Tämän myötä kykypisteen arvoa voi kuvailla erittäin suureksi joka kerta, kun sellaisen saa. Taitopisteitä on kaksi lajia: isompien pomovastusten pudottamat pääkykypisteet ja toista taitopuuta kasvattavat pienempien monstereiden pudottamat pallukat, joita löytää myös valmiina noukittavaksi.
Rehellisesti voi kuitenkin todeta jokaisen kehityspisteen olevan ansaittu, koska niiden eteen vaaditaan niin suuresti töitä.
Onko se vai eikö se ole?
Tämän kysymyksen alle sopivat monet aiheet ja teemat, mutta millaisen maun Strayed Lights loppujen lopuksi jätti huulille? Pelinä se ei ole kovin pitkä, sillä kaikki paikat tutkienkin aikaa läpäisyyn kului vain noin 7–8 tuntia. Kokonaisuus on kuitenkin hyvin tiivistetty, eikä haasteen määrästä ole tingitty. Joidenkin mielestä taisteluiden toistaminen, moneen kertaan opettelu ja liiallinen vaikeus voivat olla jopa turhauttavia asioita, mutta itse nautin haasteiden selättämisestä paljon, ja se on näin ollen vain positiivinen asia.
Uutukaisen maailma sen sijaan tuntuu kovin ontolta ja tyhjältä, vaikka mielikuvituksen varaan jätetäänkin paljon venymisen varaa arvoituksellisen juonen sisältämän mystisyyden vuoksi. Päällimmäisenä jäi silti positiivinen maku, eikä sanoja tarvinnut – eleet kertoivat tarpeeksi. Parhaiten Strayed Lights sopinee seikkailunhaluisille ja haasteita etsiville persoonille, jotka arvostavat mielikuvituksellisuudella höystettyä tarinaa. Eikä hintakaan ole paha, 25 euroa arvostelua kirjoitettaessa. Oikein piristävä tuulahdus pelivuoteen 2023.
