Mikä ihmeen jamboree?
Sanakirja kertoo, että jamboree on suuri juhlava tapahtuma. Tässä tapauksessa Mario-universumin koleimmat tyypit kerääntyvät kisailemaan erilaisia peleissä ja aktiviteeteissä. Yksin, pareittain tai välillä jopa yksi vastaan kolme -tyylillä. Hauskuus yhdistää lajeja, ja kaiken pitäisi olla helppoa oppia. Nintendomaiseen tyyliin (alku)valikoissa vietetään aikaa liiankin kauan, ja eri saarien ympärille rakennettujen pelimuotojen välillä vaihtaminen on hidasta ja kömpelöä. Siitäkin huolimatta monet sessiot saavat aikaan naurunremakkaa ja kovaäänistä, leikkimielistä kinastelua.
Sisäinen Booni herää henkiin
Super Mario Partyn pihvi on lautapelimäinen neljän pelaajan moninpeli, jossa tavoitteena on kerätä enemmän tähtiä kuin kisakumppanit. Optimitilanteessa kolme vastusta ovat toisia ihmisiä – samalta sohvalta tai verkon takaa – mutta tarvittaessa tietokoneavusteiset hahmot täydentävät puuttuvia homo sapienseja. Nykystandardien mukaan Nintendo Switch Online -tilaus pitää olla aktiivisena, jotta internetin aalloille pääsee kisailemaan. Hahmogalleriaa on taas täydennetty kahdella (tutulla) nimellä, Paulinella ja Ninjillä, joten valittavia hahmoja on ennätysmäärä: yhteensä 22.
Mario Party -lautapelailu keskittyy nopanheittoon, erilaisiin erikoisruutuihin ja -apuihin ja jokaisen kierroksen päättävään minipelikoitokseen. Kentiltä kerätään rahaa ja metsästetään jossakin päin lautaa kiiltävää tähteä vuoro kerrallaan. Kilpakumppaneille voi tehdä kiusaa – tai jopa varastaa tähtiä toisen takataskusta. Kierroksia on valinnan mukaan kymmenestä ylöspäin, mutta jo lyhyin sessio vie helposti tunnin aikaa. Kannattaa siis varata reilusti aikaa.
Muutaman uuden kartan saanut lautapelimoodi ei ole suuria muutoksia kokenut, mitä nyt Jamboree buddies -ominaisuus heittää tekoälyhahmoja kentälle tekemään kepposia. Valittavana on myös tiukemmat säännöt, jotka minimoivat tuuripohjaisuutta lopputuloksesta. Jos on pitänyt tai vihannut aiempia Mario Party -moodeja, niin eipä tämä tilannetta muuta suuntaan tai toiseen. Itselle paketin parasta antia on yksittäiset minipelit.
Lasten ja miksei aikuistenkin suosikki
Minipelisaarella mitellään ilman suurempaa tavoitetta, yksi minipeli kerrallaan. Valikoima koostuu yli 100 vaihtoehdosta, joissa kaikissa tavoite on olla parempi kuin muut kisaajat. Mukana on niin vanhoja tuttuja kuin uusia ilmestyksiä. Nopeatempoinen viihde iskee satunnaisiinkin pelaajiin, ja usein neljän hengen kisailu naurattaa lopputuloksesta huolimatta. Kaikilla on kivaa, vaikkei voittaisikaan.
Suurin osa tehtävistä luottaa tatin ja maksimissaan parin napin painalluksiin, mutta mukana on myös liiketunnistusohjaamista. Joskus väistellään putoavia esineitä, sitten kerätään kolikoita, juostaan karkuun kivilohkaretta tai pelleillään piparimuoteilla. Variaatiota on kiitettävästi, vaikka noin suureen määrään pelejä mahtuukin myös ohilyöntejä. Minipelit ovat ehdottomasti Jamboreen viihdyttävintä antia pienissä erissä, eivätkä ne vie aikaakaan muutamaa minuuttia kauempaa.
Toinen hauska, mutta nopeasti toistavaksi käyvä pelimuoto on Koopathalon. Siinä kaksikymmentä pelaajaa starttaa viidestä kierroksesta koostuvalle lautapelikisalle. Jokainen matsi koostuu kolmesta lajista ja minipomokentästä. Mitä enemmän kerää kolikoita, sitä nopeammin pääsee maaliin. Hyvistä tuloksista palkitaan kokemuspisteillä, jolloin tasoansa pääsee nostamaan D:stä kohti A:ta ja yli. Koopathalon jaksaa viihdyttää hienosti, varsinkin oikeita ihmistä vastaan, mutta lajeja on auttamatta liian vähän tarjolla. Kun saman illan aikana vetelee viidettä kertaa leipomuksia uunista tai ampuu itseään tykillä kohti kolikoita, alkaa toisto syömään hauskuutta.
Laarin pohjalta
Bowser Kaboom Squad -pelimuodossa pyritään voittamaan jättimäinen Bowser-klooni kavereiden kesken. Kentässä kerätään tykinkuulia, joilla sitten ammutaan pahista parhaansa mukaan. Bowser kätyreineen pyrkii estämään tavoitteen saavuttamista aikarajan puitteissa. Moninpelinä Bowser Kaboom Squad on melko suoraviivainen ja itseään toistava.
Party Planner Trek sen sijaan keskittyy vain yksinpeliin, eli yksi hahmo lähtee suorittamaan simppeleitä tehtäviä ja minipelejä kerätäkseen tähtiä. Planner Trek tuntuu tutorialimaiselta kokonaisuudelta, joka opastaa kontrollit ja esittelee kentät. Sen parissa viihtyy hetken, mutta mielummin aikaansa käyttää verkossa oikeita pelaajia vastaan kisaillen.
Tämän lisäksi tarjolla on Rhythm Kitchen, jossa heilutellaan ohjaimia rytmissä. Pelimuoto, joka ei montaa iltaa viihdytä. Toad's Factoryssa ohjaillaan palloa maaliin liiketunnistuksen avulla. Ihan kivaa hetken aikaa ja varsinkin kaverin kanssa. Paratroopa Flight School on sen sijaan epätarkkaa lentelyä: yksi Joy-Con per käsi ja sitten heilutetaan käsivarsia kuin lintu konsanaan. Ei jatkoon.
Jopa liian tuttu ja turvallinen
Tämän kaiken lisäksi pelaaja voi ostella pelin sisäisellä rahalla postikortteja, reaktioita ja musiikkia, tarkastella tulostaulukoita ja tavoitella saavutuksia. Super Mario Party Jamboree on tupaten täynnä sisältöä, mutta silti se ei tunnu tarjoavan paljoakaan uutta. Jos konsepti on tuttu aiemmilta vuosilta, niin kaikki tuntuu melko tutulta alusta asti. Pelaaminen on hauskaa, jopa hulvatonta ajoin, mutta nimike vaatii oikeita ihmisiä ympärilleen saavuttaakseen täyden potentiaalinsa – ja silloinkin tietyt pelimuodot kärsivät toistosta ja samankaltaisuudesta.
Toteutus on muuten tuttua Nintedoa, niin graafisesti kuin äänimaailmaltaankin. Laadukasta, mutta jopa liian tuttua. Varsinkin hidas käyttöliittymä korpeaa joka kerta. Toivottavasti sarjan seuraava osa uskaltaa ottaa isompia riskejä, sillä Jamboreen jälkeen jäin kaipaamaan rohkeampaa suuntaa bilepelikonseptille.
