Tilkkutäkki vaikutteita
Red Dead Redemption, kuten sen jatko-osa ja kaikki muut Rockstarin pelit, on enemmän sekoitus pop-kulttuuria kuin historiaa. Sen visuaalinen anti on velkaa Sergio Leonen, Sam Peckinpahin ja Clint Eastwoodin westerneille, kun taas tarina myötäilee Cormac McCarthyn Blood Meridiania ja australialaista neowesterniä The Propositionia. Pelin vahvuus on sen kyky tuoda tuttuja elementtejä interaktiiviseen mediaan. Tunnelmaltaan Red Dead Redemption on yhä ylivertainen kokemus, joka ymmärtää lähdemateriaalinsa tyylin päälle.
Sisällön suhteen asia on kuitenkin toinen. Rockstarin pelit ovat yleensä viihdyttäviä, joskin pinnallisia teoksia. Sama pätee myös Red Dead Redemption -sarjaan, jonka tarina on enemmän kiinnostunut emuloimaan parempia klassikoita kuin jättämään omaa merkkiään lajityyppiin. Mikä on harmi, sillä westernit ovat täydellinen paikka alkujaan brittiläiselle yhtiölle käsitellä amerikkalaisen unelman ja yhteiskunnan valhetta. Muutamat hetket, kuten päähenkilö John Marstonin matka "sivistyksen" pariin tarinan loppupuolella, ovat erinomaisia merkkejä siitä, että tämä on ainakin joskus ollut tavoitteena.
Red Dead Redemptionin parhaita puolia on sen päähenkilö, John Marston. Entinen lainsuojaton, joka on valinnut statuksensa ulkopuolisena. Hän vakuuttaa itselleen, että unelma Amerikasta on totta vain erämaassa. Mutta saadakseen mahdollisuus nauttia tästä unelmasta, Marstonin on tapettava entisen elämänsä kumppanit ja kynnettävä korpimaan viimeisetkin rippeet siinä samalla. Seuraa epätoivoinen matka fiktiivisen osavaltion halki aina Meksikon rajoille saakka, minkä aikana Marston kylvää ympärilleen kauhua ja väkivaltaa yrittäessään hyvittää vanhoja tekojaan. Ristiriitainen kertomus on hetkittäin oivaltava, mutta usein kompuroi pelimekaniikan kanssa. Välianimaatioissa Marstonia kiitellään vuolaasti hyvänä miehenä, vaikka itse tehtävän aikana saisi lahdata siviilejä oikein olan takaa. Kuusi vuotta sitten julkaistu jatko-osa on tarinan suhteen onnistuneempi kokonaisuus, mutta niin surkeasti rytmitetty ja tylsä, että se on parempi katsoa vaikka Youtubesta pitkänä elokuvana.
Samat ongelmat rytmityksessä ja kenttäsuunnittelussa vaivaavat myös alkuperäistä. Pahimmillaan Red Dead Redemption tuhlaa pelaajan aikaa turhilla kohtauksilla, joissa vaan ratsastetaan paikasta toiseen samalla kun hahmot jauhavat ekspositiota. Monet tehtävät täytyy suorittaa tismalleen siten, miten peli sen vaatii, mikä puolestaan syö avoimen maailman viehättävyyttä. Teoriassa laajaa preeriaa saa tutkia melkein vapaasti, mutta käytännössä edistyminen on täysin lineaarista ja vaatii pitkän pätkän tympeitä tutoriaaleja varsinkin alkupäässä.
Mikäli Red Dead Redemption jäi aikoinaan kokematta, PC-versio ei tarjoa taivaallista ahaa-elämystä. Ei ainakaan niille, jotka ovat jo pelanneet jatko-osan. Tästä huolimatta se on kuitenkin niitä harvoja hyvin kirjoitetuja pelejä, joka parhaimmillaan ylittää tämän taiteenmuodon kasvukivut.
Teknisellä tasolla mainio pakkaus
Red Dead Redemption, kuten sen jatko-osakin, on sukupolvensa kauniimpia pelejä ja näyttää yhä upealta. Vaikka remasteroinnista ei voi puhua, Red Dead Redemption on PC:llä pelattuna hyvin lähellä nykystandardit täyttävää kokemusta. Kaikkia herkkuja ei tietenkään löydy, mutta siitä on vaikea nurista, kun tunnelmallinen maailmankartta ja upeat animaatiot loistavat edelleen.
PC:llä kuvanpäivityksen saa nostettua jopa 120 kuvaan sekunnissa ja resoluutiota aina ultrawide-monitoreihin asti. Tekniset vaatimukset eivät ole älyttömiä ja jopa heikommalla raudalla kokonaisuus pyörii ongelmitta, kuten tämän ikäiseltä peliltä sopii odottaakin.
Pääpelin rinnalle on pakattu mukaan Undead Nightmare -lisäosa, joka on itsenäinen ja kaistapäinen kauhuseikkailu, jossa zombit nousevat haudoistaan mellastamaan maan päälle. Reilu kymmentuntinen kampanja on mukava irtiotto alkuperäisestä tarinasta, mikäli näin railakkaasta menosta tykkää. Se on myös nostalginen kierros vanhaan hyvään aikaan, jolloin Rockstar vielä julkaisi mainioita lisäosia peleilleen, eikä pelkästään keskittynyt moninpelin rahastamiseen.
Alkuperäisen julkaisun moninpeliä ei myöskään tästä paketista löydy, mikä on täysin ymmärretävää. Red Dead Redemption 2 on tällä saralla ottanut homman käsiinsä, mutta sekään ei tunnu enää olevan Rockstarille tärkeä panostuksen kohde verrattuna Grand Theft Auto V:n jatkuvasti päivittyvään GTA Online -osioon.
Täysi hinta vanhasta
Red Dead Redemptionia on todella vaikea suositella täysihintaisena julkaisuna. Se on yhä tekninen taidonnäyte, ja Rockstarin visuaalinen panostus lajityyppiin loistaa yhä. Mutta samalla sen jatko-osa on kaikin puolin hienostuneempi ja parempi kokonaisuus.
Mikäli tämä olisi ilmestynyt kymmenen vuotta sitten, tilanne olisi täysin erilainen. Nyt sen julkaisu tuntuu laiskalta myönnytykseltä, jonka aika meni jo. Runollisesti asiaa voisi ajatella vertauskuvana itse Marstonille ja hänen surulliselle joukolle lainsuojattomia. Hekin ovat reliikkeejä menneestä ajasta, johon ei ole paluuta. Vanhentuneihin tapoihin nojaavia renttuja, joilla on takana loistava tulevaisuus.
Ehkä on parempi, että heidät muistetaan sellaisina kuin olivat, eikä menneitä tarvitse kaivaa näin pitkän ajan jälkeen esille yhä uudestaan.
