Nostalgialla voi tunnetusti vedota monen naavaparran sieluun. Vuonna 2011 julkaistu Sonic Generations (saitin arvio linkin takana) palautti pitkään tuuliajolla olleen siilin ainakin hetkellisesti oikealle reitille, vieläpä otuksen 20-vuotispäivänä. Sonic Team sekoitti loikkailussaan kirjaimellisesti uutta ja vanhaa, sillä jokaisesta kentästä nähtiin niin sanottu retro- ja nykyversio aikakauteen sopivan Sonicin kera.
Tämän ohella ympäristöt perustuivat jo aiemmissa peleissä nähtyihin maailmoihin, joten 90-luvun lapset (minä mukaan lukien) olivat kuin kotonaan. Kun tähän sekoittaa (Sonic Teamin mittapuulla) harvinaisen hiotut kontrollit ja paremman kameran, mainion kenttäsuunnittelun, nautittavan kimaran uutta ja vanhaa musiikkia sekä onnistuneen taidetyylin, oli Generations ansainnut kehunsa täpöllä.
Nyt siilitiimi tuo Generationsin vihdoin nykyalustoille pienillä hienosäädöillä höystettynä, nimellä Sonic x Shadow Generations. Entistä mielenkiintoisemman julkaisusta tekee kuitenkin kokonaan uusi seikkailu, jonka pääosissa nähdään pitkästä aikaa musta Shadow-siili. Heti kättelyssä täytyy kuitenkin todeta, että toisin kuin vuonna 2005, ei Shadow räiski tällä kertaa menemään konekiväärit laulaen, ja ylimääräinen ”edgelordius” loistaa muutenkin poissaolollaan.
Siili viilettää sähäkämpänä kuin koskaan
Tämän uuden painoksen Sonic Generations on pohjimmiltaan sama teos kuin vuoden 2011 vastaava, joten siihen pätevät monet samat kehut ja moitteet kuin ennenkin. Erot alkuperäiseen ovat enimmäkseen kosmeettisia ja teknisiä: Terävämpi resoluutio tuo esiin enemmän yksityiskohtia, minkä lisäksi hyppely pyörii nyt sulavasti 60 ruutua sekunnissa. Peli itsessään on täten responsiivisempi ja ympäristöt nätimpiä kuin koskaan. Graafinen tyyli on kestänyt aikaa todella hyvin, joten silkka resoluution nosto on juuri oikea ratkaisu. Pieni miinus on harvakseltaan näkyvä välkkyminen taustoissa, mutta kyseiset grafiikkabugit ovat ilmeisesti pysyvä osa vanhaa koodia.
Yllättävämmät uudistukset koskevat juonenkulkua. Alkuperäisen pelin yksi harvoista kritiikin kohteista oli olematon tarina, joten Sonic Team on halunnut vastata rohkeasti marinaan. Pitkäaikainen Sonic-sarjakuvatehtailija ja Shadow’n uusimman seikkailun kirjoittaja Ian Flynn on rustannut myös Sonic Generationsin dialogin uusiksi, ja tästä syystä puhepätkät on luonnollisesti nauhoitettu nekin uudestaan. Tarina ei edelleenkään ole mitään Shakespearea, mutta ratkaisu on kuitenkin toimiva, sillä nyt rukattu tarina istuu paremmin uudempien Sonic-pelien kylkeen.
Viimeisenä uudistuksena kentistä voi nyt löytää tuttuja Chao-lintuja, jotka löytämisen tapahtuessa alkavat tekemään söpöjä performansseja, kuten tanssimaan tai soittamaan instrumentteja. Vaikka teoksessa piisaa kerättävää jo muutenkin, tuovat tipujen liikehdinnät väkisinkin hymyn huulille.
Varjosiili, missä olet piileskellyt kaikki nämä vuodet?
Kuten tuli todettua, on Sonicin tummanpuhuva ”serkku” Shadow ollut kateissa tai korkeintaan sivurooleissa jo lähes 20 vuotta. Hahmon edellinen seikkailu Shadow the Hedgehog (saitin arvio linkin takana) oli överisynkkä ja jopa väkivaltainen aseineen, mutta nyt Sonic Team on tehnyt onnistuneesti hahmolle kunniaa tekemällä Sonic Frontiersin (allekirjoittaneen arvio linkin takana) tyylisen kokonaisuuden, jossa ”leikkikenttä” on huomattavasti koherentimpi kuin esikuvassaan.
Tarinan suhteen Shadow’n oma reissu risteää jonkin verran Sonicin tarinan kanssa ja ottaa askeleen vakavampaan suuntaan. Jo Sonic Generationsista tuttu Aikasyöjä (Time Eater) kahmaisee varjosiilin surkeiden sattumusten sarjan jälkeen valkoiseen avaruuteen, jonkinlaiseen tyhjiöulottuvuuteen, jota pitäisi alkaa rakentamaan takaisin eheämmäksi.
Shadow’n tapauksessa hubimaailma on kaksiulotteisuuden sijaan kolmiulotteinen leikkikenttä, joka on hyvin samankaltainen kuin Sonic Frontiersissa. Sillä erotuksella toki, että jos Frontiersissa jotkut elementit tuntuivat irrallisilta ja maailmat liian isoilta, on Shadow Generationsin vastaava temmellystanner hyvällä tavalla tiiviimpi ja yhtenäisempi. Hubi aukeaa pelaajalle pala palalta, jonka lisäksi sieltä löytyy kaikenlaista pientä kerättävää sekä tuttuja hahmoja, kuten Iso-kissa (Big the Cat).
Hubista siirrytään tuttuun tapaan varsinaisiin loikkakenttiin, jotka säväyttävät monesti mainiolla kenttäsuunnittelullaan sekä visuaalisella ilotulituksellaan. Sonic-fanit ovat vuosien saatossa tottuneet tietynlaiseen rikkinäisyyteen, mutta Shadow’n seikkailun kohdalla on todettava, että KERRANKIN bugit ja pöhköydet ovat todella minimissä. Ja jos Frontiersin heikointa antia olivat ehdottomasti pomotaistelut, ovat Shadow Generationsin vastaavat hyvin suunniteltuja sekä ennen kaikkea hauskoja.
Kokonaisuuden kruunaa taidetyyliltään onnistunut grafiikka sekä paikka paikoin erinomainen musiikki, joka vaihtelee onnistuneesti tunnelmiaan teknojytän ja metallin välillä. Jostain syystä Sonic Team on tosin jättänyt PS5-versioon oletusvaihtoehdoksi 30 freimin ”laatumoodin”, joten tämä kannattaa käydä ensi töikseen vaihtamassa valikoiden puolelta.
En saanut vieläkään siiliyliannostusta
Kokonaisuutena paketti on ansainnut paikkansa auringonvalossa. Sonic Generations on teknisine parannuksineen yhtä erinomainen kuin ennenkin, ja Shadow Generations edustaa puolestaan parasta siilimeininkiä pitkään aikaan, pistäen jopa paremmaksi kuin sydämeni pari vuotta sitten varastanut Sonic Frontiers. Jos joku asia jäi harmittamaan niin se, että Shadow’n kanssa olisi seikkaillut huomattavasti pitempäänkin.
En osaa sanoa, syntyykö tämän julkaisun myötä uusia siilifaneja, mutta jos aiemmat Sonicit eivät ole tuttuja eivätkä kaksiulotteiset retropelit kiinnosta, on Sonic x Shadow Generations erinomainen tapa tutustua Segan ikoniseen loikkailusarjaan.
