Alan Wake 2:n (arvostelu) peruspelinsä tarkkaan tutkineet muistavat, että Cauldron-järven laidalla on Federal Bureau of Controlin tutkimuslaitteita sekä paljonpuhuvasti lukittu verkko-ovi. Nyt tutkimuslaitos on hiljentynyt, joten agenttitiimiä vetävä Estevez saapuu tutkimaan tilannetta. Tämän Black Mesan pikkusisaren tutkiminen sujuu jotakuinkin niin hyvin, kuin kuvitella saattaa.
Hissimatka helvettiin
Toisin kuin ensimmäinen lisäosa Night Springs, The Lake House kertoo episodien sijaan yhden pidemmän kertomuksen tutkimuslaitoksen kohtalosta. Jo ensi metreiltä osoittautuu, että kaikki ei ole aivan kunnossa. Maanpäällinen kerros on tyhjä, joten kulku jatkuu syvempiin kerroksiin hissin avustuksella, mikä toimii matkan pääväylänä.
Painajaismaailma tulee vahvasti esiin, sillä hissi toimii kovin vaihtelevasti. Kerrosten pohjapiirrustus saattaa muuttua, ja pelaajaa viskotaan tarinan tarvitsemiin suuntiin vapaasti. Jännitystä pidetään yllä pitkään, sillä ensikohtaaminen vihollisten kanssa kestää melkoisen tovin. Uudet viholliset ovat ikimuistoisia käveleviä maalauksia, jotka ovat suurimman osan tarinasta kuolemattomia, ennen uuden aseen löytämistä. Siinäkään ei ole kuin muutamia ammuksia.
Muutoin kertomus on mekaniikaltaan tuttua Alan Wakea, jossa valokranaatit ja taskulampun loiste poistavat taken-vihollisten suojaavan pimeyden, ennen kuin nappilaukaus päättää niiden olemassaolon. Tarvikkeita on tarjolla jatkuvasti varsin rajallisia määriä.
Art is for analysis, not for admiration
Tarinan twisti rakentuu loistavasti peruspelin kertomuksen päälle. Tunnetusti taiteellinen työ voi muuttaa todellisuuden luonnetta sopivissa olosuhteissa, mutta miksi sen pitäisi rajoittua vain kirjallisiin tuotoksiin? The Lake Housen tutkimuslaboratorio sijaitsee juuri sopivalla sijainnilla outoa kokeilevaa tutkimusta varten, missä konkreettisten tekstien sijaan tarkastellaan esimerkiksi maalaustaiteen käyttäytymistä.
Jo ensimmäisessä kerroksessa vastaan tulevat videoesittelyn muodossa Marmontin pariskunta, jotka toimivat laboratorion johtajina. Tunnelma synkkenee kerros kerrokselta, kun laitoksen kohtalo ja kunnianhimon lopputulokset avautuvat pelaajalle. Laboratorion motivaatiojulisteiden sanoma sopii muuten erinomaisesti meille peliarvostelijoille: tässä instituutiossa taidetta tuotetaan analysointia, ei ihastelua varten.
Noin kolmituntinen kertomus kantaa pitkälle, sillä uudet kammottavat hirviöt ja maanalaisen laboratorion painostava tunnelma antavat parastaan. Pelillisesti kaikki toimii Alan Waken logiikan mukaan, mutta arkkitehtuuri on selkeän betonibrutalistista Controlia.
Kohti seuraavaa Controlia
The Lake House on ehdottomasti korkeatasoista Alan Wake 2 -laatua. Tunnelma on aidosti pelottavaa, jopa syvemmin kuin peruspelin tapahtumissa. Alan ja Saga pääsivät sentään tallaamaan keskimäärin ulkoilmassa, jossa liikkumatilaa riittää. Laboratorion toimistohuoneissa liikkumatilaa on sen sijaan selvästi vähemmän. Vihollisia ei tule vastaan laumoittain, mutta jännite pysyy yllä senkin edestä.
Kaikki teksiosiot kannattaa lukea läpi, ja kerrosten välillä kannattaa haahuilla hieman. Pienenä vinkkinä: Uusien avainkorttien löytyminen avaa huoneita myös aiemmissa kerroksissa, ja niiden sisältämät juoniosiot tiivistävät taustatapahtumia entisestään. Mistään metroidvaniasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan odotetun korkeatasoisesta Remedy-pläjäyksestä, joka yhdistää tiivistä kauhutunnelmaa erinomaiseen kerrontaan.
Remedyversen maailma syventyy siis entisestään, sillä FBC:n agentit ovat selvästikin tottuneita käsittelemään Alan Waken maailman hirviöitä. Studion viesti on myös selvä: maailma on valmis ottamaan vastaan Control 2:n.
