Helsingissä järjestettiin maanantaina 19.11 Xbox Secret room -niminen tapahtuma, johon XboxFin jakoi 14 lippua. Myös minä (Unreal-Hawk) olin siellä tutustumassa Xboxiin. Pääsin lähituntumaan Halossa, Ampedissa ja Project Gothamissa.
Ensimmäinen pelini oli Project Gotham, ainoa vapaana ollut (kiitos Lootukselle ja Xraylle), mutta se oli toissijaista sillä olin niin innoissani saadessani Xboxin ohjaimen ensimmäistä kertaa käteeni joka ei ollut hassumpi ja sopii käteen kuin käteen, mutta pienille käsille se ei ole suunniteltu. Kun sain ohjaimen tukevasti käteeni en voinut olla vertaamatta sitä Dreamcastin ohjaimeen, muutoksia oli kuitenkin paljon. Kiinni pidettävistä laidoista oli tehty paksummat, plussaa, liipaisimet olivat isommat ja jäykemmät, plussaa sekin, tikut oli hyvin tehtyjä ja ote ei kirvonnut ollenkaan, toistaiseksi kaikki hyvin. Tärinä oli liian hiljainen joten olisin toivonut sen olevan samaa tasoa kuten PS2:n Dual Shock. Napit eivät jotenkin sopineet tähän ohjaimeen, ne oli huonoissa paikoissa ja liian lähellä toisiaan, Ampedissa tämä tuli vahvasti esille kun piti päästä grindiin painamalla Y:tä niin sormi osui joko W (valkoinen) nappiin, X:n tai B:hen, hyvin iso miinus. Ohjaimessa oli kuitenkin paljon hyviä puolia, mutta nuo miinukset ovat jokseenkin häiritseviä. Ohjain on kuitenkin hienoa desing työtä ja mustalla alustalla oleva vihreä X on hieno, mutta miksi ei itse konsolissa ollut samallatavalla tehtyä logoa?
Konsolia en tarkkaillut kuin muutamia sekunteja, mutta vilkaisuilta ne olivat kuitenkin vakuuttavan näkösiä eikä se ole niin suuri kuin aluksi luulin, painoa en oikein uskaltanut kokeilla, ei olisi huvittanut maksaa kolmea tonnia Xboxista joka ei edes ollut minun. Neljää ohjainporttia hyödynsi tilaisuudessa ainoastaan Halo, jota pääsin pelaamaan PS2Finin porukan kanssa. En ole koskaan pelannut yhtä hyvää multiplayer FPS peliä, sitten N64:n Goldeneyen.
Halosta puheen ollen, areenat olivat valtavia ja yksityiskohtaisia, piha-areena jossa oli jeeppejä oli suurin pelialue missään konsolipelissä ikinä. Peli ei edes osoittanut hidastumisen merkkejä nelinpelissä, vaan päinvastoin, Halo oli selkeä ja nopea tempoinen. Tietenkin huonoja puoliakin Halosta löytyi, totaalinen bottien puute oli uskomatonta eli yksin ei voi pelata kuten Quake III Arenassa ja Unreal Tournamentissa, kaksin multiplayerista ei tule mitään, kolmestaan pelistä saattaa tulla jotain, mutta nelinpeli on minimi. Olisi kiinnostanut nähdä myöskin Bungien lupaus, neljä Xboxia, neljä TV:tä, neljä ohjainta per kone, neljä Haloa ja neljä linkkikaapelia = 16 pelaajan LAN party taistelu, olisi varmasti ollut ehdotonta hubaa. Musiikki oli kuin kauhuleffoista, jos Covenant hyökkäsi kulman takaa musiikki muuttui nopeatempoiseksi, rauhallisesta adrenaliinin laukaisijasta. Covenantien laser aseet pitivät omituisia ääniä, mutta kuka osaisi sanoa miltä oikea laser ase kuulostaa? Mutta Assault Riflen ääniefekti oli kuin oikeasta aseesta.
Project Gotham on Dreamcastin Metropolis Street Racerin tekijöiltä joten odotukseni olivat taas korkealla, en pettynyt, yllätyin kylläkin hyvin paljon. Ohjaus oli kuin MSR:stä vaan hieman hiotumpi. Grafiikka entistä parempaa ja täynnä yksityiskohtia ja parhainta mahdollista mitä missään autopelissä olen nähnyt. Tekoälyn kaltaista saa etsiä, jos kiilaat vastustajan seinään ja pääset paremmille sijoille, vastustaja tulee ja tekee saman kuin pelaaja. Autot eivät liiku yhdessä massassa kuten joissain autopeleissä vaan ne yrittävät jatkuvasti kärkkyillä pelaajan paikkaa ja yrittävät kun pelaajan auto alkaa heittelehtimään. MSR:stä tuttu Kudos -piste menetelmä on yhä mukana, mutta aiheutti MSR:n esimmäisen erän pelin bugisuuden. Kudos pisteitä PG:ssä saa tekemällä tiukkoja käsijarru käännöksiä ja tehtävillä kuten; Handicap ajo jossa saat ottaa etumatkaa vastustajan autoon tai antaa vastustajalle etumatkaa, jos annat etumatkaa, saat enemmän Kudos -pisteitä ja jos otat etumatkaa, saat vähemmän Kudos -pisteitä. Musiikki ja äänet olivat kohtalaista, Tokiossa oli Japanilais kaunotar laulaja jonka laulu rauhoitti mieltä kummasti, autojen ääniä en muista meluista kuullut.
Amped oli vältetyin ja kritisoiduin peli. Unohdin kaikki kritiikit sun muut sanat ja tartuin ohjaimeen. Videotykillä pelaaminen oli oikea nautinto! Kuten Haloakin pelatessa. Olin kuullut että Amped oli vähän tykännyt tilttailla joillakin vajaan puolen tunnin välein, mutta itse pelasin noin kolme varttia putkeen ilman mitään keskeyttäviä häiriötekijöitä. Peli vaatii aikansa totuttelua ja kun onnistuu saamaan yhden hyvän tempun kuvaajan edessä, alkaa tuntea ylpeyttä ja onnistumista kaikessa. Ohjaus menetelmä on kunnollinen, vasemmasta tikusta ohjaillaan lautailijaa ja oikeasta tikusta saadaan grabeja, A:sta kerätään hyppy voimaa ja kun A on pohjassa lautailija kääntyy paremmin ja liikkuu nopeammin. Y:stä pääsee grindiin ja liipaisimista lisätään asteita. Lautailijan kaatumisen ähkäisyt olivat omituisia ja kuuluivat kuin joku olisi tehnyt ne äänet vierestä. Lumi helisi lautaa vasten kuin aito ja lauta jätti aidon näköisen vanan jälkeensä kuten oltiin sanottu. Musiikkiin ei tullut keskityttyä paljoakaan, mutta olisi ollut mukava saada kuulla edes pari raitaa 150:stä indie -musiikkiraidasta. Grafiikkaa on parhainta laatua muihin snowboarding peleihin verrattuna, pelaaja näytti aidolta ja liikehtiminen oli aitoa. Kuten sanottiin pelin todellisuuden tunne voi kadota 100metrin korkeuksisiin hyppyihin, joita tuli suurista hyppyreistä. Menoa se ei haitannut, mutta mikä peli nyt olisi täysin aito?
Siinä oli pelit joita testailin, harmittaa että en päässyt pelaamaan Oddworld: Munch oddysseetä ja Fuzion Frenzyä, joka taisi olla rikki. Kuitenkin jälkifiilikset ovat hyvät ja odotus yhä vain korkeammalla ja korkeammalla. Kiitokset Secret Roomin järjestäjille, siellä olleille työntekijöille ja PS2Finin staffille jotka siellä sattuivat pelaamaan kanssani Haloa.
