Nem – "Lisenssipelit ansaitsevat kuolla"

Paras Xbox-peli:




Project Gotham Racing 2


(Microsoft Game Studios / Bizarre Creations)




Bizarre Creations uusin kiilaa suoraan autopeligenren kärkeen. Pelisarja kattaa epävirallisesti kolme peliä, sarja nimittäin alkoi Segan huono-onnisella Dreamcast-konsolilla Metropolis Street Racer nimen alla. Dreamcastin upottua Bizarre teki julkaisusopimuksen autopelistä Microsoftin kanssa, minkä tuloksena Project Gotham Racing sai alkunsa. Tiukan aikataulun takia ensimmäinen Project Gotham oli lähinnä hienommalla grafiikalla kuorrutettu Metropolis Street Racer, tai rumasti sanottuna MSR versio 1.5. Uutukaisen myötä versionumerointi on tällä kertaa onnistunut. Project Gotham Racing 2 sisältää kokonaisen versionumeron arvoisia uudistuksia pelisarjan edellisiin osiin nähden. Päivityksen kourissa on ollut kaikki aina uudesta fysiikkamoottorista moninpelimuotoihin. PGR2:ssa edellisessä osassa ajettavina olleet kaupungit on jätetty kylmästi pois ja tilalle on tullut kurvailtavaksi 10 uutta kaupunkia, mm. Barcelona, Hongkong, Moskova ja meidän naapurimaamme ykkösturistikohde, Tukholma. Tuttuun jatko-osakaavaan automäärää on kasvatettu merkittävästi, tällä kertaa mukana on 103 enemmän tai vähemmän urheilullista ajokkia aina Amerikan suosikeista, katumaastureista, juuri ja juuri katulaillisiin superautoihin. Tunnusmerkit hyvälle pelille löytyvät, mutta onko pelattavuudesta miksikään?




Ottaen huomioon Bizarre Creationsin autopelihistorian ei pelattavuuden toimivuudelle tosin jäänyt kovinkaan paljon epäilyjä. Ohjaus toimii juuri niin hyvin kuin pelisarjan uusimmalta voisi odottaa. Xbox Liven omistajia myös miellyttää tieto siitä, että kaikki alussa piilotetut autot ja radat voi avata pelkästään moninpeliä pelaamalla. Yksinpeliä ei siis ole pakko suorittaa. Ottaen huomioon kuitenkin miten kattava ja monipuolinen yksinpeli on, sen suorittaminen tuskin tuottaa minkäänlaista tuskaa. Yksinkertaisesti Project Gotham Racing 2 on yksi viime vuosien parhaista autopeleistä ja minulle tämän vuoden Xbox-peli.




Erityismaininta omaperäisyydestä:




Otogi: Myth of Demons


(Sega / From Software)




Sega teki kulttuuriteon julkaisemalla Japanilaisen From Softwaren komean miekkamätön, Otogin, Euroopassa. Vaikka peli julkaistiin jo vuoden päivät sitten nousevan auringon maassa, Eurooppaan peli ehti vasta viime vuoden syksynä. Erityismaininnan arvoiseksi Otogi kipuaa sen audiovisuaalisen tulkinnan takia. Pelin pohjana on ollut japanilainen vanha mytologia ja sen tarjoamat puitteet. Tämä on havaittavissa jo heti pelin ensimmäisen tason komeasta utuisesta bambumetsästä. Metsän siimeksessä kohoaa vanha japanilainen paperista ja bambusta kyhätty maja, jota ympäröi lyhtyjä lepattavine liekkeineen ja veitsellä leikattava paksu sumu. Koska toimintapelistä on kuitenkin kyse, japanilaisen kansantarun sarvipäiset demonit näyttävät rumia naamojansa Otogissa, ja pelin sankarin, Raikohin, tehtävänä on tietenkin pistää kurimukset "poikki ja pinoon" -asenteella kuriin. Miekan heiluttelua säestää pääasiallisesti jousi- ja lyömäsoittimilla soitettu vanhaan japanilaiseen kansankulttuuriin pohjautuva musiikki, jonka melodiat auttavat syventymään Otogin maailmaan ja joskus karmivat hieman selkäpiitäkin.




Kaikille Otogia ei kuitenkaan voi varauksetta suositella. Otogi on tehty vahvasti vanhan koulukunnan sääntöjä noudattaen ja miekkaa heilutetaan pääasiassa yhtä nappia painamalla. Lienee sanomattakin selvää, että pelattavuus jakaa mielipiteitä. Taistelupelien syvyyteen tykästyneille peli saattaa maistua pitemmän päälle puulta, sen sijaan idän mystiikasta kiinnostuneille peliä voi kuitenkin suositella halpana turistikohteena.




Erityismaininta grafiikasta:




Panzer Dragoon Orta


(Sega / Smilebit)




Kun Smilebitin nk. raideräiskintä Panzer Dragoon Orta julkaistiin viime vuoden alussa, peli keräsi kovasti kehuja ulkonäönsä takia. Kehut eivät olleet syyttä. Kyseessä on eittämättä yksi komeimpia pelejä niin tyylinsä kuin puhtaasti teknillisen kantin puolesta. Pelitilanteesta huolimatta polygoneja on aina valtavasti näytillä erilaisten Xboxin rautaa tukevien kikkojen siivittämänä. Ruudulla tapahtuu koko ajan ja peliin vasta tutustuva voi olla nopeasti hukassa efekti-ilotulituksen keskellä. Graafista tykistystä tukee yksi pelimaailman omaperäisimmistä tyyleistä. Eikä ihmekään, onhan peli ottanut runsaasti vaikutteita tunnetulta ranskalaiselta sarjakuvapiirtäjältä Jean Giraudilta, joka tunnetaan paremmin alan piireissä Moebiuksena.




Panzer Dragoon Orta hyviin puoliin ei kuitenkaan kuulu vain pelkkä pramea kuori, minkä monet saattavat unohtaa. Komean ulkokuoren alla on nimittäin myös erinomainen peli. Tavallisempaan pelitarjontaan tottuneelle kyseessä on toki riskisijoitus, mutta heille, jotka muistelevat kaiholla esim. vanhoja kolikkopeliräiskintöjä, on Panzer Dragoon Orta kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.




Erityismaininta äänistä:




Burnout 2: Point of Impact


(Acclaim / Criterion Games)




Criterion Gamesin ensimmäinen Burnout oli miellyttävä tuulahdus kulahtaneeseen autopeligenreen. Jatko-osa jatkoi samalla linjalla, mutta elokuvista tutun lausahduksen voimin: "suuremmin, nopeammin ja paremmin!". Jo ensimmäisessä pelissä äänipuolen toteutus oli esimerkillistä, jatko-osassa sitä on hiottu vielä entisestään. Vaikka moottoriäänet ja efektipauke on jo kuultu tuhannessa muussa autopelissä, pelitilanteeseen muokkautuvat musiikit ovat jotain ennenkuulumatonta - tai ainakin näin hyvin toteutettuina. Taustamusiikki vaihtuu pelitilanteen mukaan ja varsinkin silloin, kun pelikello näyttää yksinumeroisia lukuja, on musiikki jännitystä lisäävää ja pelaajan adrenaliinitasoa nostattavaa. Boostin aktivointi on myös todella hienosti toteutettu: taustamusiikki hiljenee ja taustalla kuuluu vain matalaäänisen sykkeen tykytys. Lisäpisteitä peli kerää audiopuolella myös todella hyvin toimivista Dolby 5.1 -äänistä.




Pelillisesti Burnout 2:n ainoana suurempana ongelmana on sen vahvat kolikkopelijuuret: peli on varsin kevyttä kaahailua eikä syvällisestä ajomallista voi juuri puhua. Kaikki, jotka etsivät ajopeliltään millintarkkaa ohjausta, voivat jatkaa etsimistään. Sen sijaan puhtaan viihteen ystäville kyseessä on hankinnan arvoinen tapaus.




Positiivisin yllätys:




Panzer Dragoon Orta


(Sega / Smilebit)




Vaikka Panzer Dragoon Orta on sarjan ensimmäinen peli Xboxilla, on kyseessä kuitenkin jo muutaman osan pituinen pelisarja. Alkujaan Segan flopanneelle Saturn-konsolille julkaistu Panzer Dragoon trilogia käsittää kaksi shoot'em-up-peliä, alkuperäisen pelin ja sen jatko-osan Zwein, ja myös roolipelin, Panzer Dragoon Sagan. Pelisarjan kolmesta ensimmäisestä pelistä vastasi Team Andromeda, joka hajosi pian kolmannen pelin jälkeen ja jota pidetään sarjan fanien keskuudessa jonkinlaisena jumalolemuksena. Vastuu sarjan neljännen osan teosta annettiin Smilebitille, jonka aikaisemmat Xbox-pelit olivat ainakin itselleni karvaita pettymyksiä. Epäilyksiäni pelin laadusta ei ollenkaan vaientanut se tieto, että Ortan oli tarkoitus palata takaisin vanhoille juurilleen ja edustaa jo kuolleeksi tituulerattua shoot'em-up-pelityyppiä; genreä jota hyvin harvat enää taitavat. Saturniin verrattuna rautaa oli toki nyt käytössä paljon enemmän ja helpommassa muodossa, joten edellytykset hyvälle pelille löytyivät, mutta vielä oli varsin epäselvää riittäisikö uudesta osasta vastuussa olevalta Smilebitiltä rahkeet tehdä Ortasta sarjan manttelinperijä.




Epäilykset olivat kuitenkin turhia, Orta on yksinkertaisesti loistava. Peli jatkaa sarjalle tutulla kaavalla, mutta pelattavuutta on tällä kertaa onnistuneesti tehty monipuolisemmaksi. Em. adjektiivilla voi kuvata hyvin myös koko peliä, kaikki tasosuunnittelusta pelimuotoihin on tehty huomattavasti monipuolisemmiksi ja näin pelille on myös saatu enemmän paljon kaivattua peli-ikää - asia, jota harvoin näkee tämän pelityypin peleissä. Orta on yksinkertaisesti hieno peli ja arvonsa veroinen loppu upealle sarjalle.




Pahin pettymys:




Futurama


(SCi Games / Unique Development Studios)




Vaikka Futurama ei missään nimessä ole täysin susi, oli se kuitenkin itselleni karvas pettymys. Simpsoneista tutun Matt Groeningin toinen lempilapsi, Futurama, oli loistava sarja, joka ikävä kyllä kohtasi loppunsa aivan liian äkkiä. Studiopamput ehtivät kuitenkin tekemään ennen sarjan lopettamista sopimuksen lisenssipelistä ruotsalaisen Unique Development Studiosin kanssa. Vaikka UDS:n pelihistoria on ollut kovin vaihtelevaa laadultaan, olen kuitenkin tykännyt lafkan pelituotannon paremmasta kastista huomattavasti. Mm. PC:n Ignition ja PS1:n World's Scariest Police Chases -pelejä tuli pelattua urakalla takavuosina. Futurama ei kuitenkaan yllä laadultaan ollenkaan näiden pelien tasolle. UDS päätti nimittäin mennä sieltä mistä aita on matalin: Futuramasta tuli täysin tavanomainen tasohyppely tavallista paremmalla lisenssillä. Kovin ikävää, koska lisenssi olisi tarjonnut ainekset esim. mahtavaan vanhan "osoita ja klikkaa" tyylin mukaiseen seikkailupeliin. Pelin potentiaalin hylkäämisesti rapsahti jo itseltäni tukku miinuspisteitä, mutta kun tasohyppelykin on toteutettu ala-arvoisesti ei sympatiaa peliä kohtaan heru ollenkaan. Graafisesti Futurama yltää hädin tuskin keskinkertaiselle tasolle, ja alustan kyvyt huomioon ottaen peliä on vaikea kutsua tältäkään kantilta muuksi kuin rimanalitukseksi. Kaiken lisäksi pelin hahmot eivät juurikaan vastaa piirrettyjä kaimojansa ulkonäöltään, mikä on sarjan faneille potku suoraan jalkoväliin.




Futuramaa on vaikea suositella sarjan fanaattisimmillekaan ystäville. Naapurimaamme pelinkehittäjät ovat töpeksineet pelattavuuden niin pahaan jamaan, etteivät hyvin kirjoitettu juoni ja ihan kelvolliset äänet enää pelasta peliä keskinkertaisuuden suosta.




« Edellinen sivu    Seuraava sivu »