2024 Tokiossa...
Tokio on joutunut Rokaku Goujin johtaman Rokaku-nimisen megayhtiön puristukseen. Yhtiö käyttää rahojaan sekaantuessaan teollisuuden, yhteiskunnan ja kulttuurin asioihin ja muutenkin vaikeuttaakseen normaalin kansalaisen elämää. Onpa firma ostanut paikallisen poliisinkin ja on parhaillaan ajamassa läpi omaa lakiaan. Jotain on siis tehtävä.
Samaan aikaan Tokiossa on menossa rullaluistin-jengien välinen kilpailu eri kaupunginalueista. Yksi jengeistä on teineistä koostuva Rudies apunaan omaa showtaan paikallisessa piraattiradiossa Jet Set Radiossa pitävä DJ Professor K. Rudies on se jengi, joka käy taistoon Rokakua vastaan ihan käytännön syistä, onhan Rokakun poliisi häiritsemässä kaupunginalueiden valtausta joka tapahtuu spray-purkkien ja tagien/grafiittien avulla. Rudies on myös se jengi johon pelaaja istutetaan. Pelin juoni ei siis häikäise mukaansatempaavuudellaan, mutta se riittää silti pitämään mielenkiinnon yllä.
Rullikset jalkaan ja menoksi
Pelissä liikkuminen hoituu jonkinmoisilla jalkoihin isketyillä jättikokoisilla magneettirullaluistimilla jotka eivät grindauksen/liukumisen aikana irtoa tolpasta, kaiteesta, johdosta tai muusta vastaavasta alusta kuin hyppäämällä, eli ei ole pelkoa siitä, että menettäisi tasapainon kriittisessä kohdassa. Tämä grindauksen helppous selittyy pitkälle sillä, että useissa pelin kentissä liikkuminen tapahtuu pääasiassa juuri grindaamalla eikä luistelemalla. Ainakin jos haluaa liikkua vauhdilla tai tyylikkäästi.
Pelihahmon liikutteluun tottuu todella nopeasti ja aika pian hahmo meneekin juuri sinne minne pitää, piti sitten yhdistellä kuinka monta liikettä tahansa toisiinsa. Se, mikä kontrollien helppoudessa voitetaan hävitään monesti kamerakulmissa. On nimittäin raivostuttavaa yrittää saada ahtaassa tilassa jotain aikaan, kun kamera osoittaa väärään suuntaan. Asiaan ei auta vaikka kameran saakin manuaalisesti käännettyä hahmon taakse, mikäli se ei siellä ole, kun silloinkin se huonolla onnella menee seinän taakse jolloin näkyvyys on nolla.
Pelin tallennus on toteutettu toimivasti vaikka tallentaa ei voikkaan aina halutessaan, vaan jokaisesta kentästä löytyy vähintään yksi paikka, jonka maalattuaan kyseisessä pisteessä voi pelin tallentaa niin moneen otteeseen kuin tuntee tarvetta. Tallennus-systeemissä on tosin se vika, että tallennuspaikkoja on vain kolme, joten sopii toivoa, että samalla koneella pelin pelaajia ei löydy enempää.
Pelin kesto on noin 13-20 tuntia, mutta pelin uudelleen läpipeluu ei ole ihan mahdoton idea. Pelin kesto pidentyy myös, jos etsii jokaisesta kentästä siitä löytyvät "graffit soulit", joita on yleensä seitsemän per kenttä. Souleista kaksi on valmiiksi esillä ja loput viisi soulia tulevat esiin toteuttamalla kentästä löytyvän "mystery tapen" ohjeita. Lisäsoulien saaminen on yleensä työn ja tuskan takana.
Taidetta vai töhryjä?
Graffitteja maalataan melkeinpä kohteesta tai tehtävästä huolimatta. Alueet vallataan maalamalla kilpailevan jengin töhryjen päälle omaa taidetta. Sprayta käytetään aseena myös nöyryytettäessä muiden jengien jäseniä tai kamppailtaessa Rokakun poliiseja vastaan, jotka käyvät kimppuun niin jalkamiehinä, helikoptereilla, kuin muinkin vehkein.
Pelissä kohtaa myös rullaluistelijoita, jotka eivät lukeudu vihollisiin, ja kun heihin tekee vaikutuksen esimerkiksi näyttävillä tempuilla laajenee pelattavien hahmojen valikoima jälleen yhdellä spray-taidetta harrastavalla luistelijalla. Pelin hahmoissa on eroja muun muuassa kiihtyvyydessä, nopeudessa, graffitien maalauksessa. Kyse onkin lähinnä siitä millaisella hahmolla itse haluaa pelata. Se mikä kaikilla hahmoilla on yhteistä on se, että jokainen omaa rennon olemuksen ja taidon tanssia. Tosin tuo jatkuva joraaminen kävi aluksi hermoon, mutta nopeasti siihen tottui, kunhan pelin luomaan tunnelmaan pääsi sisään.
Graafista kauneutta, todellista taidetta ja...
Graafisesti peli on todella näyttävä ja grafiikka toteutettu sarjakuvamaisella tyylillä, joka sopii pelin tunnelmaan täydellisesti. Kentät ovat laajoja, pääasiallisesti kirkkaita ja värikkäitä, ja täten piristävän energisiä. Kentät ovat täynnä erilaisia Tokion asukkaita mummosta koiraan ja henkilöautosta rekkaan. Löytyypä kentistä myös pientä tuhottavaa, kuten roskia, laatikoita ja muuta pientä, joiden tuhoamisella ei tosin ole juuri mitään merkitystä. Kaikesta hulinasta, hälinästä ja upeasta animoinnista huolimatta peli pyörii todella sulavasti. Tosin kerran Rokakun poliisia vastaan taistellessa törmäsin hieman omituiseen hidastumiseen mutta se ei juuri pelaamista häirinnyt eikä moista ole sen koomin pelissä näkynyt.
...mukavan kuuloista luritusta sekä kaameaa rääkkymistä
Pelin musiikit ovat pääasiallisesti onnistuneet, vaikka en pelin edustamasta teknoa ja räppiä sekoittavasta musiikkityylistä niin pidäkkään. Musiikit ajavatkin ihan hyvin asiansa ja tuovat pelaamiseen sitä oikeaa tunnelmaa aina siihen asti kunnes muutama todella hirveä biisi alkaa soimaan. Myös pelin muut äänet ovat hyvin onnistuneet, vaikka niitä ei juuri pelin musiikilta huomaa. Tosin hahmojen puheääniä jäin kaipaamaan, sillä niitä ei juuri muilta löydy, kuin DJ Professor K:lta, ja välianimaatioissa näkyvillä Rokakun poliiseilla.
VS. mode
Löytyy pelistä moninpelikin, mutta omien kokemuksien perusteella se ei ole se syy miksi tämä peli kannattaa ostaa. Moninpeliä voi harrastaa 2-4 pelaajaa kerralla saman koneen äärellä. Moninpelimuotoja löytyy yhteensä viisi erilaista kattaen niin lipunryöstön, kilpaluistelun kuin eräänlaisen deathmatchinkin. Moninpeluu onnistuu niin tiimeissä, kuin kaikki kaikkia vastaankin. Pienenä porkkana pelin yksinpeluun pelaamiseen toimii se, että moninpeliin avautuu uusia kenttiä ja pelattavia hahmoja sen mukaan kuinka pitkällä yksinpeli on.
Lopuksi:
Lievistä kameraongelmista ja ehkä hieman ylilyödystä musiikista huolimatta kokonaisuudessaan peli on hyvä, ja varmasti piristävän erilainen kokemus. Ennakkoasenteet peliä kohtaan kannattaa heittää romukoppaan ja käydä vain rohkeasti pelaamaan. Pelin vaatimaa suhteellisen rentoa asennetta löytyy varmasti muiltakin, mutta pääasiallinen kohderyhmä taitavat olla streetti-henkiset nuorukaiset.
