Xboxille ilmestyi heti avauksessa kaksi jääkiekkopeliä. EA:n NHL 2002 on se perinteisempi ja vakavamielisempi jääkiekkopeli kun taas Midwayn pelissä todellinen jääkiekko on yhtä kaukana kuin Anaheimin mestaruus ja EA:n serkkuun sen yhdistää vain jää, se musta viipale ja NHL-lisenssi. NHL Hitz 20-02 lähtee siitä mihin normaali jääkiekko loppuu. Onko siinä kuitenkaan asennetta tarpeeksi, jotta se ansaitsisi paikkansa pelihyllystä NHL 2002:n vierestä?
Hit me baby one more time!
NHL Hitzin perusajatus on, että jääkiekko on hauskempaa ilman sääntöjä. Sen pelit ovat lyhyitä adrenaliinipakkauksia, joissa ei säästellä eikä pyydetä anteeksi. Joukkueet muodostuvat kuudesta pelaajasta, joista kerrallaan jäällä on kolme ja näiden lisäksi tietysti maalivahti. Sääntöjä ei ole ja fyysinen peli on keskeisessä osassa. Pelaajaa ja myös maalivahtia saa ottaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tappeluita on useita, hävinneen osapuolen joutuessa ulos pelistä.
Maaleissa ja torjunnoissa on pyritty näyttävyyteen. Maaleja tulee useita kolmen minuutin erissä ja parhaimmillaan molemmilla joukkueilla on ottelun lopussa niitä jo kaksinumeroinen määrä. Maalivahdit puolestaan pystyvät parhaimmillaan jopa ilmiömäisiin torjuntoihin, mutta useimmiten kiekot uppoavat helposti ja nopeasti verkon perille. Nopeilla kiekonsiirroilla saa syötyä puollustuksen kahtia ja väsytettyä maalivahtia, jonka takia pitkä pyöritys päättyy melkein aina maaliin. Koko yhdeksän minuuttia ensimmäisen erän alusta viimeisen loppuun on kuitenkin painettava täysillä, sillä minuutissakin voi nousta 4-5 maalin takaa-ajoasemasta tasoihin. Hauskana ominaisuutena tarpeeksi hyvin pelannut pelaaja voi syttyä tuleen, jolloin hänen tasonsa nousee siksi aikaa kun pelaaja pysyy kuumana. Myös koko joukkue voi syttyä tuleen hallittuaan ottelua selvästi, jolloin toisen osapuolen on huomattavasti vaikeampi saada enää pelistä kiinni. Yleensä tämä vaatiikin alle ensin yhtä onnekasta maalia, jotta joukkue syttyy uudestaan taistelemaan ja onnistuu siinä sivussa hieman hillitsemään toisen joukkueen kirjaimellisesti roihuavaa taistelua.
Eiköhän pistetä kiekko jäähän
Pelimuotoja Hitzissä on neljä. Kaksi erilaista liigaa, yksittäinen ottelu ja ns. taito-osuus, jossa tarkoituksena on suorittaa tietyt tehtävät tarpeeksi nopeasti. Liigoissa kohdataan toiset joukkueet yksi kerrallaan kunnes kaikki on voitettu. Tavallista sarjaa, jossa pisteet olisivat mukana, pelistä ei löydy. Muutenkin peli alkaa hyvin nopeasti toistaa itseään. Nopeana hupina Hitz ajaa kuitenkin mainiosti asiansa. Pelistä löytyy myös "jääkiekkokauppa", jossa voi ostaa peliin mm. uusia areenoita ja fantasiajoukkueita krediiteillä, joita saa voittamalla pelejä ja vastaamalla oikein niitä seuraaviin triviakysymyksiin. Mielenkiintoisena lisänä peliin voi myös tehdä omia joukkueita, joiden pelaajia voi parantaa voittamalla otteluita. Alun surkimuslauma saattaa ajan kanssa nousta NHL-joukkueita pilkkanaan pitäväksi sankarijoukkueeksi. Moninpelinä Hitz on Dead or Aliven kaltaista hupia. Nopeat ottelut, joissa hienon taklauksen loppuun asti vieminen kiinnostaa enemmän kuin vieressä yksin odottava kiekko, takaavat monta hauskaa ottelua. Samallakin puolella voi pelata, mutta sen kiinnostavuus ei ole puoliakaan vastakkainpeluusta.
Mitä löytyy pinnan alta?
Peli on helppo oppia ja ohjaus toimii. Kaikki perusnapit on käytössä, mutta enempää ei tarvitse. Yksi nappi laukoo ja karvaa, toinen syöttää ja vaihtaa pelaajaa, yksi hoitaa jalkakikat ja taklaukset ja neljännellä vain väistellään taklauksia. Liipaisimesta löytyvä turbo antaa hetkellistä vahdinlisäystä pelaajalle ja oikein käytettynä onkin pelaajan paras apu. Grafiikka on siistiä ja pyörii nätisti 50Hz moodissa, mutta yllättäen nykii 60Hz:llä. Animaatio on erittäin hienosti tehty ja pelaajilla tuntuu riittävän liikkeitä. Varsinkin maalivahdit ovat hienosti animoitu ja syystäkin tulee mieleen että animaatiolla ja liikkeillä on pyritty TV-ottelun tapaiseen hohtoon. Ja vaikka kiekko onkin leipäjuuston kokoinen, se ei mene läpi mailoista eikä muitakaan ihmeellisiä grafiikkavirheitä ole tullut vastaan. Pelin katsomo on hienoin minkä olen tähän saakka nähnyt ja se elää pelin tunnelmassa jopa jokseenkin uskottavasti. Kunnon taklaus laidassa saattaa synnyttää hienon reaktion lasin toisella puolella.
Audiopuolta ei ole yhtä hyvin hoidettu. Äänimaailma koostuu katsomon kohinasta ja kaukalon rytinästä, mutta jättää silti kylmäksi. Tämänkin takia yleensä heikko selostaja jaksaa yllättää. EA:n peleistä tutut lässytykset on jätetty suosiolla pois ja selostajan kommenteissa on toisinaan naurussa pitelemistä kun peli on kunnolla vauhdissa. Kommentteja ei tosin ole kovin montaa, joten ne alkavat tulla ennen pitkää tutuiksi. Musiikki on ihan hyvin valittu aiheeseen liittyen ja valikoissa taustalla soi mm. Limp Bizkit ja Korn. Xboxin tehoja ei tunnuta otettavan käyttöön tarpeeksi. DVD latailee jatkuvasti, mistä lähtevä ääni häiritsee ajoittain, mutta latausajat sentään tuntuvat pysyvän muutamissa sekunneissa. Ohjaimen antamat värinät ovat aika vaimeat, mutta ajanevat asiansa. Peli myös tukee arcade-ohjainta eli pelihalleista tuttua vekotinta.
Vaan riittäkö pohkeissa puhtia?
NHL Hitz 20-02 voisi sisältää hieman enemmän virkistävämpääkin toimintaa ja mm. maajoukkueet olisivat ihan mukava lisä peliin, mutta tälläisenäänkin peli tarjoaa monta nopeaa toimintatuntia, etenkin kaverin kanssa. Kun Halossa tulee turpiin tai Gothamissa auto löytyy kaiteesta viimeisellä kierroksella, kannattaa kaivaa NHL Hitz esiin ja purkaa paineita vastustajaan. Peli ansaitsee paikkansa monesta pelihyllystä ja onkin avauksessa ilmestyneistä peleistä aliarvostetuin. Yritys tuoda standardisoituneeseen peligenreen uutta on hyvä, mutta luiden ympärille pitää tulla lisää lihaa seuraavissa versioissa.
