Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Huhu: suurjulkaisija esti brittien pelialan verohelpotukset

Britannian liberaalien ja konservatiivien koalitio ilmoitti hiljattain peruvansa suunnitelmat peliteollisuuden verohelpotuksista. Develop kertoo sisäpiirilähteiden paljastaneen, että muutoksen taustalla oli yksi suurimmista kansainvälisistä julkaisijoista.

Developin tietojen mukaan kyseinen yhtiö oli kokenut, että verohelpotukset olisivat antaneet brittiläiselle pelialalle epäreilun kilpailuedun. Seurauksena se oli painostanut hallitusta ja kauppajärjestöjä perumaan suunnitelmat.

Brittiläisen pelialan etuja ajava TIGA onnistui vakuuttamaan työläispuolueen johtaman hallituksen pari vuotta sitten verohelpotusten tärkeyksistä, mutta hallitus vaihtui ennen lupausten lunastamista toukokuussa. TIGA ei kuitenkaan aio luovuttaa vielä.

– TIGA on kampanjoinut perusteellisesti kahden vuoden ajan pelialan verohelpotusten puolesta. Me emme luovuta vaan pyydämme julkaisijoita liittymään mukaan, TIGA:n toimitusjohtaja Richard Wilson puhkuu.

Galleria: 

Kommentit

Activision!?

EA olisi meikäläisen veikkaus.

Activision :)....

siinä taas järki puhui.
pelit halvempia -> saadaan enemmän pelejä myytyä -> enemmän rahaa julkaisijoille

oliskohan ehkä mahdollisesti jopa voinut olla Activision?

Activision on ainakin nostanut aikaisemmin CoD:ejen hinnat korkeammiksi, joten hyvin mahdollista että laajentavat sitä muihinkin peleihinsä. Olikos nyt juuri Britanniassa? En jaksa artikkelia kaivaa tähän hätään ja hyvät juhannukset :p.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi