Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Monster Hunter Wilds

: Hirviömättöä ihan kaikille – ensitestissä Monster Hunter Wilds

Monster Hunter Wilds saapuu vasta ensi vuoden puolella, helmikuun 28. päivä. Sitä ennen KonsoliFIN kävi testaamassa hirviömetsästyksen uutukaista Gamescomissa.

Uuteen maailmaan

Monster Hunter Wilds sijoittuu jälleen uuteen maailmaan, joka on avoimempi ja suurempi kuin mikään, mitä tähän asti on nähty. Täysin avoimesta maailmasta ei kuitenkaan ole kyse. Monster Hunter pitää yhä kiinni perinteistään. Kenttämainen rakenne rikkoo maailman eri biomeihin, jotka eroavat toisistaan kauniisti. Demossa nähty alue oli tarkkaan rajattu, mutta se itsessään oli niin suuri, ettei sitä ehtinyt tutkia läheskään täysin pelisession aikana.

Matkustaminen saa uutta tuulta alleen Seikret-lintujen avulla. Uuden maailman aavikot ja trooppiset maisemat ovat niin laajoja, ettei niitä pysty ylittämään jalan. Jokainen matkalainen saa alleen oman siipiveikon, josta tulee korvaamaton apu seikkailun aikana. Seikret-lintu on animoitu ja toteutettu yhtä lahjakkaasti kuin sarjan tutut Felyne-partnerit. Ilmeikäs kumppani on hetkessä tärkeä osa tiimiä, josta ei halua luopua. Seikreitin käyttö antaa myös hengähdystauon toiminnasta. Vaikka lintua voi ohjata itse, Wilds antaa mahdollisuuden automatisoida matkanteon, jolloin pelaaja voi keskittyä esimerkiksi aseiden huoltamiseen ja itsensä parantamiseen. Pienet muutokset ovat oikein tervetulleita tällä saralla.

Visuaalisesti Monster Hunter Wilds noudattaa sarjan tuttuja perinteitä. Vaikka mikään ei näennäisesti ole muuttunut, kokonaisuus tuntuu silti uudelta ja virkistävältä. Hahmojen animaatiot ovat myös saaneet kasvojenkohotuksen, mikä näkyy erityisesti vuorovaikutuksessa ympäristön ja Seikret-lintujen kanssa. Monster Hunter -sarja on aina onnistunut luomaan illuusion painosta, eikä Wilds eroa aiemmista osista. Aseet ovat hulvattoman suuria, mutta ne tuntuvat myös kolossaalisilta. Jokainen heilautus ja hyökkäys saa pelaajan tuntemaan olonsa entisaikojen myyttiseksi sankariksi. Haptisten ohjaiten upea vaste painottaa tätä entisestään.

Hirviöiden ulkonäöt ovat samaten vaikuttavia. Tunnin esittelyssä pääsin näkemään kaksi suurempaa pomotaistelua, jotka molemmat ovat kuulemma vielä sieltä skaalan pienemmästä päästä. Uudet möröt ovat kuitenkin käsisynkassa ympäristönsä kanssa, mikä saa jokaisen mittelön tuntumaan entistä suuremmalta. On suorastaan huima kokemus, kun taivas synkkenee ja ukkonen valaisee aavikkoa uuden pomon rymistellessä paikalle.

Uusia mekaniikkoja

Uusittu haavoitusmekaniikka on jatkumoa Monster Hunter Iceborne -pelistä tuttuun clutch claw -työkaluun. Tällä kertaa erillistä esinettä ei tarvita, vaan hirviöiden haavoittaminen tapahtuu automaattisesti, kun hyökkäykset keskittää yhteen ruuminosaan. Jahka monsteri on tarpeeksi haavoittunut, se tiputtaa arvokkaita osia kerättäväksi ja antaa mahdollisuuden entistä tehokkaampaan hyökkäykseen. Mitä suurempi vihollinen on kyseessä, sen tärkeämmäksi haavoittaminen muodostuu. Jättiläismäisiä mörssäreitä ei saa kaadettua ilman tarkkaa taktikointia joko tiimissä tai yksistään.

Monster Hunter Wilds tarjoa valittavaksi 14 erilaista asetyyppiä, joiden käyttö muuttaa pelikokemusta merkittävästi. Tunnin sessioni aikana kokeilin omaa suosikkiani longswordia, ja raskaampaa tykkiä nähdäkseni, miten eri lähestymistavat vaikuttavat kokonaisuuteen. Ilokseni huomasi erojen olevan sen verran suuria, että Monster Hunter Wilds tarjoaa valtavasti uudelleenpeluuarvoa pelkästä kokeilemisen ilosta. Paikalla olleet Capcomin edustajat kertoivat, että varsinkin moninpelissä aseiden eri vaikutukset tulevat esille entistä paremmin ja niiden tasapainotukseen on panostettu suuresti kehitysvaiheessa.

Toinen ilahduttia helpotuksia saanut osa-alue on käyttöliittymä. Monster Hunter -sarja on täynnä MMO-lajityypin kaltaisia pieniä ja suuria monimutkaisuuksia, joten mikä tahansa yksinkertaistaminen on tervetullutta. Nyt esimerkiksi hahmon parantaminen on entistä intuitiivisempaa, sillä peli valitsee automaattisesti oikean hoitotavan, joka vastaa hahmon saamaa vahingon määrää. Taisteluiden keskellä tämä estää turhan räpeltämisen ja antaa pelaajalle mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Parannusjuomat ja ruuat saa myös nyt pinottua valikoissa, mikä tekee niiden selaamisesta entistä helpompaa.

Kaikki nämä ovat pieniä, mutta merkittäviä uudistuksia, jotka otan ilolla vastaan. Monster Hunter on parhaimmillaan, kun se ei kompastu omaan nokkeluuteensa. Nyt sen seikkailu tuntuu entistä immersiivisemmältä.

Ensi vuonna metsästetään

Monster Hunter Wildsilla saapuu alkuvuodesta ja sitä hiotaan vimmatusti ihan loppuun asti. Tätä jatkoa on odotettu jo pitkään, joten muutama ylimääräinen kuukausi ei tunnu missään, kunhan lopputulos on viilattu täydelliseksi.

Ensimmäisen tunnin perusteella odotukset ovat kuitenkin ihan katossa. Monster Hunter Wilds edustaa juuri sellaista jatkoa, mitä tältä sarjalta voisi toivoa. Se edelleen etsii keinoja ollakseen helpommin lähestyttävä kokonaisuus, josta kaikki voisivat hullaantua. Nyt sen uudistukset painottavat seikkailua ja toimintaa, ja jokainen niistä, joita päääsin näkemään, on tervetullut lisä. Aiempien Monster Hunterien kanssa suosittelut ovat aina vaatineet muutamia lisähuomioita. Muistutuksia, että kyseessä on sarja, joka vaatii tiettyä perehtymistä ja anteeksiantoa, koska se noudattaa perinteitään niin orjallisesti.

Monster Hunter Wilds sen sijaan ei tällä hetkellä vaadi näitä huomautuksia. Se on ensimmäisten fiilisten perusteella sarjan helpoiten lähestyttävä osa, josta voisi helposti tulla valtavirran hitti. En malta odottaa kokea, miten kokonaisuus toimii kaverien kanssa, sillä uudet helpotukset ja mekaniikat ovat sellaisia, joiden ansiosta sarjaa voi nyt suositella täysin uusille faneille. Heille, jotka ovat ennen ihastelleet visuaalisesti huikeaa menoa kaukaa.

Monster Hunter Wilds julkaistaan 28.2.2025 Xbox Series- ja PlayStation 5 -konsoleille, sekä PC:lle.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Juttusarja: GC 2024

<< Edellinen: Path of Exile 2 saa Diablon näyttämään aataminaikaiselta – KonsoliFIN pelasi loppuvuoden suurjulkaisua
>> Seuraava: Neljä asiaa, jotka saivat minut rakastumaan tulevaan Indiana Jones and the Great Circle -peliin
 
Studiot: 
Julkaisijat: