Vaikeaa oikealla tavalla
Phantom Blade Zero on haastava peli, joka ymmärtää, mikä tekee haasteesta nautittavan. Siinä missä muut soulslike-pelit ovat keskittyneet tekemään vihollisten hyökkäyksistä entistä vaikeammin ymmärrettäviä, Phantom Blade Zero keskittää kaikki energiansa häikäiseviin animaatioihin, jotka palvelevat pelikokemusta. Jokainen hyökkäys ja torjunta on mallinnettu millintarkasti, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen voitettu kamppailu tuntuu ansaitulta.
Tämä näkyy heti alussa, kun pelaaja tiputetaan vihollislauman keskelle jossain Kiinan vuoristomaisemissa. Yksikään vihollisista ei jää pyörimään paikoilleen odottelemaan vuoroaan. Taistelut ovat kiivaita ja hektisiä olematta kuitenkaan mahdottomia ymmärtää. Päähahmo pyörii kuin Ang Leen elokuvissa konsanaan, miekat viuhuvat dramaattisten äänitehosteiden saattelemana, ja jokainen torjunta antaa visuaalista palautetta pelaajalle omalla tavallaan. Sitä voi nähdä, miksi jokin isku pääsi läpi.
Esittelyssä oleva demo ei ole pitkä. Minulta kesti reilu vartti päästä se läpi ensimmäisellä kerralla, jonka jälkeen tiimin edustaja ehdotti, että kokeillaan samaa vaikeammalla vaikeustasolla. Tällä kertaa kokonaisuudessa meni noin 20 minuuttia. Pelattavuus ei kuitenkaan tuntunut turhauttavalta edes vaikeammalla tasolla. Viholliset kestivät yhä saman verran turpajuhlaa, mutta heidän iskunsa tekivät enemmän vahinkoa. Kaikki muu on pidetty samana vaikeustasojen välillä. Tämä on erinomainen lähestymistapa lajityyppiin, joka antaa mahdollisuuden jokaiselle pelata tavallaan.
Nokkelaa toimintaa
Demossa esitellyt mekaniikat ovat yhtä aikaa sekä simppeleitä että syvällisiä. Pelaaja voi lähestyä jokaista konfliktia läheltä tai kaukaa, sekä tietenkin yhdistellä näitä elementtejä toisiinsa. Näistä seuraa upeita komboja, joiden käsissä viholliset kaatuvat kuin vilja. Yksi omista lemppareistani oli käyttää vihollisen hyökkäystä heitä vastaan, joka käynnisti power surge -nimisen vastahyökkäyksen, jossa pelaajan taistelutyyli muuttuu nopeatempoiseksi kahden käden hurmeiseksi tanssiksi.
Demossa esitellyt kontrollit eivät ole ihan viimeistä vaille valmiit, esittelijät kertovat, mutta tämä ei näy ainakaan lopputuloksessa. Jokainen torjunta ja hyökkäys tuntuu luontevalta, ja uudet mekaniikat oppii nopeasti. Phantom Blade Zero saavuttaa sen fiiliksen, minkä hyvä toimintaelokuvakin. Sitä tuntee voivansa valloittaa koko maailman. Varsinkin, kun on juuri potkaissut rivipahista naamaan ja heittänyt dynamiitin takaisin pääpahista päin yhdessä sulavassa liikkeessä.
Rytmitykseltään Phantom Blade Zero kulkee samoja latuja kuin Ninja Gaidenin ja Dark Souls 3:n sekoitus. Maailma on pääsääntöisesti lineaarinen, joskin yllätyksiä löytyy niille, jotka niitä jaksavat etsiä. Pomotaisteluja tulee vastaan runsaasti, niin suuria kuin pieniäkin. Demossa nähdään kolme ensimmäistä: Tie Sha the Frenzy, Commander Cleave ja Huangxing, the Sunken Pillar of Kunlun. Nimistä jo voi nähdä, että meno on oopperamaista ja ylilyötyä, kuten tältä lajityypiltä voi odottaa.
Pomotaistelut ovat erikoinen sekoitus eeppistä ja intimiiä. Ne käydään kaksintaisteluina suljetuilla areenoilla, joissa taisteluiden rytmitys muuttuu täysin. Rivivihollisia voi pistää paloiksi aggressiivisella asenteella, joissa voimahyökkäykset palkitaan tyylikkäillä lopetusliikkeillä. Pomojen kanssa meno on enemmänkin tanssia, jossa torjunnat ja pikaiset vastahyökkäykset ovat kaiken ytimessä. Huangxingiä vastaan taistellessa itse ympäristöstä tulee elintärkeä osa selviytymistä, kun painovoimaa uhmaava hirviö lähtee liikkumaan kattoa pitkin.
Maistiainen, joka jättää nälän
Ehdin viettää alle tunnin Phantom Blade Zeron parissa, ja palasin uudestaan kokeilemaan sitä seuraavana päivänä tavallisen kansan keskellä. Gamescomissa aika on kortilla, joten se sanoo paljon, että olin valmis uhraamaan aikataulustani vain lyhyttä demoa varten. Mutta Phantom Blade Zero on omaa luokkaansa. Crimson Desertin ohella se on yksi vaikuttavimpia pelejä, mitä messuilla päästiin näkemään. Se jälleen osoittaa, miten tutustakin lajityypistä saadaan uutta irti, jos tekijätiimi on valmis kysymään itseltään, mikä näissä peleissä on oikeasti tärkeää. Leikkaamalla keinotekoisesta vaikeudesta ja panostamalla visuaalisesti selkeään murhabalettiin Phantom Blade Zero loihtii itsestään toimintaseikkailun, jossa on aineksia moderniksi klassikoksi.
Kehittäjä S-Game on löytänyt tavan yhdistää klassikkojen eri elementtejä toisiinsa saumattomasti, ja lopputulos tuntuu tuoreelta. Phantom Blade Zeron pelaaminen oli yhtä juhlaa, enkä malta odottaa päästä käsiksi lopulliseen versioon toivottavasti jo ensi vuoden puolella.
