Kesä on tyypillisesti pelien osalta tylsää aikaa. Julkaisijat kavahtavat hiljaista sesonkia ja sadekelien suomaa vetovoimaa, joten uutta pelattavaa on saatu usein odottaa syksyyn asti. Tämän kesän anti näyttää kuitenkin valoisalta. Pelejä tulee joka tuutista, eikä kenenkään pitäisi jäädä kylmäksi.
Etenkin Microsoft on tehnyt erikoisen aikataulun. Ohjelmistojätti julkaisee Euroopassa 29. kesäkuuta kolme japanilaista peliä: From Softwaren kustantaman Tenchu Z:n, AQ Interactiven Vampire Rainin ja Square-Enixin Project Sylpheedin. Jos nimet eivät kuulosta tutuilta – ei hätää. KonsoliFIN testasi ennakkoon kahta ensimmäistä.
Onko tämä muka ninjailua?
Jos feodaaliajan Japanista pitäisi nimetä jotain erityisen mielenkiintoista, saisi ninjojen historia oman ääneni. Voidaan edelleen pohdiskella, olivatko salaperäiset henkilöt salamurhaajia vai vakoojia. Tai missä he oppivat taitonsa. Tähänkään päivään mennessä ei olla varmoja ninjojen merkityksestä, mutta aihetta on pyöritelty elokuvissa, kirjallisuudessa, näytelmissä ja myös peleissä.
Tenchu Z:ssa ninjasta tehdään viekas salamurhaaja, joka pysyttelee poissa näkyvistä. Aluksi huomaamattomasti liikkuminen saattaa tuntua vaikealta, mutta pienen opettelun jälkeen juuri mikään ei pysäytä pelaajaa. Silti mistään Ryu Hayabusan tyylisestä tappokoneesta ei voi puhua, vaan pelaaminen sujuu helpoiten välttelemällä taisteluja ja yllättämällä puskista.
Ninjafanina oli ikävää todeta testatut tehtävät yksipuolisiksi. Vaikka tavoitteet risteilivät ylininjan tappamisesta pommien keräämiseen, pelaaminen ei olennaisesti muuttunut missään vaiheessa. Ainoana erona oli lähinnä lopetettavien vartijoiden määrä, mikä on valitettavasti vain hidaste – ei todellakaan este.
Jo muutaman yhteenoton jälkeen kävi selväksi, että vihollisten tekoaivoja voi verrata koossa herneisiin. Vastustaja-samurait huomaavat pelaajan ainoastaan, jos tämä todella pyrkii siihen. Useimmiten ei ole mitään vaikeutta yllättää uhriansa takaapäin ja päästää tätä tuskistaan miekkalävistyksellä. Pomovastusten tappaminen saattaa sentään vaatia keskittymistä, joskin vahvemman kukistaminen tuntuu perustaidoilla tylsältä hyökkäys- ja puolustusnapin hakkaamiselta. Toisaalta valikoiden perusteella ninjataidot karttuvat pelaamisen myötä. Komboja tai salaisia oppeja emme päässeet testaamaan, mutta ne eivät välttämättä vie peliä oikeaan suuntaan. Kun ninja on jo ennestään ylivoimainen, voi hahmonkehitys olla haitaksi pelattavuudelle.
Teknisesti Tenchu on kuin aikakone edelliseen sukupolveen. Grafiikat ovat karuja, eikä kehittäjä K2 ole viitsinyt viimeistellä edes yksinkertaisimpia asioita. Useiden kauneusvirheiden lisäksi oli huvittavaa huomata, miten kuristusotteessa ninjan viitta lepattaa vihollisen läpi. Tuntuu pelaajan aliarvioimiselta, että käytännöllisin liike näyttää näinkin kamalalta. Ei sillä, ettei tunnelma ole pilattu muiltakin osin. Pelaaminen ei ole missään vaiheessa niin jännittävää, kuin sen toivoisi olevan. Eräs syy on varmasti se, ettei peli vaikuta erityisen tarinavetoiselta, vaan pikemminkin kokoelmalta löyhästi toisiinsa liittyviä tavoitteita.
Ei ole kuitenkaan täysin mahdotonta, että pelin parissa viihtyisi hyvässä seurassa. Erityisesti neljän pelaajan yhteistyössä voi tehtävien tahkoaminen olla ihan hauskaa ajanvietettä.
Sam, älä jätä meitä
Splinter Cellit ovat olleet Xboxeilla hiippailupelien ehdotonta eliittiä. Ubisoftin teos ei ole tähän mennessä joutunut kilpailemaan paikastaan, joten Sam Fisher on saanut yksinoikeudella pelastaa maailman. Pientä muutosta on kuitenkin havaittavissa. Double Agentin saatua vaisun vastaanoton yrittää Vampire Rain paikata aukon.
Jos japanilaisen pelin tunnistaa jostain, niin pitkistä CGI-videoista. Vampire Rainin alkuintro herättää kiinnostuksen kartoittamalla taustatarinan: Poliitikot jättivät vampyyrit ratkaisevalla hetkellä huomioimatta, jolloin verenimijöiden kanta pääsi kasvamaan räjähdysmäisesti. Kaupungin ollessa paniikin partaalla kutsutaan hätiin supersotilaat. Pelaajan kuuluu joukkoineen puhdistaa sateiset korttelit vampyyreista.
Mutta ensin opetellaan pelaamaan. Kolmen tutoriaalin läpikäyminen tekee selväksi yhden seikan: nyt opittiin käyttämään ennestään tuttuja liikkeitä. Vampire Rainin päähahmo tekee samat kikat kuin kalastaja-Sami, mutta hieman kömpelömmin. Ei sillä, ettei kontrolleilla kestäisi pelata. Samin vikkeliin kinttuihin tottuneena olisi vain toivonut hieman sujuvampaa liikehdintää rakennuksissa.
Pelaamaan päästessään huomaa nopeasti tylsistyvänsä. Pelastettava kaupunki näyttää kaikin puolin karulta, eikä pelaaja pääse toiminnan makuun. Esittelytilaisuudessa riitti, kun sipsutti aivottomilta vampyyreiltä tietämättömissä. Ja sehän on helppoa kuin mikä, sillä tikapuiden ja vaijereiden avulla kykenee liikkumaan kätevästi katolta toiselle. Vampyyrien näkökentän puolestaan voi maalata tutkaan tunnistamalla otukset lämpökameraa muistuttavalla laitteella.
Japanilaisella kauppapaikalla julkaistu demoversio laajensi pelistä saatua kuvaa tarjoamalla maistiaisen sekä yksin- että moninpelistä. Sateiseen kaupunkiin vaihtelua tuovien sisätilojen lisäksi paketissa oli perinteistä valoisampi moninpelikenttä. Samalla päästiin ammuskelemaan vampyyreita tarkkuuskiväärillä ja haulikolla, joilla jopa tekee jotain. Rynnäkkökiväärinlippaallisten sijaan jo parilla osumalla tyrehtyivät verenimijöiden halut ja otukset sulivat maahan limalammikoksi.
Moninpelissä oli pelattavissa kaksi pelimuotoa, joista toisessa yritettiin kaapata liekki. Voittaja oli liekkiä pisimpään hallussaan pitänyt pelaaja. Toisessa pelimuodossa puolestaan taisteltiin vastustajien kaadoista irronneista pisteistä. Pelimuodon erikoisuus oli se, että ohjaimen Back-painiketta painamalla saattoi muuntautua vampyyriksi, joka liikkuu ihmistä nopeammin, voi hypätä talojen katoille yhdellä loikalla ja tappaa lähietäisyydellä parilla nyrkiniskulla. Vastapainoksi pitkillä etäisyyksillä vampyyri on avuton olemattoman aseenkantotaitonsa takia.
Vaikka ensituttavuus ei herättänyt suurinta peli-intoa, on Vampire Rainissa kiistatta potentiaalia. Monipuolisemmat tehtävät ja kiinnostavammat ympäristöt voisivat taata hauskaa pelattavaa tunneiksi. Jää siis edelleen nähtäväksi, ovatko Artoonin pelintekijät ehtineet hioa kopiotimanttiaan tarpeeksi.
Mikä ihmeen Project Sylpheed?
Alkujaan testikolmikon piti täydentää vielä Project Sylpheed, mutta ennakkokoodia ei koskaan saatu käsittelyyn. Sen verran pelistä kuitenkin tiedetään, että kyseessä on Game Artsin kehittämä ja Japanissa Square-Enixin julkaisema uuden sukupolven painos 80-luvulla syntyneestä avaruusräiskinnästä.
Pelaaja ohjastaa ketterää alustaan kolmiulotteisessa avaruudessa väistellen vihollistulta ja tuhoten niin paljon vastustajia kuin peli jaksaa kimppuun heittää. Lupausten mukaan hektistä ja jättimäisin tehostein sävytettyä toimintaa siivittää yli 50 minuuttia esirenderöityä, tarinaa valottavaa videokuvaa.
KonsoliFIN palaa vielä kertaalleen japanilaisten pelien pariin myöhemmin. Silloin saadaan todella tietää, kannattaako rahojaan sijoittaa muihinkin peleihin kuin Forzaan ja Shadowruniin.
Kiitokset ennakkotestistä Microsoftille ja Gaming Specialist Jarno Kallungille!
| Teksti: | Cubase ja Hakkiz |
| Valokuvat: | Hakkiz |
