Aivan ensi hätään suosittelen lukemaan Tommi Viitasen mainion PC-arvion viime vuodelta (arvio linkin takana, klik!). Kyseisessä tekstissä käydään läpi muun muassa tarinan lähtökohdat, alkuperäisteoksen perintö, pelattavuus sekä graafisen tyylin kuvaaminen, joten allekirjoittaneen on aivan turha lähteä soittamaan täsmälleen samoja säveliä. Edellä mainittujen seikkojen sijaan tarkoitukseni on keskittyä lähinnä siihen, mitä mahdollisia eroavaisuuksia konsoliversiossa on tietokonekaimaansa nähden, minkälaisia fiiliksiä tämä ajaton scifi-pläjäys itsessäni herätti ja mitä kannattaa mahdollisesti ottaa noviisina huomioon.
Yksi asia on varmaa: Nightdive on tehnyt vähemmän yllättäen Pleikkarillakin ensiluokkaista työtä!
Psykologista SHODANkäyntiä
Omat kokemukseni alkuperäisen System Shockin kanssa ovat hyvin rajalliset, sillä muistikuvieni mukaan olen testannut sitä vaivaiset pari kertaa joskus vuosia sitten. Kummallakaan kerralla en päässyt niin sanotusti puusta pitkälle, vaikka kulmikas ja pikselikäs taidetyyli sekä jokseenkin kauhunomainen ja ahdistava tunnelma jäivät jo silloin mielen sopukoihin, scifihtävästä miljööstä puhumattakaan. System Shock vaatii pelaajaltaan paljon, eikä minulla suoraan sanottuna riittänyt tuolloin kärsivällisyys teoksen salojen opettelemiseen.
Toisin kävi nyt, sillä uusioversio tempaisi välittömästi mukaansa, vaikka ote on edelleen retro, aloituskynnys korkeahko ja kartta sokkeloisen iso. Pelin lainalaisuuksien opettelu samalla, kun vehkeet ovat huonoimmillaan, voi nimittäin olla paikoin armotonta. Voin omasta puolestani antaa ajoittaisen turhautumistakuun, sillä esimerkiksi ammukset ja energiapakkaukset voivat olla välillä tiukassa ja manuaalisen tallentamisen unohtaminen voi kuollessa syödä pahemman kerran miestä.
Kun alkujärkytyksestä pääsee yli ja ottaa tallentamisen selkäytimeen, on System Shockin kädestä pitelemisen puute jopa jollain tavalla piristävää. Kun joku ei ole jatkuvasti muistuttamassa siitä, miten kuuluisi seikkailla ja mitä pitäisi tutkia missäkin vaiheessa, voi rauhassa keskittyä Citadel-aluksen kerrosten tutkimiseen ja salaisuuksien selvittämiseen. Halutussa järjestyksessä, omaan tahtiin, punaisen langan ollessa silti läsnä. Samanaikaisesti yksinäisyydestä kumpuava, parhaimmillaan selkäpiitä karmiva tunnelma yhdistettynä loistavaan Zirconin ja Jonathan Perosin säveltämään musiikkiin vie ajatukset niin sanotusti paikan päälle, eikä ohjainta malttaisi millään laskea käsistään.
Musiikin ohella on pakko kehua audiovisuaalista puolta kokonaisuudessaan. Ensinnäkin sulavasti pyörivä, korkearesoluutioinen graafinen tyyli on käytännössä täydellinen mikstuura uutta ja vanhaa: paikoin pikselikäs grafiikka yhdistyy upealla tavalla onnistuneeseen värimaailmaan sekä moderneihin aspekteihin, kuten nättiin valaistukseen ja heijastuksiin. Mutanttien ja muiden vihollisten uudistettu ”maalipinta” on pääosin onnistunutta, ja tietyissä tilanteissa isketään silmää myös ysärin taidetyylille.
Iso osa System Shockin tunnelmaa ja ainutlaatuisuutta onnistuneen ulkoasun ja äänimaailman ohella ovat aluksesta löytyvät, aitoa kauhua huokuvat edesmenneiden työntekijöiden äänitteet, joiden turvin saa tietenkin tärkeitä vihjeitä. Citadelia ja sen laitteistoa hallitseva tekoäly SHODAN (roolinsa vakuuttavasti uusiva Terri Brosius) varastaa kuitenkin show’n täysin. Ei ole mikään ihme, että hahmoa on muisteltu vuosien ajan yhtenä parhaimmista videopelipahiksista.
Yritä siinä kaiken keskellä pitää ajatukset kasassa, kun SHODAN terrorisoi pelaajaa minkä ehtii ja ilmaantuu aina tasaisin väliajoin aluksella oleviin ruutuihin muistuttamaan pääsankaria hänen avuttomuudestaan ja yksinäisyydestä sekä naureskelemaan digitaaliseen partaansa. Tämä saattaa kokemuksena kuulostaa hirveältä, mutta hätä ei ole tämännäköinen.
Aluksessa olevia kameroita eli SHODANin ”silmiä” voi rikkoa, minkä lisäksi on olemassa strategisia kohteita, joita pelaajan on tuhottava. Tällä tavoin tekoälyn ote pikkuhiljaa hellittää samalla, kun kavutaan kohti päämäärää. SHODANin heittämät kapulat rattaisiin saattavat välillä tuntua epäreiluilta, mutta niihin on olemassa aina looginen ratkaisu ja/tai ulospääsy, joten tästä ehdottomasti plussaa.
Mitä SHODAN ei nää, sen meikä ymmärtää
Uudistettu System Shock kärsii muutamista lastentaudeista, joihin toivoisi parannuksia. Ensinnäkin kontrollit: Vaikka ne istuvat sinällään varsin mainiosti padiohjaimelle ja räiskintä sekä lähitaistelu tuntuvat tyydyttävältä, olisi valikkohärdelliin pitänyt saada entisestään ryhtiä. Nykyisellään säätö ajaa jotenkuten asiansa totuttelun jälkeen, mutta virhepainalluksia sattuu silti turhan usein. Ja vaikka arvostankin suuresti pelin interaktiivista maailmaa, piilee siinäkin pieniä jäykkyyksiä.
Ja kuten Tommi mainitsi, suuntavaistottomille on luvassa hankaluuksia. Vaikka kerrosten tutkiminen on kautta linjan koukuttavaa ja palkitsevaa, menee sormi välillä suuhun pahimpien sokkeloiden äärellä, kartasta huolimatta. Lisäksi olen PC-arviossa mainitusta hissiaspektista täysin samaa mieltä: Ymmärrän kyllä, että SHODAN yrittää hankaloittaa pääsankarimme elämää kaikin keinoin, mutta eri puolilla alusta olevien hissien etsiminen menee pelkästään rasittavuuden puolelle. Tätä ei pelasta edes svengaava hissimusiikki.
Tilaltaan rajallinen inventaario jakaa sekin taatusti mielipiteitä, sillä pahimmillaan valikkokikkailu yhdistettynä kliksuttelutuskailuun rikkoo rytmiä varsin häiritsevästi. Kannattaa myös muistaa, että SHODANin lonkerot ylettyvät puzzleihinkin, sillä ne generoituvat joka kerta eri tavalla. "Interwebs" ei näissä tilanteissa siis päästä pälkähästä, mutta onneksi pulmien osalta voi sentään muuttaa vaikeustasoa.
Älä siis häpeä, jos joudut pahimpien kryptisyyksien äärellä sortumaan välillä läpipeluuoppaaseen. Suosittelen tätä menettelyä kuitenkin vain äärimmäisessä hädässä, sillä System Shockin yllätyksellinen maailma osaa oivasti palkita aktiivisesta ja tarkkasilmäisestä nuohoamisesta.
Julistan SHODAN päättyneeksi
Nitinöistä huolimatta on pakko yhtyä Tommiin ja todeta, että uudistettu System Shock on minunkin mielestäni kerrassaan upea teos. 30-vuotias tieteisklassikko tuntuu jälleen siltä, ettei se olisi vanhentunut päivääkään. Citadelin tutkimisessa on kaikessa ahdistavuudessaan jotain niin mystistä tenhoa, että sitä on jopa hiukan vaikea selittää. Kokeile, niin tiedät!
Yleisen konsensuksen perusteella uusioversio on nähtävästi viihdyttänyt kaltaisieni noviisien ohella myös vanhoja faneja, joten ei muuta kuin järki käteen ja ostoksille, Oiva Lohtanderia lainatakseni.
