Pelijätti on julkaissut konsoleilleen pelejä jo viidellä eri vuosikymmenellä, joten jos remasteroitavaa, nykyraudalle päivitettävää ja uudelleenjulkaistavaa kaipaillaan, niin ammennettavaa materiaalia on tuhottoman paljon.
Pelkästään tänä vuonna on päästy nauttimaan Another Code: Recollectionista (kaksi peliä yhdessä paketissa, toinen DS-käsikonsolilta ja toinen Wiiltä), Mario vs Donkey Kongista (alkujaan Game Boy Advancen nimike) sekä Paper Mario: The Thousand-Year Doorista (tuttu GameCubelta).
Eikä tässä vielä kaikki, sillä tämä ilottelu jatkuu nyt Luigi's Mansion 2 HD:n merkeissä. Ja hyvä niin! Se pitää kuitenkin mainita, että HD-lisänimen saanut julkaisu ei tarjoa paljoa uutta heille, jotka ovat seikkailun kokeneet jo aiemmin.
Ektoplasmat läjähtää seinään
Pieni kertaus: ensimmäinen Luigi's Mansion julkaistiin vuonna 2001. Se oli paitsi oiva tekninen demo GameCube-konsolin kyvyistä, niin se oli (etenkin omasta mielestäni) varsin viihdyttävä nimike, jota pystyy kutsumaan hyvällä omatunnolla suorastaan klassikoksi. Se myös muovasi Super Marion veljen, siis Luigin, persoonaa vähemmän rohkeaksi – suorastaan säikyksi. Jatko-osaa saatiin odotella aina vuoteen 2013, jolloin Next Level Gamesin työstämä Luigi's Mansion 2 saapui 3DS:lle. Switch sai oman seikkailunsa, Luigi's Mansion 3:n, vuonna 2019.
Nyt Luigin toinen kummitusseikkailu nähdään siis Switchillä nimellä Luigi's Mansion 2 HD. Kuten nimi paljastaakin, on peli saanut uuden entistä koreamman ulkoasun tuoreemmalle raudalle saapuessaan. Ja miksipä ei, sillä pelin pitäisi olla oikein mainio. Meidänkin sivustollamme sitä kuvailtiin aikoinaan muun muassa "loistavaksi viihteeksi".
Originaalin haamujengeilyn työsti aikoinaan Next Level Games, mutta nyt puleerausasialla on australialainen Tantalus Media. Studio on aiemmin kääntänyt muun muassa The Legend of Zelda: Skyward Sword -pelin HD-version Switchille.
Kupletin yksinkertainen juoni vie vastentahtoisen Luigin tutkimaan Evershade-laakson villiintyneitä kummituksia. Näihin toimiin hänet käytännössä pakottaa professori E. Gadd, sarjan muissakin osissa tavattu erikoinen keksijäpersoona.
Homman nimenä on tutkia useita eri ympäristöjä, ratkaista erilaisia pulmia, ottaa yhteen erilaisten kummitusten kanssa sekä lopulta imuroida nämä Kasperit Luigin selässä kulkevan imurin syövereihin. Samalla olisi paikallaan kerätä joka sopesta ja piilosta löytyvät kolikot, setelit ja kultaharkot mukaan, sillä pätäkkää haalimalla voi päivittää imurin toimintoja voimakkaammiksi ja kestävämmiksi.
Imuri täynnä Kaspereita
Peli on rakenteeltaan erilainen kuin sarjan ensimmäinen tai kolmas osa. Seikkailu on jaettu erilaisiin tehtäviin, jotka kestävät pelityylistä riippuen vartista yli puoleen tuntiin. Yhden kokonaisen kartanon tai massiivisen monikerroksisen hotellin sijasta Luigi-poloa viedään tällä kertaa useampaan eri kohteeseen Evershade-laaksossa. On perinteistä kartanoa, kellokonepajaa ja lumista maisemaa noin muiden muassa.
Tehtäväpohjainen rakenne ei ole aivan yhtä kiehtova kuin muiden julkaisujen enemmän tai vähemmän yhtenäiset miljööt. Näin jo ihan sen takia, että jos mielii kerätä yhden pelialueen kaikki piilotetut jalokivet, kummitukset ja muut mielenkiintoiset roippeet, pitää niitä usein palata etsimään tiettyihin tehtäviin, joissa odottavat samat tutut puzzlet ja taistelut.
Pelaajalle annetaan kenttien läpäisystä tähtiarvosana neljän eri kriteerin perusteella. Kirkkaimman prenikan ansaitseminen ensimmäisellä yrittämällä on harvinaista, joten innokkaimmille kirkkaamman mitalin metsästämisessä itsessään on jo kosolti uudelleenpeluuarvoa. Itseäni tämä puoli ei sen suuremmin motivoinut, sillä omasta mielestäni pelialueen tutkiminen ja sen yksityiskohdista nauttiminen on tämän seikkailun parasta antia.
Ja miksipä ei olisi, sillä joka nurkka on pullollaan salaisuuksia ja pieniä vihjeitä arvotavaran piilopaikoista. Ehkä katonrajassa on rivi kolikoita, kenties tämän pulman ratkaiseminen päästää kahmimaan taskut täyteen kultaharkkoja. Eikä sovi unohtaa kenttiin piilotettuja jalokiviä ja Boo-kummituksia. Joka mysteerin ja massipätäkän etsimiseen saa kulutettua aikaa tovit jos toisetkin.
Välillä voisi olla pisteitä
Yksi asia, joka nostattaa otsalle hikipisaroita etenkin pelin loppupuolella, on kenttien sisäisten tallennuspisteiden puuttuminen. Luigi joutuu energiamittarin valuessa nollaan aloittamaan koko urakan alusta, mikä saa puimaan nyrkkiä tarinan lopputaipaleella. Etenkin jos sattuu mokailemaan kentän loppuvaiheessa vaikkapa suuren Kasper-joukkion päästessä yllättämään. Samojen aarteiden ja puzzlejen uusiminen heti edellisen rutistuksen päälle tuntuu hitusen tylsältä.
Vaikeustaso on seikkailun alkupuolella helpohko, mutta haastekerrointa kiristetään matkan edetessä mukavan korkeaksi. Siitäkin huolimatta ne välipisteet, checkpointit, olisivat olleet poikaa. Niiden puuttuminen lienee peruja pelin käsikonsolialkuperästä.
Tarinamoodin ohella tekemistä tarjoaa ScareScaper-moninpeli, jossa jahdataan haamuja ja tutkitaan monikerroksisen talon huoneita maksimissaan kolmen muun pelaajan kera. Nopeatempoinen moodi on ikään kuin maistuva välipala, joka tarjoaa hektistä viihdettä, mutta kovin syvälliseksi siitä ei ole.
Harmillisesti tätä hupia ei voi pelata samalta konsolilta kavereiden kera. Moninpeli luonnistuu samassa tilassa olevien pelaajien kanssa, jos jokaisella on oma Switch-konsolinsa sekä Luigi's Mansion 2 HD. Verkossa hupailemaan pääsee kyllä joko vieraiden tai kaverilistalta löytyvien pelaajien kanssa. Mutta samalta konsolilta moninpelailu ei onnistu, kuten ei alkuperäisessä pelissäkään.
Ghostbusterssit apuun kutsutaan kummitusten yössä
Luigi's Mansionien kontrolleista on kuullut toisinaan moitetta. Hitusen tankkimaiset kontrollit ja tähtäämisen sekä liikkumisen sovittaminen yhteen ovat voineet aiheuttaa ensi alkuun hieman hämminkiä, kunnes niihin on tottunut. Sama lienee tilanne tälläkin kertaa, joskin tilanne on parempi kuin alkuperäisen 3DS-version kanssa. Kannettavalla konsolilla kun ei ollut tukea toisella analogitatille, mikä Switch-versiosta tottahan toki löytyy.
Puhuttua dialogia ei ole, ellei Luigin muutamia englanniksi äänneltyjä huudahduksia lasketa. Kummitukset pitävät omia elämöintejään ja E. Gadd puhuu epämääräisin lauserakenteineen kuin Animal Crossing -hahmo konsanaan. Musiikillisesti valitettavaa ei ole, sillä taustalla kuultavat kappaleet ajavat asiansa varsin passelisti. Muutamat kohokohdat on, mutta kovia korvamatoja ei pääse syntymään, joskaan eipä mikään ärsytäkään.
Eniten mieleen äänipuolesta jäävät ne harmilliset harvat hetket, kun Luigi hyräilee taustalla soivan musiikin tahdissa.
Onko meillä mitään uutta sisältöä?
Mitä uutta Luigin uusioversio tarjoaa, kannattaako pelin 3DS:llä kokeneiden tarttua peliin uudemman kerran? Harmillisesti on todettava, että varsinaista uutta sisältöä ei ole tarjolla sitten yhtään. Kyseessä on täsmälleen sama peli kuin aikoinaan, joskin ulkoasu on huomattavasti parempi.
Kuten nimen HD-kirjainyhdistelmä paljastaakin, on nimike tuotu ulkoasultaan nykyaikaan. 3DS:n 240p:n kuva on vaihtunut Switchin 1080p-tasoiseksi, valot sekä varjot ovat huomattavasti hulppeammat ja kaikki näyttää kosolti terävämmältä ja ylipäätään paremmalta. Hahmot ovat ilmeikkäitä, pelialueet ovat täynnä yksityiskohtia ja peilit sekä kirkkaat jääpinnat ovat heijastuksineen hienoa katseltavaa. Ruudunpäivitys on lukittu 30 ruudun sekuntivauhtiin (30fps). Stereoskooppista 3D-kuvaa ei toki ole tarjolla originaalijulkaisun tapaan.
Saman sortin graafista ilottelua kuin hulppeassa Luigi's Mansion 3:ssa ei kuitenkaan ole luvassa. Käsikonsolialkuperä näkyy monin paikoin pienenä rosoisuutena sekä vaikkapa ei-kummitusvihulaisten yksinkertaisina ulkoasuina.
Jos on kokenut seikkailun jo kerran aiemmin, niin ostopäätöstä voi harkita pariin otteeseen, sillä uusi ulkoasu on ainoa merkittävä uudistus aiempaan verrattuna. Tallennuspisteiden lisääminen kenttiin, pienoinen lisäsisältö tai vaikka edes mahdollisuus kuunnella pelin musiikkeja valikoiden kautta olisi ollut mukava nähdä uutena sisältönä. Etenkin sen takia, että nimikettä myydään täyteen hintaan.
Lopputeksteihin pääsee noin 15 tunnin pelailun jälkeen, ellei sitten halua metsästää parempia arvosanoja sekä nuohota joka nurkkaa todella tarkkaan arvotavaran ja avattavien bonustehtävien toivossa.
Viihdyttävää settiä pienillä huomioilla
Kummituskausi tuli tänä vuonna ajoissa, keskelle kesää. Ja mikäpä siinä, Luigi's Mansion 2 HD on näet varsin viihdyttävä tuotos. Sillä ei tosin ole tarjottavana oikeastaan mitään niille pelaajille, jotka ovat tähän ei-pelottavaan seikkailuun aiemmin tarttuneet.
Uusille pelaajille sitä sen sijaan pystyy suosittelemaan, vaikka se ei Switchin paras ei-pelottava kummitusseikkailu olekaan. Se kruunu kuuluu edelleen maanmainiolle Luigi's Mansion 3:lle.
Oli miten oli, vuoden viihdyttävin kummitusseikkailu lienee tässä.
Lisää aiheesta:
