Ruuvit löysällä
Mikäli aikaa ja rahaa on tarpeeksi, niin mikäpä olisikaan sen ihanampaa kuin piskuisen taistelurobotin rakentaminen? Näin ajattelevat ainakin Battlebots-nimisen televisio-ohjelman osanottajat, jotka ovat valmiita pistämään omat nelipyöräiset ihmevempaimensa kamppailemaan muita peltikasoja vastaan. Taistelutantereina toimivat ansoitetut areenat, jotka voivat vastustajien ohella koitua oman robotin tuhoksi. Oikeassa elämässä tämä omalaatuinen harrastus voi aiheuttaa hyvinkin suuren reiän lompakkoon, mutta nyt ideasta innostuneet voivat unohtaa hökötyksiin uppoavat kulut. Aiheesta rukattu peli on nimittäin rantautunut Nintendon taskukonsolille, tosin sen parissa kokemus jää huomattavasti vaisummaksi.
Beyond the Battlebox -lisänimeä tottelevan peliversion alkuasetelmat kuulostavat suhteellisen lupaavilta. Pelin sieluna ja ruumiina toimivassa turnausmoodissa pelaajan on itse luotava oma robotti, jolla voidaan urheasti kohdata muut kilpailijat. Otteluiden edetessä pelaaja saa sponsoritukena ilmaisia varusteita menopeliinsä ja lopulta edetään seuraavaan painosarjaan. Turnausten lisäksi pelaaja voi otella yksittäisiä otteluita pelin Brawl-moodissa, sekä tietenkin nöyryyttää ystäviään multiplayer-kamppailuissa. Ikävä kyllä ideoiden siirtäminen paperilta käytäntöön on tapahtunut laiskanoloisesti lopputuloksen ollessa kauttaaltaan yksitoikkoinen ja aikansa elänyt viritelmä.
Kankeat peltiheikit hippasilla
Oman tuhomasiinan väkertäminen ja sen paranteleminen on yksi koko touhun mielenkiintoisimmista anneista. Ulkonäkö, aseet ja laitetekniikka ovat vapaasti muokattavissa tarjolla olevista vaihtoehdoista ja valinnanvaraa tulee entistä enemmän, kunhan pelaaja pääsee suurempiin painosarjoihin. Robottien painorajat voivatkin aluksi tuottaa pientä päänvaivaa kehitystyön kannalta, tosin korkeimmissakaan luokissa ei pääse käyttämään luovuuttaan edes senkään vertaa kuin toivosi. Varustetarjonta ei jaksa yllättää ja koko homma jää loppujen lopuksi vain pieneksi näpertelyksi.
Varsinaiset taistelut ovat hyvin yksinkertaisia kahakoita, joissa pelaaja yrittää tuottaa mahdollisimman paljon tuhoa vastustajalleen. Voittajaksi lopulta julistetaan se, joka onnistuu ensimmäisenä pysäyttämään kilpakumppaninsa kymmeneksi sekunniksi selätyksen tai muiden keinojen avulla. Mikäli tämä ei onnistu yhdeltäkään osanottajalta tietyn aikarajan sisällä, lopputulos ratkaistaan pelityylin mukaan. Pelin tuomaristo antaa pisteitä aggressiivisuudesta, aikaansaadusta tuhosta ja tietenkin strategiasta. Useimmiten parhaaksi voittokeinoksi osoittautuu suora päälle käyminen, mutta kinkkisemmissä taisteluissa saatetaan joutua turvautumaan pieneen taktikointiinkin.
Areenan koristeisiin lukeutuu kaikenlaisia ansoja kuiluista sirkkeleihin ja vasaroihin, jotka tuottavat päänvaivaa melko tökerön ohjauksen takia. Kontrollit eivät tottele useimmiten läheskään niin hyvin kuin toivoisi, mutta tuskinpa kauko-ohjattavat vempeleet todellisuudessakaan vastaanottavat komentoja sen paremmin. Joka tapauksessa asia syö peli-iloa rutkasti, sillä turhat kömmähtelyt tuottavat tuhoa ja täten myös turhia korjauskustannuksia. Mikäli oman peltiheikin kasaaminen ei jaksa innostaa, voi pelaaja ryhtyä ohjastelemaan Battlebots-ohjelman vakituisia robotteja pelin Brawl-moodin yksittäisissä mittelöissä. Varsinaiset taistelut eivät poikkea hirveämmin turnausmoodin vastaavista, tosin peliareenalta löytyy menopeliä monipuolistavia tarvikkeita. Ne itse asiassa kasvattavat hieman pelin mielenkiintoa, mutta eivät kuitenkaan pelasta sitä uppoamasta unohduksen valtamereen.
Romuttamo kutsuu
Ulkoisesti peliin on yritetty tuoda kolmiulotteisuuden tunnetta yläviistosta kuvatun kamerakulman voimin. Kikka toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta loppupeleissä kokonaisilme on varsin karu ja persoonaton. Muutamalta eri areenalta löytyy köyhänpuoleisesti mainitsemisen arvoisia yksityiskohtia ja mielikuvitusta on muutenkin käytetty kitsaasti. Taistelurobotitkin ovat useimmiten tympeän näköisiä laatikoita, mutta vaihtelua löytyy juuri sen verran, ettei niitä sentään sekoita keskenään. Selätykset lienevät ainoat kerrat, kun masiinoihin tuntuu saavan edes jonkin verran liikettä. Robotit lentävät päälaelleen sarjakuvamaisen pyörähdysefektin saattelemana, mutta siihenpä sekin sitten jää. Äänimaailma ei synnytä suurempia ilon- tai vihanpurkauksia, sen verran tasapaksusta menosta on kyse. Musiikki ajaa asiansa hieman raskaanoloisella otteellaan ja metalliset kolahdukset ja aseiden ääntelyt ovat kutakuinkin sellaisia kuin voisi kuvitellakin.
Battlebots: Beyond the Battleboxin on vaikea uskoa kiinnostavan muita kuin sarjan ystäviä, tosin heillekin voi olla hankalaa niellä tämän paketin tuottamaa pettymystä. Vaikka oman robotin kokoaminen kuulostaa ihan hauskalta idealta, sisäinen taiteilija ei pääse valloilleen valinnanvaran puutteen takia. Varsinaisten taistojen ja pelimekaniikan toteutuksen ollessa pohjamudissa, Battlebots ei onnistu kuin sutimaan paikallaan. Robottirymistelystä pitävien täytyy vain toivoa, että ideaa on saatu rukattua parempaan suuntaan kotikonsoliversioissa.
