Blade Kitten

Vaikka kissankorvat ovatkin söpöjä, tökkii ajatus niiden ihan tavallisten korvien puuttumisesta. No, kauneus on katsojan liioittelevan suurissa manga-silmissä. Blade Kitten on vahvasti arcade-painotteinen tasoloikinta, jota on helppo lähestyä. Jopa niin helppo, että vaarana on liukua ohi ja reilusti. Menosta vastaa Blade Kitten -sarjakuvista tuttu Kit Ballard leijuvine miekkoineen.

Söpö tyttö ja kaunis maailma

Blade Kitten on kääntynyt kauniisti sarjakuvasta peliksi, ja tässä on apuna cel-shading-tekniikka. Sarjakuvaversioon verratessa päähahmo Kit Ballard toki menettää jonkin verran omasta persoonallisesta ilmeikkyydestään. Graafisesti peli onnistuu aina sitä paljon puhuttua viimeistä piirtoa myöten. Ohjausmekaniikka perustuu hahmon hallitsemiseen kaksiulotteisesti, mutta itse kentät taustoineen rullaavat kolmiulotteisina taustalla. Pelatessa katse vaeltelee myös ympäristössä, ja sieltä saattaakin syöksyä niskaan vihollislaumoja tai vaikkapa mielikuvituksellisia jättiläiskärsäkkäitä.

Kenttäsuunnittelu ei ole pelkästään kaunista, vaan kentät ovat myös melkoisia labyrinttejä täynnä piilotettuja aarrearkkuja ja vaihtoehtoisia reittejä. Hahmon ohjattavuus on kelvollisella tasolla, mutta kenttien helppouden vuoksi ohjattavuuden potentiaali jää hyödyntämättä. Vaikeita hyppyosuuksia on helpotettu tietyissä kohdissa, joissa ohut kieleke loistaa punaista hehkua merkiksi siitä, että “hei, minä vedän puoleeni pelaajaa kuin magneetti”. Raivostuttava ratkaisu, ärh!

Helppous tuntuukin olevan suurin synti. Juoksee sitten mihin suuntaan tai kuiluun tahansa, tuntuu siltä että löytää aina oikeaan paikkaan. Tutkimusmatkailijan luonne ei pelasta kokonaisuutta lyhyydeltä, vaikka kentät ovatkin varsinaisia labyrinttejä. Pelin voikin pelata läpi yhdeltä istumalta vessassa käymättä. Pieni sisäinen tutkiskelijani innostui koluamaan lähes joka reitin, ja pelikelloon napsahti viisi tuntia. Suoran läpijuoksu voisi olla ohi noin kahdessa tunnissa, jos maisema- ja tutkimusmatkailu ei kiinnosta. Ja mikäli ei kiinnosta, pelistä ei juurikaan ole viihdykkeeksi.

Leijuvan miekan onneton mahalasku

Taistelu on ylitsepääsemättömän helppoa, ja paras ratkaisu onkin juokseminen ja lyöntinapin painelu. Vaihtoehtoisten, miekanheiton tyylisten lyöntien käyttö jää hyödyltään vähäiseksi, eikä suojausasentokaan pysty selittämään itseään järkevien ideoiden joukkoon. Toisin kuin perushuitomista, ei miekkaa voi heittää kuin vaakasuunnassa. Asiaa ei auta edes automaattitähtäyksellä varustettu säilä, sillä siihen ei saa minkäänlaista hienostuneempaa kontrollia. Automaattinen miekka säntääkin ties minne, ajaen toki asiansa aina siihen saakka, kunnes heittohuitaisuista kuluva kestävyys on lopussa. Kestävyyden palautumista ei jaksa jäädä odottelemaan, varsinkin kun juosten huitominen tehoaa heittoa paremmin. Samaan tapaan yritykset kehittää taisteluun sisältöä suojauskuplan avulla menevät pieleen, ja koko kuplan voisi poksauttaa pelistä pois menettämättä mitään oleellista.

Muutamat erityisliikkeet tai tiettyjen vihollisten kanssa suoritetut erityistoimenpiteet, kuten kilven irroitus, eivät riitä tuomaan taisteluun syvyyttä. Viimeisenä niittinä ovat tylsät viholliset, jotka eivät pahemmin inspiroi miekanheilutteluun. Kokonaisuus olisi huomattavasti mielenkiintoisempi, jos miekka heitettäisiin romukoppaan ja ainoaksi keinoksi nitistää vihollinen annettaisiin saappaan pohjan tarjoaminen á la putkimies. Taistelusysteemi on sarjakuvan pakottama päälleliimaus, josta ei saada revittyä yhtään minkäänlaista viihdykettä tämänhetkisellä pelimekaniikalla. Ostettava lisäelinvoima ja kestävyys eivät myöskään tuo taisteluihin lisää sisältöä.

Sarjakuvalle ei olla uskollisia, sillä ennen ja jälkeen taistelun -retoriikka loistaa lähinnä poissaolollaan. Kummallista, ettei faneja voideltu juuri tuollaisen dialogin esiintymisellä useammin. Ainakaan ei voi sanoa, että juonta kuljettavaa animaatiota olisi liikaa. Vähäiseksi jää myös taistelun tuoma ilo ja juuri siksi en jää odottamaan jatko-osaa. Salaa mielessäni toivon tiettyjen edellämainittujen asioiden korjaantuvan jatkoa ajatellen. Tätä onkin toivottava tosissaan, sillä Krome Studios ei enää ole voimissaan. Kehitystiimi on luottanut liikaa Blade Kittenin kaltaisiin uusiin nimikkeisiin, jotka eivät ole lyöneet itseään läpi ja Kit Ballardin seikkailu jäikin yhdeksi heidän viimeisistä tuotoksista. Krome Sudiosin muu tuotanto ei ole tuttua, mutta Blade Kitten sisältää paljon hienoja elementtejä piilossa anteeksiantamattomien aivopierujen takana. Ja kaunis se on. Todellakin. Tuo kauneus ei kuitenkaan maksa takaisin pelin hintaa pettyneelle pelaajalle.

Blade Kitten on ladattavissa Playstation Store -latauspalvelusta hintaan 8.95€ Tarjolla on myös ilmainen demo, joka kannattaa ehdottomasti kokeilla ennen ostoa. Blade Kitten on saatavilla myös Live Arcade -latauspalvelussa