Bloodborne

Synkkä ja myrskyinen yö

Yksinoikeuspeleistä ei ole uusimmalla konsolisukupolvella ollut toistaiseksi mihinkään. Tästä syystä on erityisen ilahduttavaa, että vain PlayStation 4:lle tehty Bloodborne on erinomainen. Se ei sovi kaikille, mutta sen synkkä tunnelma ja korkea vaikeustaso palkitsevat omistautuneet pelaajat. Bloodborne saa kunnian olla Sonyn uuden konsolin lippulaivapeli, ainakin kunnes muut yksinoikeusjulkaisut syrjäyttävät sen valtaistuimeltaan. Bloodborne on korkeat myyntilukunsa ja tulevat palkintonsa ansainnut.

Demon's Soulsin ja Dark Soulsin aiemmin ohjannut Hidetaka Miyazaki on tiimeineen vastuussa Bloodbornesta. Miyazaka ei ole monien yllätykseksi tehnyt uutta Soulsia, vaan käyttää aiempien peliensä parhaita paloja uuden kokonaisuuden pohjana. Bloodborne muistuttaa pintapuolisesti edeltäjiään, mutta on niitä parempi. Peli on tutun vaikea ja verinen. Lähes virheetön toteutus nostaa kuitenkin Bloodbornen mielipiteitä jakaneen Souls-sarjan yläpuolelle. From Software nousee viimeistään tällä uusimmalla ohjauksellaan sukupolvensa parhaiden kehittäjien joukkoon.

Bloodbornessa ohjataan kyvykästä metsästäjää, joka jahtaa hirviöitä Yharnamin kaupungissa ja sen ympäristössä. Kaupunki tuo arkkitehtuuriltaan mieleen viktoriaanisen Lontoon. Kadut ovat täynnä ruumisarkkuja, hevosvankkureita ja rovioita, joiden loimussa järkensä menettäneet viholliset lämmittelevät. Rotat ovat kasvaneet jättimäisiksi, koirat menettäneet järkensä. Ympäröivä maaseutu ei ole myöskään rauhallinen paikka, vaan sen täyttävät verenhimoiset pedot. Alueiden saumattomuus on Bloodbornen vahvuus. Kenttien tutkiminen on niistä löytyvien oikoreittien ja salaisuuksien takia mieluisaa, eikä turhia paikkoja ole.

Viihdyttävä verilöyly

Veri lentää Bloodbornessa. Sitä on kaikkialla, joten pelille on ansaitusti lätkäisty korkea ikäraja. Väkivaltaisuuden lisäksi huomio keskittyy vaikeuteen. Haastetta riittää niin paljon, että helpompaan menoon tottuneet voivat pitää From Softwaren uutuutta mahdottomana. Hahmon kehittäminen ja muiden pelaajien kanssa tehtävä yhteistyö madaltavat kynnystä. Bloodborne ei ole kuitenkaan missään vaiheessa helppo, vaan vaatii omistautumista ja pitkää pinnaa. Haastavuus johtaa siihen, että eteenpäin pääseminen ja loppuvastusten voittaminen on palkitsevaa. Tekijät ansaitsevat hatunnoston haluttomuudestaan suostua kompromisseihin.

Pelattavuus on muuttunut monella tapaa Soulseista. Haarniskat ja taiat ovat poissa. Kunnon suojan käyttäminen ei enää ole mahdollista. Pelaaminen on aiempaa aggressiivisempaa ja nopeampaa. Tähän viittaa jo se, että hahmon ottaessa vahinkoa hänen on mahdollista saada välittömällä vastahyökkäyksellä osan energiastaan takaisin. Niinpä vaikka Bloodbornessa on tuliaseita, se pakottaa lähitaisteluun. Pistoolit ovat viktoriaaniseen tyyliin tehottomia, eikä niistä ole etenkään voimakkaimpia vihollisia vastaan mihinkään. Niiden pääasiallinen tehtävä on houkutella hirviöt lähemmäs.

Onneksi kirveet, miekat ja ruoskat ovat kunnossa. Ne eivät ole ylitehokkaita, kuten jotkut aseet Soulseissa, vaan juuri sopivan purevia. From Software on selvästi kiinnittänyt paljon huomiota pelin tasapainottamiseen. Vaikka tallennuspisteet ovat harvassa ja kuolema korjaa jatkuvasti, Bloodborne ei turhauta samaan tapaan kuin liian vaikeaksi moitittu Dark Souls II. Bloodborne etenee nopeasti, koska sen parissa viihtyy pitkiä aikoja. Yharnamin goottilainen arkkitehtuuri, toinen toistaan kauheammat viholliset ja joka kolkan tutkiminen vetävät puoleensa.

Synkkä paletti

Tunnelmansa puolesta Bloodborne on ylivertainen. Tarina ei ole kummoinen, mutta se ei haittaa. Pelin synkkä maailma tuo mieleen kauhukirjailija H.P. Lovecraftin tarinat. Yharnam yhdistää Lovecraftin, Soulsit ja Resident Evilit, eikä painajaismaisuudessa säästellä. Kentät ovat synkkiä. Varsinaisessa kampanjassa riittää pelattavaa kymmeniä tunteja, mutta elinkaarta pidentäviä satunnaisluolastoja riittää sen lisäksi loputtomasti. Kokonaisuus on Demon's Soulsia ja Dark Soulseja kattavampi ja kekseliäämpi.

Yharnamiin uppoutumista helpottaa upea audiovisuaalinen toteutus, joka on PlayStation 4:n parhaita. Musiikki ei jää mieleen, mutta tehosteet murisevine vihollisineen ja natisevine lattioineen parantavat tunnelmaa. Synkän väripaletin takia auringonlaskut ja muut vastaavat efektit näyttävät erittäin hyviltä. Kimppuun rynnistävien petojen nytkähtely saa pulssin nousemaan ja metsästäjän vaatteet tahrivat veriroiskeet näyttävät aidoilta. Vain pitkät latausajat häiritsevät, mutta nekin korjautuivat suurimmaksi osin tuoreella päivityksellä.

Bloodborne voisi olla helpompi, mutta toisaalta armottomuus kuuluu sen luonteeseen. Tämä pätee etenkin loppuvastuksiin. Osa niistä on kerrostalon kokoisia hirviöitä, mutta myös pienikokoisemmat ja inhimillisemmät pomot tarjoavat haastetta. Mikä tärkeintä, kaikki viholliset tuntuvat yksilöllisiltä ja niiden liikkeet eroavat tarpeeksi toisistaan. Eteenpäin päästäkseen on syytä opetella ulkoa vastustajien hyökkäykset. Tilaa on vähän, mutta taitava metsästäjä osaa ajoittaa iskunsa ja väistönsä, eikä ahtaissa väleissä puikkelehtiminen ole pienen harjoittelun jälkeen mahdotonta.

Jos Soulsit olivat epätasaisia pelejä, Bloodborne on muutamia pieniä ongelmiaan lukuun ottamatta tasaisen laadukas. Hidetaka Miyazakin ohjaus on aidosti pelottava klassikko. Se on vakuuttava taidonnäyte, joka ei sisällä tippaakaan fantasia- ja kauhupeleistä tuttua tahatonta komiikkaa. Vakavahenkinen ja vaikea Bloodborne ei sovi kaikille. Itsensä haastamisesta kiinnostuneet ja erinomaisesta toteutuksesta kiinnostuneet nauttivat siitä kuitenkin täysin siemauksin. Kyse on eräästä viime vuosien mieleenpainuvimmista peleistä.