Vietnamiin!
Kun kaksi edellistä Conflict-sarjan peliä sijoittuivat Lähi-idän
hiekkaerämaille, tapahtuu Conflict: Vietnam nimensä mukaisesti
Vietnamin tiheissä viidakoissa. Vaikka muutos koskeekin lähinnä
grafiikkaa eikä pelattavuutta, on se tervetullutta vaihtelua vanhaan.
Kapeat kujat ovat vain vaihtuneet ahtaisiin näkymättömillä seinillä
rajattuihin polkuihin.
Conflict: Vietnamissa pelaaja ohjaa edellisosista tuttuun tyyliin
neljän sotilaan ryhmää. Jokaisella ryhmän jäsenellä on erilainen
aseistus ja varustus. Ryhmään kuuluu mm. raskaiden aseiden spesialisti
ja tarkka-ampuja. Pelaaja ohjaa yhtä hahmoa ja käskee kolmea muuta.
Käytännössä ainoat tarvittavat käskyt ovat ”seuraa minua” ja ”älä
liiku”. Peli kyllä mahdollistaa muitakin komentoja, kuten ”mene tuonne
ja poimi lääkelaukku”, mutta mitään tarvetta toiminnoille ei ole.
Käytännössä siis viidakossa edetään yhtenä neljänhengen ryppäänä tai
kahtena pariryhmänä. Neljä tyyppiä yhdessä antaa taisteluissa suuren
edun, mutta toisaalta räjähdeansan lauetessa koko ryhmä on laakista
vainaa. Sotilaat voivat parantaa taistelussa kaatuineita tovereitaan
lääkelaukulla.
Ongelmia viidakossa
Aivan aluksi pelaajan täytyy suorittaa yksinkertainen opetustehtävä,
jossa pelin toiminnot ja kontrollit käydään läpi. Hyvin pian kuitenkin
päästään tositoimiin Vietkongin joukkoja vastaan. Tehtävät sisältävät
aina useita tavoitteita sekä muutaman bonuskohteen. Käytännössä
erilaisilla tavoitteilla ei ole paljoa väliä, vaan läpäisy tapahtuu
liikkumalla putkimaisen kentän toiseen päähän ja ampumalla melkein
kaikki mikä liikkuu. Hyvin usein viholliset voi eliminoida ennen kuin
tekoäly reagoi pelaajan tekemisiin lainkaan. Onneksi omien
tiimikavereiden tekoäly on huomattavasti toimivampaa. Suoraviivainen
käsikirjoitus on kuitenkin imenyt tehtävistä kaiken vapauden, mikä myös
laskee uudelleenpelausarvoa: näitä tehtäviä ei todellakaan jaksa pelata
montaa kertaa läpi. Jos tekijöiltä olisi löytynyt edes vähän
kunnianhimoa, olisi kentät tehty suuriksi alueiksi, joissa liikkumista
rajoittavat vain puut ja muut luonnolliset esteet. Tällainen
kenttädesign olisi luonut peliin aivan uuden taktisen puolen.
Tehtävien jälkeen jaetaan pisteitä suorituksen mukaan. Näitä pisteitä
käytetään kehittämällä jokaisen hahmon kykyjä paremmiksi. Ainakaan
pieniä kykyeroja ei taistelun tiimellyksessä tahdo huomata.
Hahmon ohjaaminen ympäri putkiviidakkoa sujuu varsin hyvin. Ohjaamiseen
liittyvät kontrollit toimivat tähtäystä myöten aivan pätevästi Xboxilla
sekä myös PS2:lla. Varsinainen ongelma sen sijaan on tavaravalikon
kankeus. Jos hahmon haluaa parantaa lääkelaukulla, täytyy valikkonappi
painaa pohjaan ja aukeavasta listasta valita haluttu kohde ja käyttää
se. Homma toimii tähän asti, vaikka peli ei pysähdykään inventaarion
selauksen ajaksi. Valitettavasti alun perin käytössä ollut tavara,
käytännössä aina ase, täytyy kelata manuaalisesti takaisin käyttöön.
Keskellä kiivasta taistelua systeemi on aivan liian hidas: kun aseen
saa vihdoinkin takaisin käyttöön, tarvitsee sotilasparka jo uutta
lääkelaukkuannosta. Lisäksi välillä liian alhaalla roikkuva kamera
pääsee tukkimaan näkyvyyttä suoraan eteenpäin, ja sieltähän ne
viholliset yleensä tulevat.
Teknisesti riittävä, ei mitään muuta
Teknisesti Xbox-versio on PS2-serkkuaan hienompi. Xboxilla grafiikka on
huomattavasti terävämpää, mikä tekee ruudun tapahtumista selkeämpiä.
Kokonaisuutena sekä PS2- että Xbox-versiot ovat visuaalisesti kuitenkin
hyvin keskitasoisia tuotoksia, eikä grafiikasta voi paljoa positiivista
palautetta antaa. Ehkä ainoa maininnan arvoinen seikka on Conflict:
Desert Stormeista hieman piristynyt väripaletti. Erityismaininta täytyy
kuitenkin antaa juoksuanimaatiosta.Juokseminen näyttää äärimmäisen
koomiselta ja ensimmäiset pari minuuttia peliaikaa kuluvatkin
sotilaiden hervottomasti heiluville jaloille nauramiseen.
Ruudunpäivitys pysyy molemmilla konsoleilla täysin pelattavana, eli
tämä puoli on kunnossa.
Äänimaisema on, yllättävää kuten aina, mitäänsanomaton. Aseet toki
pamahtelevat tässäkin pelissä, mutta ukkosmyrskyltä kuulostavien
aseiden jyrähdyksiä jää kaipaamaan. Taustamusiikki sopii hyvin
taustalle, kuten myös sotilaskavereiden juttelut. Hieman tunnelmaa
kohottaa myös elävältä kuulostava viidakko. Äänissä Xbox-version
pitäisi peitota PS2:n Dolby Digital tukensa ansiosta. Valitettavasti
DD-ääniä ei puutteellisen äänentoistolaitteiston ansiosta päästy
testaamaan.
Peli antaa tallentaa tilanteen missä tahansa kohtaa, mutta vain
kahdesti kussakin tehtävässä. Mukava ominaisuus, mutta tallennuskertoja
voisi olla reilusti enemmän. Nyt on hankala päättää milloin kaksi
tallennuskertaa käyttää, varsinkin kun äkkikuolemat pääsevät
koittelemaan pelaajan hermoja aina välillä.
Conflict-sarja ei vieläkään tarjoa online-tukea kummallakaan
konsolilla. Toisaalta positiivinen uutinen on, että yksinpelin tehtäviä
pääsee tässäkin osassa pelaamaan myös moninpelinä. PS2 tarjoaa kahden
hengen kaksinpelin, jossa pelataan yksinpelin tehtäviä kaverin kanssa.
Kumpikin pelaaja saa hallintaansa kaksi soturia. Xbox vetää pidemmän
korren tarjoamalla moninpeliä neljälle hengelle, jossa kukin ohjaa yhtä
sotilastaan. Teknisesti co-op toimii hienosti ja yksinpelin
tallennuksesta peliä voi jatkaa kaverin kanssa eteenpäin.
Turha ostos
Xbox- ja PS2-versioiden väliset erot jäävät Xboxin hieman tarkempaan
grafiikkaan, Dolby Digital-ääniin sekä neljän pelaajan moninpeliin.
Niiden ansiosta Xbox-versio on aavistuksen parempi tuote, mutta
tekniseen toteutukseen kumpikaan versio ei kaadu: pelin suurimpana
ongelmana on itse sisältö. Vaikka mitään suuria virheitä Conflict:
Vietnamista ei löydy, ei pelissä ole paljoa hyviäkään puolia. Nykyisin
pelejä on niin hirvittävä määrä, että Vietnamin tasoinen tuote ei
yksinkertaisesti enää riitä. Kauppojen hyllyt notkuvat kymmenistä
vastaavista tuotteista: kaikki on nähty jo ennen. Conflict-sarjan uusin
tuotos on peli, jonka voi jättää kesken jo ensimmäisessä kentässä
tietäen, että ei menettänyt yhtään mitään. Se syö Vietnamista kaiken
hauskuuden, ja pelaamisen ilostahan me kaikki pelaamme.
