Rauha rikkoutuu
Strategiapelit ovat sen verran harvinaista herkkua Xboxilla, että ne
voidaan käytännössä laskea yhden käden sormilla. Lisäksi harvat
julkaistut ovat olleet laadultaan yleensä varsin keskinkertaisia, jonka
johdosta ne eivät ole pelaajia juuri kiinnostaneet. Siksi on ilo saada
käsiinsä Kingdom Under Firen kaltainen erikoisuus, joka virkistää tuoreen idean lisäksi onnistuneella toteutuksellaan.
Kingdom Under Fire: The Crusaders on jatkoa vuonna 2001 julkaistulle PC:n reaaliaikastrategiapelille Kingdom Under Fire: A War of Heroesille.
The Crusadersin tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen osan jälkeiseen
fantasiamaailmaan, joka koostuu ihmisten asuttamista Hironeiden ja
Ecclesian kuningaskunnista sekä epäkuolleiden, örkkien ja muiden
vähemmän viehättävien olentojen asuttamasta Dark Legionin
valtakunnasta. 50-vuotinen rauha rikkoutuu, kun erääseen ihmisten
asuttamaan kylään tehdään verinen hyökkäys. Kohta pelissä onkin
rotuennakkoluuloihin perustuvaa vihoittelua, erimielisyyttä valtioiden
rajojen sijainnista sekä kamppailua suurta voimaa sisältävän artefaktin
omistuksesta.
Kampanjoita on yhteensä neljä: kaksi
kummankin osapuolen näkökulmasta. Kussakin pelataan tietyllä hahmolla,
jonka roolissa pelaaja komentaa joukkojaan taistelukentällä. Puolet
kampanjoista ovat heti pelattavissa, mutta loput avautuvat
ensimmäisistä selvitessä. Ne etenevät lineaarisesti tehtävästä toiseen,
joiden välillä tarinaa edistetään puhuvien päiden avustuksella.
Varsinaisia välianimaatioita ei siis ole, mutta itse tehtävissä nähdään
silloin tällöin dramaattisia, skriptattuja kohtauksia. Yhteensä
tehtäviä on useita kymmeniä, joten kaikkien kampanjoiden läpäisy vie
kokeneiltakin pelaajilta runsaasti aikaa.
Mäiskitään olan takaa
Kingdom Under Firen suurin vetovoima on itse tehtävissä, jotka ovat
kiihkeitä, nopeita, verisiä ja ennen kaikkea massiivisia. Koska
kyseessä on toimintastrategiahybridi, on aloittelija takuulla alussa
pyörällä päästään. Taistelukentällä voi olla kerralla satoja sotureita
repimässä toisiaan kappaleiksi. Oma hahmo johtaa omaa parinkymmenen
soturin yksikköä, mutta tämän lisäksi komennettavana on yleensä muutama
muu taistelujoukko. Sormi menee ensimmäisen kerran suuhun silloin, kun
vihollinen karauttaa paikalle esimerkiksi ratsuväkensä, jolloin omat
keihäsmiehet tulisi siirtää eturintamaan suojaksi, jousipyssymiehet
jonnekin taakse antamaan tukea ja oma yksikkökin pitäisi onnistua
ohjaamaan örkkien päitä katkomaan. Meno on hektistä, eikä peliä voi
edes tauottaa päätösten tekemistä varten, vaan nopea
ongelmanratkaisutaito on valttia. Asiaa helpottaa liipaisimista aukeava
kartta, jonka avulla pelaaja saa nopeasti kokonaiskuvan
taistelukentästä. Kartan avulla voi eri yksiköt käskeä näppärästi
sinne, mistä niistä eniten on hyötyä. Tämän systeemin opittuaan herää
jokaisen sisällä verenhimoinen taktikoitsija, ja pelin pelaaminen sujuu
kuin leikki.
Yksikön ottaessa yhteen vihollisen kanssa
siirtyy taktinen osuus hetkeksi taka-alalle, jolloin The Crusaders
osoittautuu myös loisteliaaksi toimintapeliksi. Taistelu tapahtuu
täysin samassa tilassa kuin joukkojen liikutuskin, jolloin ainoastaan
kamera siirtyy hieman lähemmäksi omaa hahmoa. Dynasty Warriorsia
pelanneet tietävät, mistä on kyse: kymmenet tekoälyn ohjastamat soturit
alkavat taistella vihollisia vastaan, jolloin pelaajan tulee huitoa
miekkaansa omiensa rinnalla. Mäiskintä on varsin perinteistä nappulan
hakkaamista ja se toimii oikein hyvin. Tässäkin vaiheessa on pieni
taktikointi mahdollista, nimittäin etsimällä vihollisyksikön komentajan
ja tappamalla tämän on kärhämä nopeasti ohi, sillä ilman komentajaa ei
yksiköstä ole enää mitään vastusta.
Tehtävien välillä pelaaja pääsee yleensä takaisin omaan linnoitukseen
tai leiriin, jossa voi mennä esimerkiksi juottolaan värväämään
palkkasotureita. Parakissa taas palveluksessaan olevia yksiköitä voi
kehittää ja muokata käytännössä mielin määrin, mikä tuo erinomaista
vapautta peliin. Onnistuneesti hoidetuista tehtävistä saa
kokemuspisteistä ja rahaa. Kokemuspisteitä tarvitaan yksikön upseerin
taitojen kehittämiseen, jotka taas määrittävät kyseisen yksikön
aselajin. Esimerkiksi tavalliset jalkaväkimiehet aloittavat varsin
huonolla lähitaistelutaidolla, mutta laittamalla siihen pisteitä,
voidaan tämä yksikkö muuntaa huomattavasti tehokkaammiksi ritareiksi.
Toisaalta jos luulee tarvitsevansa jousipyssymiehiä, lähes mille
tahansa yksikölle antaa taidot pitkänkantaman aseiden käyttöön. Eikä
kehitys tähän pääty. Tiettyjä taitoja tarpeeksi kehittämällä voi
yksikön muuntaa esimerkiksi zeppeliinillä lentäväksi pommittajaksi.
Raha mahdollistaa parempien varusteiden, kuten aseiden tai
panssareiden, hankkimisen.
Ulkoisesti Kingdom Under Fire
suorastaan loistaa. Miekalla vihollista huitaistua veri pärskähtää
sairaalloisen tyydyttävällä tavalla ja maa värjäytyy punaiseksi. Eri
ympäristöt ovat tyylikkään näköisiä, kuten tiheät metsät puineen tai
hiekkaiset aavikot auringon porottaessa taivaalla. Sotilaiden asut,
panssarit ja aseet ovat hienoja ja tyyliteltyjä. Pahisten
vampyyriarmeija, joka koostuu naispuoleisista epäkuolleista, on todella
seksikkään näköinen niukkoine asusteineen. Kun satojen taistelijoiden
keskellä mellastaa muutaman metrin korkuisia jättiläismörököllejä, niin
olo on kuin olisi joutunut oikeasti keskelle Taru Sormusten Herran
kaltaista eeppistä kertomusta.
Velhot rokkaa!
Myös äänitoteutus toimii hyvin. Taistelun keskellä 5.1-järjestelmällä
ympäristö täyttyy taistelijoiden huudoista ja varusteiden kolinoista.
Aseiden kalahdukset ja muut läsähdykset on toteutettu laadukkaasti
rikastamaan äänimaisemaa. Ääninäyttely valitettavasti ei ole samalla
tasolla muun toteutuksen kanssa sen ollessa varsin teennäistä ja
kornia, mutta se ei peliä pilaa. Huomion arvoista on se, että
ääninäyttely on ihmiskampanjoissa jostain syystä selkeästi huonompaa
kuin esimerkiksi epäkuolleiden kampanjaa pelatessa. Musiikkiraita on
varsin erikoisesti hevimetallipainotteinen. Yleensähän
fantasia-aiheisissa peleissä ja elokuvissa kuullaan klassista. Rohkean
omaperäinen linjaus siis tässäkin asiassa. Ainoa mikä tässä asiassa voi
tulla vastaan on toki pelaajan oma musiikkimaku.
Tämän tyylin
pelissä odottaisi yksinpelinkampanjan toimivan lähinnä
valmistautumisena Live-moninpelimätöille, mutta valitettavasti näin ei
ole. Live-moninpeli ei jaksa vetää puoleensa yhtä hyvin kuin
monipuolinen ja vangitseva kampanja. Tämä siitä huolimatta, että se
periaatteessa toimii samalla tavalla kuin yksinpeli: valitaan vapaasti
yksi neljästä pelattavasta hahmosta (samat kuin kampanjoissa), jonka
jälkeen kootaan armeija muokkaamalla yksiköitä kokemuspisteiden avulla.
Alussa jaettavana on heti 1000 pistettä, mutta niitä saa luonnollisesti
lisää taisteluiden myötä. Rahalla ei pääse tässä pelimuodossa
puljaamaan, mikä samalla vie osan viehätyksestä pois. Tekniikkapuoli
toimii suurimmaksi osaksi hyvin, mutta testattaessa esiintyi jonkin
verran häiritseviä vasteaikaongelmia. Kun ottaa huomioon myös sen, että
Live-moninpeli on rajoittunut vain kahden pelaajan keskinäisiin
kärhämiin, ei niissä päästä lähellekään yksinpelin eeppisiin sfääreihin
kohoavaa tunnelmaa.
Xboxin strategiaosastolla ei tungosta
juuri ole, joten Kingdom Under Fire tuo erinomaista vaihtelua
valikoimaan. Strategian ja toiminnan sekoittaminen yhdeksi paketiksi on
aina uhkarohkea temppu, mutta tässä se toimii. Pelin opetteluun
tarvitaan jonkin verran päättäväisyyttä ja työtä, mutta kun sen
kynnyksen yli pääsee, palkitaan pelaaja ruhtinaallisesti. Mikäli
räiskintä, urheilu ja autopelit alkavat kyllästyttää, on Kingdom Under
Fire ykkösvalinta.
