Pienen porukan puuhastelua
Jenkkifutispelit kuuluvat pienen mutta vaativan ryhmän kiinnostuksen kohteisiin Euroopan puolella. Lajin taktisuus ja sääntöjen monimutkaisuus karkoittavat suuren osan pelaajista tutumpien lajien pariin. Luultavasti näiden seikkojen vuoksi eurojulkaisusta on jätetty verkkopeli pois, vaikka suomenkielinen manuaali muuta väittääkin. Segan 2K-sarja taistelee EA:n Maddenin kanssa lajin kuningassimulaation tittelistä, ja vääntö jatkuu edelleen tasaisena 2K-sarjan siirtyessä muiden Segan uutukaisten tavoin ESPN-televisioformaatin alle. Jenkkifutiksen tv-tuotannossa on onnistuttu hienosti, ja kun sitä verrataan esimerkiksi NBA:n vastaavaan, ero on huima. Toki tämänkin pelin kohdalla lähetyksissä toistuvat samat elementit, mutta yleisvaikutelma on toimivampi. Tv-kommentaattorit tuovat esille ja selittävät uusintojen aikana yksityiskohtia. Tämä auttaa ainakin aloittelijoita ymmärtämään sääntötulkintoja, jotka muuten jäisivät epäselviksi.
Kaunista katsottavaa
Pelin graafinen anti on viimeisteltyä ja siistiä, ja esimerkiksi Segan NBA:ta vaivaava rosoisuus on poissa. Bugejakaan ei ole jätetty ihmeteltäväksi, joten hatunnosto tekijätiimille on paikallaan. Kamera toimii loistavasti, eikä sen säätämiseen tarvitse tuhlata aikaa. Tv-formaatin mukaisesti esitetään uusintoja eri kuvakulmista vähintäänkin riittävästi, ja niitä voi katsella myös perinteiseen malliin aina kun haluaa. Super Bowl –otteluun on lisätty hieman tavallista enemmän yksityiskohtia, mutta puoliaikashow on jätetty kokonaan pois. Sen simulointi olisikin ollut varsin haastavaa, koska oikeassa elämässä järjestäjät eivät taida aina itsekään tietää, mitä tuolloin tapahtuu. Cheerleaderit ovat hyvin varusteltuja, joten heidän voidaan katsoa täyttävän tuon osan ohjelmasta.
Pelin äänimaailma on varsin hauska. Kentällä kuuluu pelaajien ei-niin-ystävällisiä huudahduksia, ja pallon siirtyessä peliin alkaa armoton kähinä ja kolina. Tauoilla soitetaan musiikkia, josta tulee mieleen lounge-versiot esimerkiksi AC/DC:n, Van Halenin ja Rollareiden musasta. Varsinkin AC/DC rip-offit on toteutettu mielenkiintoisesti kääntämällä riffien sointukulut päälaelleen.
Valikot ovat samaa tyyliä kuin Segan muissakin peleissä, joten niissä ei ole hurraamista. Koska ne kuitenkin toistavat samaa kuvioita, on homma aika pian hallussa. ESPN-pelit ovat myös melkoisia muistikortin kuluttajia, ja NFL-kausikin syö kortilta yli 700 kiloa. Sama vaatimushan on myös NBA:n kohdalla, joten kovin montaa projektia ei yleensä kannata pitää vireillä.
Nappulaa joka lähtöön
Pelattavuudessa ei ole muuten juuri mitään moitittavaa, mutta nappuloita on taas käytössä samaan malliin kuin pahimmissa lentokonesimulaattoreissa. Ohjaus sinällään tottelee loistavasti pelaajan käskytystä. Aloittelijat eivät pääse peliin sisälle kovinkaan helposti, ja heidän onkin parempi käydä pelin tutorialit rauhallisesti läpi muutamaan kertaan. Varsinkin juoksupelien yhteydessä on tärkeää, että pelaajan liikkeet tulevat selkärangasta, koska mietiskelyyn ei ole aikaa. Vaikeustasot tietenkin vaikuttavat asiaan, sillä pro-tasolla taklauksista saattaa selvitä kovinkin helposti ilman mitään pyörähdys- tai vastataklausliikkeitä. Käytännössä peli pääsee parhaiten oikeuksiinsa all-pro –tasolla, jossa kone- ja ihmisjoukkueen välillä ei pitäisi olla tasoitusta millään alueella. Muut vaikeustasot on tehty liukusäätimien avulla siten, että joko kone tai ihmispelaaja saa etua. Vaikein taso Legend on pro-tason peilikuva, eli kone saa puolelleen vastaavat hyödyt kuin ihminen pro-tasolla. Tuolloin pelaaminen on tahmaista, ja jokaisen jaardin eteen saa tehdä tosissaan töitä. Vaikeustason voi myös säätää haluamakseen, mutta tuolloin ei pelikohtaisia virstanpylväitä käsittääkseni merkitä saavutusten joukkoon. Samoin käy, jos peliajan muuttaa viiden minuutin neljänneksistä joksikin muuksi.
Moninpeli on vanhaan malliin toimivaa ja hauskaa. Samalla puolella pelattaessa kuvioiden onnistuminen tuntuu entistä mukavammalta, ja vastaavasti tuolloin syntyy myös aivan käsittämättömiä sähläyksiä. Hidastuksia katsottaessa voidaan havaita esimerkiksi jonkun hyökkäyksen linjamiehistä säntäävän päättömänä päätyalueelle ottamaan syöttöä vastaan, mikä ei luonnollisesti ole sallittua. Selityksenä on ohjattavan miehen vaihtuminen juuri ennen tilanteen käynnistymistä. Vastakkain pelattaessa huutopelien vaihtaminen on toteutettu siten, että vastustaja ei välttämättä näe, mitä tuleman pitää, jos toinen osaa käyttää pikavalintoja kuviota vaihtaessaan. Tuolloin yllättävien pelikuvioiden valitseminen on mahdollista. Varsinkin puolustuspelikuvioissa näyttää, että valmentajan ehdottamia kuvioita noudattamalla homma toimii parhaiten. Hyökkäyskuvion valitsemisen jälkeen ei ole kuin kymmenen sekuntia aikaa valita puolustuskuvio, joten välilehdillä hyppiminen vaatii täydellisen tuntemuksen pelikirjaan. Valmentajan ehdotuksia on mahdollista käyttää myös hyökkäyspelikuvioon, mikä nopeuttaa pelin tempoa.
Pelin tekoäly on toteutettu kiitettävästi. Pelaajien määrä kentällä on niin suuri, että pienimmät yksityiskohdissa tapahtuvat hölmöilyt jäävät hienosti toimivan kokonaisuuden varjoon. Hidastuksia katsomalla voi havaita, että välillä pelaajat jäykistyvät odottamaan syöttöä usean sekunnin ajaksi, vaikka pallo olisi syötetty jo kauan sitten aivan muualle. Tästä ei ole muuten mitään haittaa, kuin pellen maineen muodossa kyseisille herroille. Moninpelissä syntyy enemmän tilanteita, joissa kone tipahtaa kärryiltä. Esimerkiksi hyökkäyksen linja saattaa pettää jostain kohdalta, jos puolustuksen linjassa on kaksi tai useampi ihmisen ohjaama pelaaja. Muutoin ei valittamisen aihetta löydy, ja kone hoitaa tonttinsa riittävän mallikkaasti. Tämä on erittäin toivottavaa, sillä tiettyjen puolustajapaikkojen, kuten kulmapuolustajan, tontit ovat erittäin vaikeita hoitaa. Näin on etenkin, kun ohjattava pelaaja tulisi vaihtaa lennosta pelin ollessa käynnissä.
First Person Football
Ensimmäisen persoonan jalkapallo kuulosti heti aluksi erittäin mielenkiintoiselta. Pelimuotona se ei ole toimiva, mutta erittäin hauska lisä, jonka avulla voi saada paremman käsityksen jenkkifutaajan arjesta. Varsinkin pallon palautustilanteessa näky on hirvittävä, kun vastaan rymistelee koko vastustajoukkueen arseenaali hullun kiilto silmissään. Tuolloin mieleen tulee mieluummin luikkia sivurajalta pakoon ja alkaa valittaa kipeytynyttä varvasta. Kokonaisuutena FPF ei jaksa kiinnostaa paria kokeilua enempää, koska pelin taktisuus kärsii yhden pelaajan silmin asiaa katseltaessa. Varsinkin puolustuspeleissä yleisimmät näkyvät asiat vastustajan verkkaripuvun lisäksi ovat taivas ja nurmipinta. Uusintojen katsominen on välttämätöntä lähes joka tilanteen jälkeen.
FPF:n lisäksi mukana on jo turhankin perinteinen nippu pelimuotoja, jotka sisältävät kaiken harjoittelusta franchise-moodiin. Franchise-pelimuoto on pidemmän päälle mielenkiintoisin, koska tuolloin pelaajien vaihtuvuus ja loukkaantumiset muokkaavat kokoonpanoja ja sitä myöden joukkueiden välisiä voimasuhteita radikaalistikin. NFL:n pelaajakauppa ei ole mitenkään yksinkertainen proseduuri kaikkine rajoituksineen. Tämä toiminta jäikin varsin vähäiseksi, kun itse pelaaminen vei niin tiukasti mukanaan. ESPN NFL:n suurin meriitti on sen loistava pelattavuus yhdistettynä tv-formaattiin. En muista, että mikään peli olisi viime aikoina saanut niin kovia tunnekuohuja aikaiseksi epäonnistumisten ja onnistumisten seuratessa toisiaan. On erittäin mukava havaita, että pelissä on panostettu jenkkifutiksen olennaisiin asioihin, kuten kentän hallintaan (eli missä kohtaa kenttää palloa pelataan). Tilastollisesti on tutkittu, että joukkue, joka hallitsee kenttää, voittaa yleensä pelin, eikä yksittäiset pitkät pelit yleensä ratkaise ottelua. Tämän mielessä pitäminen, ja sen vuoksi neljännellä yrityksellä pallon punttaaminen syvälle vastustajan alueelle johtaa yleensä haastavimmilla tasoilla parhaaseen tulokseen.
Ainoa miinus peliformaattiin tulee kellon käytöstä, jossa kone jää ihmispelaajasta taktisesti jälkeen valovuosia. Pelissä hyökkäysajat yms. on NFL:n sääntöjen mukaiset, mutta peliaika on vain kolmasosa oikeasta. Käytännössä voitosta pelattaessa ajan pelaamisen voi aloittaa kohtuuttoman aikaisin: joskus jopa kolmannen neljänneksen alussa. Peliajan voi toki säätää suuremmaksikin, mutta tuolloin suuri osa pelin virstanpylväistä jää huomioimatta. Näiden etappien suorittamisesta palkitaan avaamalla kaiken sorttisia lisäominaisuuksia. Pelaajaprofiiliin kuuluu pelaajan lukaali, johon ilmestyy kaikenlaista krääsää, mutta myös ihan hauskoja minipelejä. Mukana on NFL-tietokilpailu, ilmakiekkoa ja pöytäjenkkifutista. Tietokilpailukysymykset ovat rapakon tältä puolelta katsottuna kohtuuttoman vaikeita, eikä kaksi muutakaan peliä saa mitään riemunkiljahduksia aikaiseksi.
Touch down, voi valtava mikä tunne!
ESPN NFL Football on loistava jenkkifutispeli, johon pääsee sisälle riittävän nopeasti. Peli vaatii kuitenkin pelaajaltaan tietämystä lajin säänöistä, piirteistä ja mielellään myös pelaajista. Tätä tuotosta ei voi missään nimessä suositella, jos ei ole aidosti kiinnostunut asiasta, sillä tuolloin koko homma vaikuttaa luultavasti päättömän kaoottiselta. 2K4 keskittyy olennaisimpaan asiaan, eli jenkkifutispelitapahtumaan, joka on erittäin hyvin toteutettu. Kun päälle lisätään FPF ja muut mausteet, on taistoon vuoden urheilupelin tittelistä kovastikin asiaa. Pelikellon näyttäessä hieman päälle viittäkymmentä tuntia voin sanoa, että vieläkään ei kyllästytä, vaan uusien koiruuksien miettiminen kiinnostaa edelleen.
