Simpsonit lainahöyhenissä
Matt Groeningin Simpsonit esiintyivät ensimmäisen kerran vuonna 1987 Tracey Ullmanin viihdeohjelman yhteydessä lyhyinä animaatiopätkinä, jonka jälkeen Groening sai luomuksensa viihdejätti Foxin esityslistoille omaksi The Simpsons-sarjakseen. Loppu onkin historiaa. Sarja on reilun kymmenen vuoden aikana nauttinut suurta suosiota saaden myös lukuisia videopelijulkaisuja eri alustoille. Erikoisena piirteenä nykykonsoleille tehdyissä Simpsons-peleissä ovat suorat lainateemat muista menestyspeleistä. Pari vuotta sitten ilmestyneet Electronic Artsin Simpsons Skateboarding sekä The Simpsons: Road Rage ottavat konseptinsa suoraan menestyneistä Tony Hawk's Skateboarding ja Crazy Taxi -pelisarjoista.
Viime vuoden lopulla ilmestynyt The Simpsons: Hit&Run ei poikennut kaavasta, vaan otti reilusti ja ujostelematta mallia Rockstarin Grand Theft Auto 3 -hittipelikonseptista, siinä täydellisesti onnistuen: Peliä on myyty lähes 2 miljoonaa kappaletta ilmestymisensä jälkeen. Rennolla asenteella tehty "GTA-Simpsons" onnistuu välttämään lainakonseptin ikeet ja sudenkuopat pirtsakalla toteutuksellaan, muttei toisaalta pääse loistamaankaan millään osa-alueella.
Suloista sekamelskaa
The Simpsons: Hit&Runin päätarinaa voisi kuvailla sarjalle ominaiseksi: oudot ufosieppaukset ovat ravisuttaneet Springfieldin rauhaa, lentävät robottiampiaiset ja mustat pakettiautot vakoilevat kansalaisia ja Mr. Burns on jollain tavalla mukana juonessa. Simpsonien perhe päättää ottaa asiasta selvää ja näin tarina saa pelaajan ohella pyörät kirjaimellisesti alleen.
Enimmäkseen ratin takaa suoritettavaa tehtäväpohjaista päätarinaa höystetään lukuisilla sivutehtävillä katurallikisoista keräilykorttien poimimiseen. Näillä täytetään Springfieldin laajaa pelialuetta ja annetaan pelaajalle yltäkylläisyyden tunne pelillisen sisällön osalta.
Kolikon kääntöpuolena moniosaiset sivutehtävät saavat kokonaisuuden näyttämään hivenen sekavalle, päämäärättömälle ja pidemmän päälle myös itseääntoistavalle samojen tehtävätyyppien tullessa vastaan vain tehtävänimeään muuttaen. Tästä huolimatta pelin runko pysyy kasassa, kiitos antaumuksella hyödynnetyn The Simpsons-lisenssin, sujuvan pelattavuuden sekä fiksusti toteutetun ajonavigaatiosysteemin, joka antaa ruudulle tehväväinformaation ja ajosuunnan helposti ymmärrettävässä muodossa.
Heti alusta alkaen pelaaja evästetään pelimekaniikkaan ja kontrolleihin käsiksi, eikä aikaakaan kun ensimmäistä intro-tehtäväänsä suorittava Homer-wannabe kurvailee pitkin Springfieldiä kuin vanha tekijä. Yhteensä seitsemän tasoa päästää lopulta koko perhepotretin yksi kerrallaan ratin taakse suorittamaan päättömiä tehtäviä toisensa jälkeen. Kerää 30 apinaa ennen aikarajaa, aja nörtin kanssa kilpaa Itchy&Scratchy-kaupan luo, törmää donitsirekkaan ja kerää 10 donitsia, tuhoa kaikki kännykän omistavat autot ennen aikarajaa jne. Tehtävät ovat sen verran ylilyöviä, että niistä kajastaa jopa pienoista GTA3-pelin parodiointia läpi. Lisäksi niistä löytyy lukuisia viittauksia televisiosarjan jaksoihin, joista Simpsons-ystävä ottaa varmasti kaiken ilon irti.
Väkivallatonta väkivaltaa
Pelaaja voi liikkua täysin vapaasti peliympäristön suomissa rajoissa vaihtaen rajoittamattomasti ajokkia edellisen mennessä homssuisen kuskin takia lunastuskuntoon. Tämän lisäksi Simpsons-taapertaja voi käyskennellä myös jalan. Springfieldin koosta ja kipitysvauhdin hitaudesta johtuen jalkapatikka ilman nelipyörää alkaa kuitenkin pitkillä matkoilla maistua nopeasti eiliselle leivälle. Vanhaa känttyä ei tarvitse onneksi mussuttaa kovin usein, sillä kaupunki on vilkas ja ajoneuvoja liikennöi mukavan tiuhaan.
Putkimies Marion seikkailukonsepteista lainataan tuttua kolikkojen keräilyä, jota tarvitaankin muutamien tehtävien selvittämisessä. Poloiselta Mariolta lainataan myös tylysti hyppykomboja sekä potkua, jonka tehovoimaa käytetään enimmäkseen lisäkolikoiden keräämiseen lyhtypylväitä, vesiposteja sekä muita tärkeitä infrastruktuureja potkimalla. Jalkaa voi myös heilauttaa Springfieldissä käyskenteleviin kaupunkilaisiin, mutta tästä lähimmäisen kaltoin kohtelusta tulee pian virkavalta paikalle sakottaen, joten ylenpalttinen huliganismi verottaa kukkaroa pidemmän päälle.
Pelin mahdollistama väkivalta potkimimalla ja yliajamalla on tehty mahdollisimman lempeästi ja arcadehenkisesti, mutta koska väkivallan kohde ei voi reagoida muuten kuin kaatumalla ja äänellään, yksipuolisessa hakkaamisessa on väkisinkin häivähdys sadistisuutta ja näin ollen pelin hyvällä maulla tehty tyyli on pienessä vastatuulessa. Monesti pelatessa toivoi, että maassa piehtaroiva Springfieldin asukki nousisi kerrankin jaloilleen äkäisesti kiroillen ja antaisi ilkeälle ohjaimen omistajalle elämänsä selkäsaunan.
Virtuaalinen Springfield tahmaa
Springfieldin todellinen interaktiivisuus on pienen tutkimisen jälkeen marginaalinen. Lukuisia kauppoja sekä liikkeitä kaupunki on pullollaan, kuitenkin vain aniharvaan pääsee sisään. Muutaman liikkeen sisätiloissa on mahdollisuus päästä mm. pelilaitteisiin tai kaukoputkella avaruutta tiirailemaan, mutta pettymys on karvas pelaajan saadessa vain statistin rooli valmiiksi purkitetun animaatio-otoksen katsojana. Selkeä puute kaikessa sarkastisuudessaan, sillä jos GTA3:n pelikonsepti ja Marion liikkeet on jo lainattu, ei olisi ollut enää suuri synti sisällyttää Shenmue-sarjan minipelitkin mukaan.
Graafisella puolella The Simpsons: Hit&Run on selkeäpiirteinen ja askeettinen. Hienot yksityiskohdat, muodikas cel-shade -tekniikka ja suuremmat erikoistehosteet loistavat poissaolollaan, tilalla on yksinkertaiset tekstuurivalinnat, pastellivärit sekä pyöreät linjat. Ratkaisu saavuttaakin Simpsons-lookia ja uskottavuutta hyvin, sillä päinvastainen asetelma ei tavoittaisi pelkistetyn animaatiosarjan yleisilmettä yhtä tehokkaasti. Simpsons-potretti sekä muut tutut Springfieldin asukkaat näyttävät hyvinkin itseltään, joskin kaikkia vaivaa sama elottomuus lasittuneine silmineen. Ruudunpäivitys on myös säännöllisesti koetuksella ja varsinkin savuavalla menopelillä kurvailu saa aikaan merkittävää tahmausta. Tekninen suorituskyky on kuitenkin kohtuullista Springfieldin koon huomioiden.
Äänimaailma on pelin sydän ja ehdottomasti yksittäisistä osa-alueista onnistunein. Simpsons-lisenssiä hyödynnetään täysin palkein aitojen The Simpsons -ääninäyttelijöiden toimesta herättäen koko Springfieldin eloon. Vaikkakin samat fraasit alkavat toistamaan itseään pelin edetessä, mm. Homerin "Doh! Woohoo! Wee!"-kiljahduksista, intialaisen markettiduunari Apun "Hindu coming thrue!"-huomioista aina poliisipäällikön Wiggumin potkimisesta seuraavan "I'm glad im fat"-toteamuksen kuuleminen saa hymyn suupieliin. Myös pelimusiikki on hoidettu esimerkillisellä tavalla. Simpsons-teematunnaria hyödynnetään lukuisissa variaatioissaan tuoden selkeän kasvonkohotuksen muuten keskitason ääniraitaan. Dolby Digital 5.1-äänijärjestelmä tuo toki tilavuutta äänikenttään sekä herättää myös surround-kanavat suuntaavuusefekteillään hereille, muttei pelasta pelitehosteiden yleistä vaisuutta ja monotonisuutta.
Lisenssiä + lainattua = toimiva kokonaisuus
The Simpsons: Hit&Run on ennakkoasenteiselle pelaajaveteraanillekin pieni yllätys, jos malttaa raaputtaa pintaa syvemmälle. Peli ei pääse GTA3-leimastaan missään vaiheessa omaperäisemmille ajo-urille, mutta osaa pitää pelattavuuden ja pelitunnelman tasaisen korkealla läpi pelin. Vaikeustaso kasvaa salakavalasti alun läpihuutohelppoudesta viimeisten tasojen hammastakiristeleviin ajotehtäviin ja vaikkei itse päätarina kahta iltaa pidempää pelisessiota vaadi, löytyy pelattavaa useamman kymmenen tunnin verran kaikkien lisäbonustehtävin parissa. Piilotettu moninpelitila neljän pelaajan ajokisalla tuo mukavan yllätyksen yksinpeliä odottaneelle, joten paketti antaa paljon pelattavaa sijoitetulle rahalle.
Audiovisuaalisesti pelkistetty ja tekniseltä suorituskyvyltään keskinkertainen kokonaisuus toimii onneksi koko ajan alkuperäisen animaatiosarjan ehdoilla, joten Radical Entertainment selviää nipin napin vesirajan yläpuolelle. The Simpsons: Hit&Run on sarjan ystäville turvallinen ja ennenkaikkea antoisa pelihankinta. GTA3:een kyllästyneet sen sijaan eivät löydä pelistä juuri kevyttä arcadepörräystä syvempää sisältöä.
