Paluu jurakaudelle
Jurassic Park on yksi niistä takavuosien hittielokuvista, joiden
pohjalta on tehty ihan onnistuneitakin pelejä. Siinä missä aiemmat
käännökset ovat keskittyneet lähinnä hirmuliskojen lahtaamiseen,
Jurassic Park: Operation Genesis tarjoaa kevyttä rakenteluviihdettä
toimintaelementein. Pelaajan tehtäväksi uskotaan rakentamisen ohella
myös puiston turvallisuus ja arkeologiset kaivaukset. Valitettavasti
massiiviselta kuulostava idea ei olekaan niin massiivinen ja tippuu
rakentelupelien keskikastiin.
Peli lähtee käyntiin jokseenkin mielikuvituksettomasti: pelaaja saa
tietää olevansa vastuussa INGEN-yhtiön uuden huvipuiston kehityksestä
ja hallinnasta. Pitkäveteisen, mutta tehokkaan tutorial-osuuden jälkeen
pelaajan käsiin usutetaan tyhjä saari, jolle puisto on tarkoitus
rakentaa. Selkeät valikot eivät tuota ongelmia, eikä kontrolleissa ole
moittimista. Helposti omaksuttava runko ei muullakaan tavoin eroa
suuresti muista vastaavista peleistä. Pelimoodien osalta tarjonta
valitettavasti on tavallista heikompaa. Hiekkalaatikkomoodin ohella
löytyy muutaman tunnin pituinen kampanjamoodi, joka ei tarjoa juurikaan
vastusta, eikä toimintapainotteinen tehtävämoodi jaksa kiinnostaa muita
kuin masokisteja.
Dream it. Build it.
Jurassic Park: Operation Genesiksen voi karkeasti jaotella kahteen
osaan: tavanomaiseen rakenteluosuuteen ja toiminnallisempaan puoleen.
Toimintaa pääsee kätevästi harrastamaan oman puiston sisällä ja se
käsittää kourallisen minipelejä. Pelaaja voi ottaa käyttöönsä jeepin ja
päästä vapaasti kaahailemaan dinojen sekaan. Autosta tai vaikka
kuumailmapallosta otettuja valokuvia voi myydä nimelliseen hintaan tai
pitää itsellään muistona. Helikopterista käsin sen sijaan vaikutetaan
dinosauruksiin. Sairaita tai raivopäisiä liskoja pystyy nukuttamaan ja
eksyneitä dinoja ohjailemaan oikealle polulle. Ikävä kyllä, silloin kun
toimenpiteet ovat tarpeellisia, on mieluisempaa ja yksinkertaisesti
helpompaa suoda nämä tekoälyn tehtäväksi. Helikopterista tähtäily
kärsii järkyttävän huonosta ohjattavuudesta, joka tekee liikkuviin
kohteisiin osumisesta lähes mahdotonta. Tehtävämoodissa huono
ohjattavuus näkyy selkeimmin – se käy puuduttavaksi muutaman tason
jälkeen. Tästä on tosin syyttäminen myös tylsiä tehtäviä. Muutaman
dinon niittaaminen tai arvokkaiden kuvien näpsiminen ei
yksinkertaisesti ole hauskaa.
Rakenteluosuus kärsii muutamista amatöörimäisistä virheistä.
Rakennusten sijoittelu hoidetaan kömpelöllä ruudukolla, joka aiheuttaa
ongelmia tavallista enemmän. Aitausten tekemistä hankaloittaa ratkaisu,
joka pakottaa pelaajan rakentamaan kolme palaa kerrallaan. Erityisesti
tämä häiritsee epäinhimillisen pienissä aitauksissa, joiden käyttämistä
peli suosii; turistit pysyvät tyytyväisinä ja kustannukset pieninä.
Dinoilla ei tunnu olevan tämän suhteen mitään valittamista, vaikka
useimmissa mallipuistoissa aitaukset ovat valtavia. Positiivisempaa
puolta rakenteluosuudessa edustaa erilaisten rakennusten määrä: niitä
löytyy keskimäärin viisi kappaletta kahdeksassa eri kategoriassa. Uusia
rakennuksia saa oudosti avattua tieteellisen tutkimuksen kautta.
Vaikuttaa vähintäänkin huvittavalta, että pelaaja käskee
huipputiedemiehiään keksimään uudelleen suihkulähteen tai
pankkiautomaatin.
Theme Park -pelien tavoin, JP:OG perustuu lähinnä vierailijoiden
viihdyttämiseen. Edellä mainitusta sarjasta poiketen, sen vieraat
tuntuvat lähinnä aivottomilta lampailta. Kuukausitolkulla puistossa
viipyvät turistit käyskentelevät sen ympäristössä usein täysin
toimettomina. Ne saattavat vierailla useampaan otteeseen samassa
nähtävyydessä ilman sen kummempaa kiinnostusta nähdä erilaisia lajeja
tai ympäristöjä. Jos ruuhkista alkaa tulla valitusta, pelaaja voi
yksinkertaisesti rakentaa pari uutta vessaa tai nakkikioskia, sillä ne
tuntuvat kiinnostavan enemmän ihmisiä kuin liskot. Muutkaan ihmiset
eivät tunnu käyttäytyvän sen järkevämmin. Siivoojat kulkevat
satunnaisia reittejä, mikä osoittautuu erittäin huonoksi ratkaisuksi:
puistoon saattaa jäädä pieniä roskaläjiä ympäriinsä, joita ei saa
siivottua koska sanitoijien reitteihin ei pääse mitenkään vaikuttamaan.
Pahimmassa tapauksessa pelaaja saattaa joutua palkkaamaan uusia
siivoojia, vain päästäkseen eroon muutamasta roskasta. Pelaajan
avustajat kärsivät myös matalasta älykkyysosamäärästä. Niiden antamat
vinkit ovat lähinnä loputonta valitusta, siitä mitä pitäisi rakentaa
tai parantaa. Myös INGEN tuntuu perustavan neljännesvuosittaisen
raporttinsa täysin parin viimeisen päivän tapahtumiin.
Survive it.
Se idea, jolla JP:OG yrittää erota massasta, on puiston turvallisuuden
takaaminen. Dinosaurusten hermostuessa ne alkavat käyttäytyä
väkivaltaisesti. Ne ovat vaaraksi paitsi lajitovereilleen, myös
turisteille ja onnettomuustapaukset eivät tietenkään tee hyvää puiston
maineelle. Ikävä kyllä, puiston turvallisuus ei tuo minkäänlaista
haastetta. Liskot hermostuvat lähinnä myrskysäällä ja silloinkin ne on
helppo nukuttaa. Vaikeutta ei lisää se, että henkisistä ongelmista
tuntuvat kärsivän vain lihansyöjät, joiden suosio muutenkin on
vähäisempää kuin lempeämpien otusten. Turvallisuutta takaamaan peliin
on lisätty myös muutamia, enimmäkseen hyödyttömiä, kapistuksia, kuten
turvakameroita ja konekivääripesäkkeitä. Turvallisuuden merkitys
puiston menestyksen kannalta jääkin todella vähäiseksi. Harvat
onnettomuustapaukset eivät vähennä kävijöitä juuri ollenkaan; ne
tuntuvat lähinnä kiinnostavan johtoporrasta.
Yleisesti ottaen JP:OG on rauhallinen peli. Hidastempoinen pelattavuus
ja tyyni tunnelma ovatkin sen parhaiten toimivia puolia. Pelaaja saa
kehittää puistoa rauhallista tahtia, eikä tunnelmaa riko muu kuin
silloin tällöin esiintyvät hirmumyrskyt. Hienoa tunnelmaa lisää myös
loistava ääniraita. Pienet musiikinpätkät ovat mukavaa kuunneltavaa ja
auttavat muistamaan kuinka legendaarinen itse asiassa alkuperäisen
leffan musiikki olikaan. Valitettavasti pätkät ovat todella lyhyitä ja
niitä kuuntelisi mieluusti pidempäänkin. Ne kuitenkin ovat omiaan
auttamaan pelaajaa pääsemään pelin rauhalliseen tunnelmaan.
Pelin graafista puolta ei voi varsinaisesti kutsua rumaksi. Kaukaa
katsottuna - sieltähän pelaaja useimmiten maailmaa tarkastelee -
grafiikka on kaunista katsottavaa. Tekstuurit ovat moitteettomia, dinot
ovat autenttisen näköisiä ja pienet turistit kansoittavat valtavaa
puistoa. Lähemmässä tarkastelussa tekstuurit kuitenkin osoittautuvat
suttuisiksi, turistit muutamasta polygonista koostetuiksi tikku-ukoiksi
ja dinot eivät ole niinkään vaikuttavia. Tässä tapauksessa, niin kuin
usein muutenkin, on täysin näkökulmasta kiinni onko grafiikka kaunista,
vaiko ei.
Buy it?
Valtavien dinopuistojen rakentelu kuulostaa mielenkiintoiselta idealta.
Mielenkiintoisena sen esitti myös Steven Spielbergin elokuva vuodelta
1993 - jättimenestys joka poiki monta toinen toista kehnompaa
jatko-osaa. JP:OG hyödyntää lisenssiään ahkerasti: leffasarjasta
tuttuja hahmoja löytyy runsaasti ja myös musiikki sekä ääninäyttelijät
ovat tuttua tavaraa. Siksi sarjan ystävät saavatkin pelistä enemmän
irti kuin satunnaiset kuluttajat. Jos et kuitenkaan ole dinofriikki,
kannattaa tutustua ennemminkin Theme Park -peleihin.
