Nintendon Fire Emblem -sarja on viime vuosina ollut kovassa nosteessa. Siitä on kiittäminen laadukkaita konsolijulkaisuja sekä Fire Emblem Heroes -mobiilipeliä. Ja hyvä niin, sillä viime aikoina sarja on pysynyt oman genrensä parhaimmistossa.
Tuorein tuttavuus on vastikään 3DS-käsikonsolille julkaistu Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia. Kyseessä on uusioversio vuonna 1992 julkaistusta pelistä, jota ei ole aiemmin nähty Japanin ulkopuolella. Uutukainen kärsinee samasta asiasta kuin sarjan aiemmat pelit: se näyttää kuvissa tylsältä. Todellisuus on onneksi kaukana tästä, sillä kokemus on viihdyttävä ja parhaimmillaan jopa koukuttava.
Taktinen väliotsikko
Fire Emblemit tarjoavat taktista roolipeliä. Keskiössä ovat vuoropohjaiset taistelut, joissa käskytetään ruudulla viliseviä miekkamiehiä, maaginaisia ja muita taistelijoita. Tarkoituksena on kukistaa vihollisjoukkio ja ansaita samalla vino pino kokemuspisteitä, jotka parantavat hahmojen eri kykyjä aina hyökkäystehosta puolustukseen. Kaikki nämä asiat pätevät myös 3DS-uutukaiseen.
Taistelujen välillä tarinaa edistetään dialogilla, välivideoilla sekä pyörimällä kartalla löytyvissä kylissä ja linnoissa. Eri lokaatioissa visiteeraaminen kannattaa, sillä vastaan tulee aseseppiä sekä mukava määrä omaan armeijaan rekrytoitavia taistelijoita. Joukkojen haaliminen on tehty aiempia osia helpommaksi, sillä uusille tuttavuuksille pitää vain käydä juttelemassa kylissä pyöriessä.
Shadows of Valentia tuntuu muutenkin virtaviivaisimmalta Fire Emblem -peliltä, jota sarjassa on nähty. Tähän vaikuttaa etenkin se, että osa tutuista pelimekaniikoista on poistettu. Tämä ei välttämättä ole pelkästään positiivinen asia, mutta se saa tuotoksen tuntumaan helpommin lähestyttävältä.
Alm ja partnerit
Echoes kertoo itsenäisen tarinan kahdesta valtakunnasta Valentia-mantereella. Näiden mantujen kohtalo kietoutuu tiukasti kahden sankarimme, Almin ja Celican, ympärille.
Tarinakuviot mahdollistavat hupaisan tavan edetä. Pelaaja voi nimittäin alkukappaleen jälkeen itse päättää kumman hahmon tehtävän suorittaa seuraavaksi. Kaikki missiot on toki lopulta hoidettava, mutta niitä voi suorittaa kummalta puolelta itse haluaa. Tämä tarkoittaa myös, että pelaajan käytössä on kaksi eri sankarijoukkoa erilaisine yksiköineen.
Taistot koostuvat vihollisarmeijojen kukistamisesta erilaisissa ja vaihtelevissa ympäristöissä. Välillä päästään myös koluamaan luolastoja, joista voi löytää vihollisten lisäksi arvorojua tahi aseistusta. Nämä osuudet ovat kaksiulotteisten ruudukkotaistelujen sijasta kolmiulotteisia tutkimusmatkoja. Siihen asti toki, kunnes vastaan tulee vihollinen ja hypätään tuttuun ruudukoiden sävyttämään vuoropohjaiseen taistoon.
Kasuaalit eivät kuole koskaan
Valintoja piisaa kaksi kappaletta jo ennen ensimmäistäkään taistelua. Päätettävänä on vaikeustaso normaalin ja vaikean välillä, minkä lisäksi tehtävänä on valinta kasuaalin ja perinteisen pelityylin välillä. Perinteinen vaihtoehto on Fire Emblem -sarjan rankaiseva pelimekaniikka, jonka myötä taisteluissa kuolleet hahmot myös pysyvät kuolleena. Kasuaali meno sen sijaan palauttaa soturit takaisin taistelukuntoon aina voitokkaan yhteenoton jälkeen. Ellei pelaaja ole superstrategi tai erittäin varovainen, tarjoaa kasuaali suurella todennäköisyydellä nautittavamman pelikokemuksen.
Normaalivaikeustasolla eteneminen tuntuu hyvältä ja vastarinnan määrä sopivalta, kunnes vaikeustaso yllättäen hyppää pari askelta ylemmäs.
Taskustrategioiminen on joka tapauksessa sekä hauskaa että viihdyttävää. Tästä huolimatta mukana on myös muutamat kappaleet suorastaan kuppaista kenttäsuunnittelua edustavaa koitosta. Nämä kentät koettaa pusertaa läpi hammasta purren tai sitten käymällä välillä grindaamassa hahmoja kovemmalle tasolle. Tämä on siitä erikoista, sillä Fire Emblemeissä tarvitsee vain harvoin taistella heikkotasoisempia vihulaisia vastaan kokemuspisteiden kiilto silmissä.
Miekalla ja keihäällä, vaan ei kirveillä
Dramaattisissa kuvissa alkava peli ihastuttaa ulkoasullaan. Juonta edistävät välivideot ovat kauniita, hahmomallit näyttäviä ja taistelu hienonpuoleista. Kehuja pitää antaa myös ääninäyttelylle, joka on lähes kauttaaltaan varsin mainiota.
Sarjan edellisessä osassa pystyi varustamaan omaa tukikohtaa sekä metsästämään itsellensä siippaa. Nämä kaksi ominaisuutta eivät mahtuneet Echoesiin mukaan, eikä niitä kovin loogisesti juonikuvioihin olisi saatu istutettuakaan. Parempi siis näin. Poissa on myös tuttu kivi-paperi-sakset-tyylinen mekaniikka, jonka mukaan eri aseilla oli ylivoima toisen tyylisiä varusteita vastaan. Tämä johtunee siitä, että omiin joukkoihin ei saa lainkaan kirvestä kantavia korstoja.
Nintendon amiibo-pysteillä pystyy avaamaan peliin sisältöä. Alm- ja Celica-sankarien figuurit avaavat uuden luolaston täynnä taistelua ja esineitä, kun taas melkeinpä kaikki muut mahdolliset amiibot tuovat taisteluihin hetkellisesti lisäapua.
Erityinen peukku pitää antaa nimikkeen musisoinneille. Korviin kantautuvat sävelmät ovat nimittäin parhaimmillaan todella laadukkaita. Ei olekaan ihme, että Echoesin erikoisversion mukana tulee levyllinen musiikkia.
Tuore seikkailu ei ole sieltä lyhyimmästä päästä, sillä siihen saa upotettua lähemmäs 40 tuntia.
Sodankäynnin taito
Kun seikkailun makuun pääsee, ei sitä tee heti mieli jättää kesken. Oli vähällä, ettei Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia saanut arvostelussa viittä tähteä. Alkupuoli pelistä on parasta taskutaktikointia hetkeen, mutta suorastaan surkeat kentät sekä muut pienet lapsukset saivat pisteet laskemaan neljään. Kyseessä on joka tapauksessa varsion mainio peli, joka on neljä tähteänsä ansainnut. Mutta emmehän me tuijota vain pelien saamia arvosanoja?
Emmehän?
