Vuorovesi on vetäytynyt pysyvästi
Don’t Nod -studio tunnetaan parhaiten tarinavetoisista Life is Strange -peleistään sekä saman konseptin ympärille rakennetuista Tell Me Whysta ja Twin Mirrorista. Jusant unohtaa keskustelut kokonaan ja päästää pelaajan kiipeämään korkean vuoren huipulle maailmassa, jossa ilmastonmuutos on ajanut aiemmin kukoistaneen ympäristön autioksi. Entisestä loistosta on enää jäljellä pölykerroksen alla makaavat, ränsistyneet asutukset ja satunnaiset viestit ihmisten välillä. Yksinäinen kiipeilijä jatkaa urakkaansa repussaan mystinen olento ja metritolkulla köyttä sekä muutama seinäkiinnike.
Pelin ensihetket tekevät selväksi kaksi tärkeää asiaa. Studio on tavoittanut kiipeilyn fyysisen olemuksen erinomaisesti: kontrollit tuntuvat samaan aikaan intuitiivisilta ja lajin henkeen kuuluvan raskailta – kuitenkin juuri sopivan videopelimäisiltä. Vasemman liipaisimen puristus edustaa vasemman käden otetta, oikean puristus oikeaa kättä. Tateilla valitaan seuraava etenemissuunta ja pyöritetään kameraa. Kädet väsyvät hiljalleen hyppyjen pistäessä maitohapot todella kiertämään. Ajoittain onkin pakko pysähtyä ravistelemaan lihakset kuntoon ennen kuin jatkaa kohti seuraavaa levähdyspaikkana toimivaa tasannetta. Köyttä voi myös hyödyntää laskeutumiseen, seinäjuoksemiseen ja muuten vain kuilujen yli heijaamiseen.
Toinen asia liittyy Unreal Enginen päälle rakennettuun maailmaan. Maisemat ovat kerta kaikkiaan upeat. Jusant on audiovisuaalisesti ilo silmälle niin taidesuunnittelun, äänimaailman kuin yleisen graafisen ilmeen osalta. Kaunis instrumentaalimusiikki nostaa juuri oikeilla hetkillä tunnelmaa. Team Icon vaikutus näkyy useissa valinnoissa ja ratkaisuissa. Päähahmon kimeät huudahdukset kaikuvat kalliosolien välissä, kun edesmenneen kulttuurin jäljet dominoivat kulkureittien varsia. Välillä pysähdytään muistelemaan aiemmin aktiivisen yhteisön vilskettä ja elämää itsessään. Mukana on myös Shadow of the Colossuksesta ja The Last Guardianista tuttua mystiikkaa ja jopa fantasiaelementtejä.
Tuulta ja tuiskua
Noin viisituntinen seikkailu jakautuu useampaan kappaleeseen, joista jokainen esittelee uusia elementtejä ja ympäristöjä. Aluksi kiivetään vain hyödyntämällä olemassa olevia rakenteita, kuten tikkaita ja kiviseiniä. Sympaattinen, repussa kuljetettava pikkuolento pystyy herättämään kuihtuneita kasveja henkiin, mitkä avaavat lisäksi uusia reittejä. Myöhemmin edetään myrskytuulessa ja roikutaan kallionseinää pitkin kipittävien otusten selässä. Jusant hyödyntää juuri sopivassa suhteessa uusia ideoita, jottei kiipeily ala tuntua rutiininomaiselta. Vapaata tutkimista kannustetaan myös piilotettujen seinämaalauksien ja tekstien toivossa. Seuraava tavoite on aina tiedossa, vaikka pari kertaa matkan varrella suuntavaisto katosikin.
Pääasiassa kaikki toimiikin erinomaisesti, mutta fysiikkamoottori aiheutti muutamia kertoja harmaita hiuksia. Jos köyden saa puijattua vahingossa väärän esineen ympärille, niin hahmo saattaa jäädä pysyvästi jumiin. Lisäksi laskeuduin pari kertaa esimerkiksi yksinkertaisen, pienen vaasin päälle, josta ei vain päässyt pois. Kontrollit eivät sisällä ollenkaan perinteistä hyppyä, joten hahmon jalat ovat kuin liimattu maahan väärissä kohdissa. Onneksi näitä tapahtui vain pari kertaa, ja lataus edelliseen tallennuspisteeseen ratkaisi aina ongelman.
Pieni on kaunista
Jusant tekee monta asiaa oikein. Se ei haukkaa liian suurta palaa purtavakseen, vaan ymmärtää keskittyä vahvuuksiinsa. Kiipeäminen tuntuu nautinnolliselta, ja visuaalisesti kaunis miljöö esittelee mielenkiintoisen, erakoituneen fantasiamaailman, jota käsikirjoitus tukee. Harmittavasti fysiikkamoottorin ajoittaiset ongelmat syövät immersiota, mutta muuten Jusant tuntuu mainiolta kokonaisuudelta. Toivottavasti Don’t Nodin uutukainen ei huku syksyn pelitulvaan, sillä laadukkaille, kompakteille yksinpeleille on aina tilausta.
