On vaikeaa sanoa vastaan väitteelle, etteikö Remedy olisi Suomen kunnianhimoisin pelinkehittäjä. Tuotannon taso on asetettu taas yhä korkeammalle asteelle, ja kaikeksi onneksi riskinotto kannatti. Tarjolla on Baldur's Gate 3:n kanssa vuoden pelin pokaalista kilvoitteleva kauhuirroittelu.
Metametametatarina
Sarjan ensimmäisen osan tapahtumia turhan paljoa spoilaamatta Bright Fallsin kylässä tapahtuu jälleen kummia. Dekkarikirjailija Alan Waken katoamisesta on kulunut jo 13 vuotta, kun kylän liepeillä tapahtuu verinen rituaalimurha. Tutkimaan lähetetään FBI:n kaksikko Saga Andersson ja Alex Casey, joista pelaaja pääsee ohjastamaan Sagaa.
Tarinallisten metatasojen määrä räjähtää silmille heti alussa, sillä tarkkasilmäisimmät huomaavat monta asiaa. Ensinnäkin Caseyn hahmoa näyttelee Sami Järvi, Remedyn luova johtaja ja tarinan käsikirjoittaja. Puolisattumalta Järvi tarjosi parikymmentä vuotta sitten kasvonsa Max Paynelle, ja vaikka Remedy on menettänyt oikeutensa Payne-peleihin, on kyseessä sama hahmo niin pitkälle kuin ilman oikeusjuttua päästään. Kaiken kukkuraksi Casey on myös Waken dekkarien kovaksikeitetty päähenkilö.
Monitasoisilla kerrostumilla irroitellaan, sillä tarinan perusteemana on muutamien hahmojen kyky muuttaa maailmaa kirjoitustyön kautta. Mutta miten tätä asiaa tulisi tulkita, kun eräässä kohtauksessa Järvi näyttelee itseään esittämässä Caseyn hahmoa, jonka on käsikirjoittanut Alan Wake, jonka hahmon on käsikirjoittanut runoilija Thomas Zane, jonka hahmon on käsikirjoittanut Sami Järvi? Mieleni poksunta kuuluu naapurihuoneeseen asti – varsinkin kun kuvattuun ketjuun tulee vielä lisätasoja.
Remedy on päässyt toteuttamaan unelmaansa remedyversestä, tai virallisesti Remedy Connected Universestä. Controlin peruspelissä vihjataan Alan Waken sijoittuvan yhteiseen maailmaan ja lisureissa tämä tuodaan suoraan esiin. Alan Wake 2 on yhtä eksplisiittinen, ja Controlin nimikkobyroo tulee vastaan jo ensimmäisessä kohtauksessa. Myös Max Payne on mukana maailmassa epäsuorasti Caseyn hahmon kautta ja voin vain odottaa, koska Quantum Break tai Death Rally saadaan ujutettua mukaan muutoinkin kuin hotellin peliautomaattina.
Julkaisun suomalaisuutta ei pidetä vakan alla. Sinivalkoisen huumorin määrä onnistuu ylittämään selkeästi jopa Controlin asettaman tason. Välillä tuntuu, että Suomi-vitsien määrä menee jo yli, sillä lähes puolet sivuhahmoista on suomalaisia.
Fiat lux
Ohjattavina päähenkilöinä ovat agentti Andersson (tietysti ruotsalaisella sukujuurella) sekä itse herra Wake. Ensimmäisten kappaleiden jälkeen pelaaja pääsee valitsemaan kumman hahmon tarinaa haluaa edistää ensin. Sagan tarina on maanläheisempi kauhurikosjännäri, kun taas Alan kulkee täysin omissa painajaislogiikkaa noudattavissa houremaailmoissaan.
Molemmilla on omat erikoisuutensa, jolla kenttiä ja tarinaa ohjataan eteenpäin. Saga rakentaa mielensä sisään johtolankataulua, jonne maastosta ja kuulusteluista löytyvät johtolangat sijoitetaan edistämään tarinaa. Alan taas kykenee uudelleenkirjoittamaan kohtauksia, joka muuttaa maailman rakennetta erilaisen kertomuksen mukaan, yleensä tarjoten etenemisreitin.
Taistelu on käytännössä ensimmäisestä osasta tuttua, hitusen kömpelöä ammuskelua. Varjoista esiin ryömivät viholliset ovat haavoittumattomia, kunnes pelaajan tarjoama valohoito taskulampulla tai muilla varusteilla sulattaa pimeyden pois, altistaen hirviöt nikkeliraudalle.
Normaalilla vaikeusasteella toiminta ei ole kohtuuttoman vaikeaa, esimerkiksi perusmosut putoavat kolmella tarkalla pistoolin pääosumalla. Luoteja ei ole kuitenkaan liikaa, eikä terveyspalkki huimaa päätä. Käytännössä pelaajan on kyettävä väistämään vihollisten lyönnit, sillä muutoin kuolo koittaa nopeasti. Tallennuksen tarjoavia valohuoneita on kohtuullisen tiiviisti, mutta paluu taaksepäin turhauttaa joka kerta.
Mitä ihmettä silmäni näkevätkään
Genre on kehittäjien mukaan ennemmin puhdas kauhupeli kuin ykkösosan kauhupitoinen toimintapeli, mutta vaikka ammuskelun määrä onkin aiempaa vähäisempi, on toiminnan perusmekaniikka varsin tutun kömpelöä. Esimerkiksi varusteidenhallinta on tympeä lisäys muutenkin tahmeaan menoon. Tämä ei varsinaisesti haittaa, sillä pelin ansiot ovat aivan muualla. Ikäraja on K-18, mutta olen pelannut pelottavampiakin julkaisuja.
Alan Wake 2 onnistuu loihtimaan esiin analyysiä janoavan juonikuvion ja todella erikoisia kohtauksia. Erityisesti Waken painajaismaailma mahdollistaa eriskummallisia tapahtumia. Huippuesimerkkinä pelaaja heitetään yllättäen keskelle teatterin lavasteissa tapahtuvaa musikaalia. Uskomatonta ja mitä ihmettä?
Remedy pääsee jälleen kerran ratsastamaan vahvuuksillaan yhdistämällä mielenkiintoisen juonikuvion riittävän sujuvaan ammuskeluun. Toiminta on edelleen hitusen jäykkää, mutta todella monitasoisesti rakennettu juonikuvio onnistuu kompensoimaan kaikki vähäisemmät ongelmat.
Eräs haasteista on laitteistovaatimukset PC:llä – speksien mukaan pelaamista ei kannattaisi yrittää RTX 2060:ta kevyemmällä näytönohjaimella. Luultavasti vaatimuksissa on hieman puskuria, sillä onnistuin pyörittämään 4K-kuvaa riittävän hyvin myös RTX 3070:lläni. Teknisesti jälki on kuitenkin upeaa, onhan hahmonmallinnukseen käytetty jo pitkään oikeiden näyttelijöiden liikkeenmallinnusta.
Lopputulos on komea jättipotti. Silmien eteen vyörytetään asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Epäsuosittuna mielipiteenä olen tähän asti pitänyt Quantum Breakiä Remedyn parhaana julkaisuna, sillä monimutkainen aikamatkatarina onnistuttiin pitämään tyydyttävän hyvin hyppysissä. Nyt joudun kuitenkin tarkistamaan näkemystäni. Alan Wake 2 on kuin David Lynchin elokuva, mutta ymmärrettävällä juonella. Tarkennettakoon, että tämä on sitten kehu.
