Creative Assembly onnistuu löytämään loputtomasti uusia maailmanaikoja sodittavaksi. Nyt kurotetaan toistaiseksi kaikkein kauimmaksi historiaan kamppailemaan pyramidien varjossa.
Vipuja kuin sukkulan ohjaamossa
Ajasta aikaan Total Warien asetelma on ollut varsin samanlainen. Pelaaja haluaa kalifiksi kalifin paikalle, tai vaihtoehtoisesti keisariksi, kuninkaaksi tai muuksi ajankohtaiseksi hallitsijaksi. Tällä kertaa vaikeinta ei ole pelkästään faaraoksi pääsy, vaan lisäksi kaksoiskruunu pitäisi onnistua myös säilyttämään päässä ja pää kiinni vartalossa.
Total War: Pharaoh on strategisilta ulottuvuuksiltaan luultavasti sarjan monimutkaisin julkaisu. Erilaista resurssia, vipstaakia ja infolaatikkoa puskee esiin loputtomana virtana, eikä ensimmäisellä kampanjakierroksella kannata odottaa suurta menestystä ennen mitä erilaisimpien liikkuvien osien kokonaisvaltaista hahmottamista.
Panostus strategisen mittaluokan tapahtumiin on perusteltua: taktinen taistelu on rajoittunut aikansa teknologiaan. Karkeasti sanoen pyörä edustaa teknologian korkeinta huipentumaa, eikä esimerkiksi satulaa ole vielä keksitty. Näin ollen hevosvaljakoita löytyy, mutta varsinaisia ratsumiehiä ei. Tämän vuoksi yksikkövalikoima tuntuu hitusen yksinkertaistetulta, erityisesti verrattuna sarjan fantasiaversioihin, kuten Total War: Warhammer III:een.
Taisteluita hovissa ja aavikolla
Taktinen taistelu on hyvin perinteistä ja sujuvaa Total Waria, joka ei säväytä pahassa muttei hyvässäkään. Sarjan ystävät osaavat taktisen taistelun jipot ja näppäinkomennot varmasti selkärangastaan. Jousimiehet laitetaan metsään väijymään, korkeat asemat otetaan haltuun ja avot, vihollisia kaatuu. Voisi sanoa, että taisteluosuus on perinteisen hyvää totaalista sotaa.
Jotain uutta on sentään tuotu mukaan äärimmäisten sääolojen muodossa, jotka voivat yllättää myös kesken taistelun. Aavikon kuumuus tai hiekkamyrsky voivat sotkea sotilaiden pasmat totaalisesti. Myös tuli leviää kartalla dynaamisesti, mikä tarjoaa tulinuolille taktisia mahdollisuuksia. Suoraan sanoen itse päädyin automaattiratkaisemaan useat taistelut. Tämä ei haittaa, sillä toimintaa löytyy muualtakin.
Taisteluiden sijaan mielenkiintoiset asiat tapahtuvat strategisella kartalla. Resurssien, kansalaisten tyytyväisyyden, huollon ja sadan muun asian hallinnointi vaativat huolellista suunnittelua. Myöskään taivaallisia asioita ei ole unohdettu, sillä jumalat on pidettävä tyytyväisinä. Varsinaista teknologiapuuta ei ole, mutta sen sijaan erilaisia bonuksia tuottavia rakennuksia ja kuninkaallisia määräyksiä kertyy monellakin tapaa.
Vaikka sitkeätkin viholliset tottelevat viime kädessä pronssia (rauta on tuore ja harvinainen resurssi pronssikauden lopulla), on sosiaaliset suhteet syytä pitää hallinnassa. Hovijuonittelut eivät aivan yllä Crusader Kingsin tasolle, mutta hyvällä hallinnoinnilla on saavutettavissa suuria etuja, tai ainakin vähemmän sisällissotia. Pelin edetessä sivilisaation rappio etenee ja sitä saapuu entisestään murentamaan merikansat, joiden voimakkaat hyökkäykset ovat aito uhka kaikille valtakunnille.
Troy plus plus?
Pharaohin painotus strategisen kentän tapahtumiin ja taistelukenttien ulkopuoliseen suunnitteluun jakaa varmasti mielipiteitä. Itseäni tämä miellytti suuresti, sillä pienistä päivityksistä huolimatta taktinen taistelu on ottanut sarjan historiassa varsin varovaisia kehitysaskeleita. Peli on aikakautensa vanki, sillä ilman yliluonnollisia olentoja pronssikauden lopulla on yksinkertaisesti rajoitettu määrä sotateknologisia innovaatiota.
Olen kaikissa sarjan peleissä muutoinkin pyrkinyt ratkaisemaan pienemmät rähinät aina automaattisesti, joten en tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa siitä, että käytin suurimman osan peliajastani suurella kartalla. Minua miellytti jatkuva sisällissodan uhka, kun kruununkilvoittelijat yrittävät kerryttää legitimiteettiä syrjäyttääkseen faaraon. Pelaajan on kyettävä tasapainoilemaan edistymisen ja valtakunnan vakauttamisen välillä.
On kuitenkin perusteltua väittää, että kyseessä on vain laajennus vuoden 2020 Total War: Troylle. Näin luultavasti onkin, sillä molemmat ovat Creative Assemblyn Sofian toimiston tuotoksia. Pitäisikö pelaajien vaatia kehittäjiltä enemmän? Kenties, mutta toisaalta tarjolla on kaikesta huolimatta tasapainoisen tyylikäs valtakunnanrakennuspeli, jossa paino on totuttua enemmän pääkartalla kuin yksittäisten taisteluiden tasolla.
