Klonoa 2: Lunatea's Veil

Tasokasta hyppelyä

Pitkäkorvainen sankarimme Klonoa on palannut ja jälleen on aika pelastaa maailma. Mutta kukapa itseään kunnioittava pelaaja nyt maailman pelastamiseen kyllästyisi. Tällä kertaa kyseinen maailma on herttainen satuvaltakunta Lunatea, jota uhkaa suuri katastrofi ja jonka harmoninen tasapaino on vaarassa järkkyä. Pelin tarina on yllättävä, paikoitellen jopa nautittava sekä viimeisen päälle söpö, mikä saattaa haitata joitakin. Pörröisen ällösöpöilyn alta kuitenkin paljastuu vaativa ja monipuolinen tasoloikka, joka tarjoaa paljon haastetta, vaikeita puzzleja ja vauhdikkaan hilpeää menoa läpi pelin.

Lunatea's Veil on miellyttävä poikkeus nykyisten 3d-tasohyppelyjen kaavasta, sillä se on oikeasti perinteinen sivusuuntaan scrollaava loikintapeli, jonka maailma, hirviöt ja hahmot ovat kuitenkin polygoneilla toteutettu. Tämä mahdollistaa vauhdikkaat kuvakulmat ja tekee pelistä todella näyttävän säilyttäen silti myös vanhojen kunnon 2d-tasoloikkien parhaat puolet. Sekoitus toimii todella hyvin, ja tällaista toivoisinkin myös näkeväni lisää. Tasojen suunnittelu on laadukasta, ja näennäistä kolmiulotteisuutta on käytetty hyvin. Esimerkiksi kun Klonoa loikkii korkeilla vuorilla, kuvakulma suuntautuu alaspäin paljastaen huimaavat maisemat ja pelaaja tosiaan tuntee olevansa korkealla pilvien yläpuolella. Tasot ovat usein hieman spiraalin muotoisia, jolloin lopullinen päämäärä on koko ajan näkyvissä taustalla ja lähenee lähenemistään sankarin edetessä sitä kohti nopeasti mutta varmasti. Sen lisäksi useat tasot tarjoavat huikeita ilmalentoja Klonoan laukaistessa itsensä tykillä eteenpäin. Mikä parasta, kamerakulmien vauhdikasta käyttöä ei koskaan viedä yli rajojen, joten pelissä näkee aina sen mikä on tärkeää eikä ohjattavuus kärsi.

Kun tähän vielä lisää sen, että tasot ovat suuria, fantastisen värikkäitä ja täynnä hauskoja yksityiskohtia ilman että ruudunpäivitys kärsii tippaakaan, ei voi muuta sanoa kuin että visuaalisesti vaikuttavaa jälkeä ovat Namcon pojat saaneet aikaan. Hahmot ja viholliset on tehty polygoneista, mutta välillä sen unohtaa kokonaan, sillä niistä on saatu rakennettua aivan piirrettyjen hahmojen näköisiä. Tai ainakin melkein, sillä lähikuvissa ja pelin omalla enginellä toteutetuissa välijaksoissa niukka polygonimäärä pistää paikoitellen silmään. Sen lisäksi hahmosuunnittelu on jopa vähän liiankin pelkkää söpöilyä, ja jopa päävastukset ovat herttaisuudessaan masentavan ei-pelottavia. Minua söpöily ei oikeastaan haitannut, mutta voin ymmärtää että se vie helposti peliltä uskottavuuden joidenkin ihmisten silmissä.

Voitto kotiin kaksoishypyllä

Klonoan simppeleiden kontrollien ulkoa opettelemiseen menee aikaa noin 5 sekuntia, sillä ne ovat niin perinteistä tasoloikkakamaa kuin olla ja voi. Toimintonappeja on kaksi: hyppy ja ampuminen. Tässä tapauksessa ampuminen tarkoittaa läheisen vihollisen sieppaamista, ja napin toinen painallus saman siepatun olennon heittämistä. Mutta juuri vihollisten oikea käyttö tekeekin pelistä niin monipuolisen. Vihollisia on monia erilaisia, ja jokaisella niistä on eri käyttötarkoituksensa. Peruskikka on niin sanottu kaksoishyppy, eli kun vihollista kantava Klonoa hyppää ilmalennon aikana uudestaan, hän heittää hirviön käsistään ja saa siitä uutta ponnistusvauhtia. Sen lisäksi on esimerkiksi räjähtäviä pommivihollisia, joilla voi raivata tiensä tiettyjen esteiden ohi, sekä suihkumoottorimörköjä, joiden poimiminen lennättää sankarin korkealle taivaisiin. Vihollisilla voi heitellä sivusuunnassa muita vastuksia, ja niitä voi viskoa kolmiulotteisuudesta johtuen myös ruutua kohti tai siitä pois päin. Uuden tyyppisiä olentoja ilmaantuu läpi koko pelin.

Alussa puzzlet ovat liiankin helppoja, mutta loppua kohden eteneminen vaatii yhä kekseliäämpää vihollisten hyväksi käyttöä sekä aina vain nopeampaa sorminäppäryyttä. Jo kerran läpäistyille kentille voi palata koska tahansa etsimään piilotettuja salaisuuksia, keräämään lisäelämiä tai muuten vaan pitämään hauskaa, mikä sekin on ihan ymmärrettävä syy.

Äänimaailma sopii peliin todella hyvin ja tekee Klonoasta tunnelmallisen ja hauskan. Äänitehosteet ovat perinteistä tasohyppelykamaa poksahduksineen ja flip-flop –efekteineen. Musiikin taso vaihtelee kauniista pelottavaan ja tylsästä riemastuttavaan. Varsinkin Klonoan itsensä laulama lumilautailujaksoa säestävä kappale reväytti nauruhermot ja lujaa.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin pelin omalla moottorilla tehdyillä välijaksoilla. Juoni kertoo pääasiassa söpöjen hahmojen söpöistä ongelmista sekä maailman pelastamisesta, ja kuten jo mainitsin, tarjoaa ihan kivasti yllätyksiä. Hahmojen käsittämätön piirroshahmomainen puhe (liekö se sitten japania tai jotain, siitä ei pirukaan ota selvää) on tekstitetty englanniksi ja äänet sopivat hahmoille hyvin. Keskustelut kuulostavat pelaajasta riippuen joko hauskalta tai ärsyttävältä. Vaikka minua ääninäyttely vain huvitti, uskon että moni varmasti tahtoo kääntää äänet nollille välijaksojen ajaksi.

Liian täydellistä?

Huonoin puoli tässä pelissä on lyhyys. Kentät ovat laajoja, mutta niitä on vain noin 15 kappaletta, ja niistäkin muutama on parissa minuutissa läpäistäviä laskettelujaksoja (mitkä ovat kylläkin kohtalaisen vauhdikkaita ja mukavaa vaihtelua suoraviivaiselle hyppelylle). Joskus samaan kenttään on palattava uudestaan eri merkeissä, jolloin ympäristöt ovat kuitenkin yleensä muuttuneet sen verran erilaisiksi, että toiston makua ei pääse syntymään. Klonoan pelaa helposti läpi vain muutamassa päivässä, mutta onneksi hauskuuden ei vielä tarvitse siihen loppua. Kentät ovat nimittäin täynnä piilotettuja bonuksia, ja pelin täydellinen suorittaminen vaatii niiden kaikkien löytämistä, mikä kasvattaa elinikää. Ja kun ottaa huomioon Klonoan hauskuuden ja laadun, bonuksia jaksaa etsiä mielellään ja siinä riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Mutta tekemistä ei kuitenkaan riitä loputtomasti, ja mikäli kenttiä olisi ollut enemmän, Klonoa olisi helposti saanut sen kaksinumeroisen arvosanan.

Lyhyydestään huolimatta Lunatea's Veil on ensiluokkainen tasoloikka. Ellei ällösöpöys ärsytä, eikä varsinaisesti inhoa koko lajityyppiä, ei ole mitään syytä jättää Klonoaa ostamatta. Siitä riittää hulvatonta menoa kuitenkin ihan hyväksi toviksi ja kaiken lisäksi se sopii kenelle tahansa ikäluokasta riippumatta: lapsellinen hahmosuunnittelu ja alun helpot kentät vetoavat takuulla perheen pienimpiin, mutta loppua kohden taitavat tasoloikkakonkaritkin saavat tyydyttävästi haastetta. Ja matka Lunatean valtakunnan halki on varmasti yhtä hulvatonta menoa kaikille.

Ei enää pikselimassaa

Klonoa teki ensi debyyttinsä Pleikkarifanien sydämiin PSX:llä. Tuolloin se meni kuitenkin itseltäni ohi ja uuden Klonoan ilmestyttyä PS2:lle, piti myös vanhaan osaan käydä tutustumassa ihan vertailun vuoksi. Perusasiat eivät olleet muuttuneet oikeastaan mihinkään sitten ensimmäisestä osasta. Suurin harppaus on tietenkin grafiikan muutos pikselimassasta aivan joksikin muuksi.

Klonoan ohjaaminen on yksinkertaista. Hahmoa liikutellaan ristiohjaimesta tai tatista, lisäksi hypitään ja tavallaan ammutaan. ”Ammunnalla” siepataan viholliset Klonoan pään päälle palloiksi. Siepattuja vihollisia voi sitten heitellä jokaiseen ilmansuuntaan. Niiden kanssa hypitään ilmaan ja ilmassa siepatun vihollisen päältä hypätään vielä korkeammalle. Siepatuilla vihollisilla voi tehdä paljon erilaisia toimenpiteitä vihollisen laadusta riippuen, mikä tuo peliin erittäin paljon mielenkiintoa lisää.

Hyvänä puolena täytyy sanoa Klonoan olevan silmille ystävällinen. Siinä ei esiinny kameraongelmia, mikä on ollut yleisin vika nykypäivän 3D-tasohyppelyissä. Tosin Klonoa ei olekaan mikään 3D-tasohyppely vaikka se siltä välillä vaikuttaakin. 3D-hahmot juoksentelevat 3D-maailmassa ennalta määrättyjä 2D-polkuja pitkin - ja näin saadaan todella toimiva konsepti. Kuvakulmat pyörivät sivuilta eteen ja takaisin, mutta tämä hoidetaan hallitusti ilman että ohjattavuutta menetetään missään vaiheessa. Tietenkin ohjattu 2D-juoksentelu vaikuttaa tähän seikkaan enemmän kuin paljon. Peli toi mieleen nuoruuden kunnon tasohyppelyt ennen kuin 2D-hyppelystä siirryttiin 3D-maailmoihin.

Ilmojen halki käy Klonoan tie

Peli pitää kyllä sisällään todella sulavaa ja kaunista grafiikkaa. 3D-maisemat näyttävät ja piirtyvät ruudulle upeasti. Tasojen suunniteluun on käytetty aikaa ja sen huomaa. Trampoliinin heittäessä Klonoan yläilmoihin, heitto todellakin tuntuu korkealta hypyltä kameran seuratessa hahmoa ja maiseman pienentyessä alhaalla kunnes fysiikan lait vaihtavat Klonoan suunnan kohti maanpintaa. Vauhtia tuovat myös siirtymiset 3D-maailmassa tykkien avulla. Tykit ampuvat Klonoan kauniin 3D-maailman taivaalle lepattavine korvineen, jolloin pelaaja jää suu auki katsomaan Klonoan lentoa aina laskeutumiseen saakka. Myös fantasiamaailmassa vastaan tulevat hahmot ovat hellyttäviä ja näyttäviä. Kaikki näyttää tyrmäävän komealta eikä huonoa sanottavaa löydy. Kaiken kukkuraksi Klonoan maailma on mielenkiintoinen ja kokoajan tulee uutta vastaan ilman että kyllästyminen pääsee yllättämään. Varsinkin surffaus- ja lumilautailuosuudet olivat vauhdikkaita ja todella mukavaa vaihtelua - paitsi silloin kun vauhdissa sattuu hurauttamaan kerättävistä tähdistä ohi eikä takaisin päin pääse. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tason suorittaminen alusta loppuun uudestaan, jolloin toivottavasti loputkin kerättävät saa poimittua mukaan. Jos ei, niin ei auta muu kuin yrittää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…

Äänimaailmakin on Klonoassa kohdallaan. Musiikki vaihtelee ratojen mukana ja sitä kuuntelee mielellään pelaamisen taustalla. Ainoa asia, joka alkoi todella ärsyttämään oli hahmojen puhe. Ensin sain korvat höröllä kuunnella mitä ihmettä hahmot höpisevät kun se ei edes japanilta kuulostanut. No loppujen lopuksikaan en saanut selvää puheesta, vaan se tuntui olevan jotakin todella ärsyttävää siansaksaa. Hahmojen puheet tulevat siansaksan kanssa samaan aikaan englanniksi tekstinä ruutuun, mutta tekstit valitettavasti valuvat erittäin hitaasti esille – siansaksan koko ajan kuuluessa taustalla. Korkeuksille kiitos ympyränapista, jolla höpinät sai keskeytettyä ja tekstit pölähtivät ruutuun kerralla.

Tasohyppelyfanien pakko ostos?

Myös Klonoaa vaivaa PS2-pelien yleinen buumi: kokonaisuus on liian lyhyt. Helpohkon alun jälkeen alkaa haastetta löytymään vaativimmillekin tasohyppelyfaneille ihan kivasti. Klonoa on ilman muuta vannoutuneelle tasohyppelyfanille jonkinlainen pakko-ostos lyhyydestä huolimatta. Myös PSX:n Klonoasta pitäneiden kannattaa suunnistaa kauppaan ja uhrata melkein vaikka viimeiset rahansa peliin. Mutta silti, jättäkää nyt hiukan rahaa myös leipään. Ei Klonoa nyt sentään elämää suurempi asia ole tasohyppelyfaneille, vain melkein. "XShava, pisteet 9".