Lord of the Rings: Aragorn's Quest

Miten monella tavalla pelin voi munia? Headstrong Games pyrkii ennätykseensä ja esittää taidonnäytteenä lisenssihirmun Lord of the Rings: Aragorn's Quest. Jos viimeisen käyttöpäivän ohittanut lisenssi ei riitä vaaran merkiksi, kellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä kammotus paljastuu Wii-pelistä PS3:lle portatuksi.

5 minuuttia aiemmin

PS3:n ikioma liiketunnistusohjain Move – jota ei ole kopioitu Wiimotesta – ei ole vielä pelitarjonnan puolesta räjäyttänyt pankkia. Tilannetta korjaamaan saapuu Sormusten herran Aragorn, sänkinaamainen sankari, joka miekkaa heilauttamalla ratkoi Keski-Maan ongelmia kolmannen ajan viimeisinä vuosina. Kyseessä on tietysti rakastettuun kirjaan perustuvaan elokuvatrilogiaan perustuva lisenssipeli, jossa viimeisen kerran hyödynnetään Viggo Mortensenin karismaattista ulkomuotoa. Lord of the Rings: Aragorn's Quest kertoo tarinan sormuksen sodasta.

Peli on alusta alkaen suunniteltu liiketunnistusohjaimille ja päähenkilöksi on valittu nimenomaan Aragorn, joka käytti tarinassa eniten miekkaa. Miekanheilutteluhan on yksi suurimpia märkien unien aiheuttajia, kun tosipelaajat keskustelevat liiketunnistuspeleistä. Aragorn's Questilla on kuitenkin kerrottavana vanha viesti: liiketunnistusmiekkailu ei toimi!

Millintarkan säilälläsohimisen sijaan käytettävissä on muutama ele. Kapulaa voi heilauttaa vasemmalle, oikealle, ylös, alas sekä pistäen eteen. Noin joka toisella yrittämällä miekka heilahtaa tarkoitettuun suuntaan. Osan ajasta jo ohjaimen siirto valmiusasemaan tulkitaan lyönniksi, välillä taas viuhautus ei aiheuta muuta kuin tenniskyynärpään pahenemista. Pelaaja tuntee olevansa Keski-Maassa yhtä immersiivisesti kuin vesikidutuksen uhri tuntee uivansa delfiinien kanssa.

Draaman olemuksesta

Aragorn's Quest käynnistyy Mordorin porteilta, jossa nelikoksi supistunut sormuksen ritarien ryhmä valmistautuu ottamaan vastaan Sauronin armeijan. Johdannon opetus on yksinkertainen: huido niin kuin löisit oikealla miekalla. Kovin optimistisen vinkin liian kirjaimellisesti ottamalla saa vain pahan mielen ja nekkuunsa. Lähes kliseisesti kyseessä on kuitenkin tarinankerronnallinen kikka, eli alkuun läväytetään silmille pelin loppukohtaus. Kuva siirtyy tästä paria vuosikymmentä eteenpäin, Konnun Hobittilaan, jossa muistellaan vanhoja hyviä aikoja.

Sormuksen matkaa seurataan ikääntyneen Samin kertomana tarinana. Aragorn on pääosassa, joten reissuun hypätään Briistä, hobittien ja Konkarin ensikohtaamisesta. Sieltä edetään Viimapään kautta Rivendelliin, Moriaan ja muutaman mutkan kautta lopulta Mordoriin. Koska kirja tai elokuva eivät sisällä aivan älyttömästi satunnaista väkivaltaa, on peliin jouduttu keksimään erilaisia päälleliimattuja tappeluksia örkkien, peikkojen ja arosusien kanssa. Mukana on myös runsaasti sivutehtäviä, joissa juostaan tarpeettoman pitkiä matkoja lyömään örkkejä päähän ja sitten palataan raportoimaan tapahtuneesta.

Koska kyseessä on elokuvaan perustuva peli, olisi ollut kiva saada oikeita näyttelijöitä mukaan. Nyt omat äänensä pelille ovat myyneet Sean Astin ja John Rhys-Davies. Lopuista tusinataiteilijoista osa hoitaa hommansa ihan mallikkaasti, toiset aiheuttavat epäuskoista hengen haukkomista. Erityisen valloittavia ovat haltiahahmot, jotka yrittävät kuulostaa arvoituksellisen eteerisiltä, mutta lopputulos on enemmänkin hamppuhöyryisen flegmaattinen.

Kontrolloimattomat liikkeet

Peli on samalla kertaa kehitetty sekä Wiille että PS3:lle, ja ainakin grafiikan kulmikkuudesta päätellen ensin mainittu on ollut pääkehitysalusta. Grafiikka on valjua, hahmot muistuttavat esikuviaan viitteellisesti ja kuvan repeilyynkin törmää toistuvasti. Kartoilla on tilaa liikkua, mutta tekemistä ja vaihtelua on niukalti. Musiikki ei ole kovin monipuolista eikä äänimaailmalla muutenkaan juhlita. Teknisesti Aragorn's Quest on yksi vähiten vaikuttavia PS3-pelejä.

Todellinen murheenkryyni on ohjaus. Aragornia liikutellaan navi-ohjaimen tatilla ja Movea käytetään miekan heiluttamiseen. Pelin edetessä Aragorn saa käyttöönsä myös jousen, jolla ampuminen tapahtuu Movella osoittamalla. Koska kapula on varattu pelkästään aseiden käyttöön, on kamera automaattiohjauksella. Ei liene vaikea arvata, miten hyvin tämä toimii kolmannen persoonan seikkailussa. Taistelussa joutuukin usein huitomaan sokkona, sillä viholliset saattavat jäädä kuolleeseen kulmaan.

Aragorn's Questiä voi pelata myös kaksinpelinä. Yleisesti totutusta poiketen tämä peli ei muutu paremmaksi kaverin kanssa. Todennäköisesti pelaajat tekevät sen virheen, että liikkuvat yli viiden metrin päähän toisistaan, jolloin muutenkin onneton kamera vasta alkaakin sakata. Aragorn's Questia voikin oikeutetusti pitää yhtenä halpamaisimmista esimerkeistä siitä, miten nykyisin suosittu ominaisuus isketään peliin vain, jotta sen voi mainita paketissa joutumatta kuulemaan syytteitä valheellisesta markkinoinnista.

Paluu loppukohtaukseen

Miten monella tavalla pelin voi munia? Headstrong Games pyrkii ennätykseensä, ja esittää taidonnäytteenä lisenssihirmun Lord of the Rings: Aragorn's Quest. Holtiton ohjaus, köykäinen tekninen toteutus, innoton ääninäyttely, yksitoikkoiset tehtävät ja pilattu kaksinpelimahdollisuus puhuvat vahvaa kieltä.

Jos viimeisen käyttöpäivän ohittanut lisenssi ei riitä vaaran merkiksi, kellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä kammotus paljastuu Wii-pelistä PS3:lle portatuksi. PS3-pelaaja pystyy sentään käyttämään ohjaukseen perinteista padia, mutta toteutus on senkin osalta jäänyt puolitiehen. Tämän lisenssirahastuksen taustalla on varmasti ollut kaunis ajatus siitä, että Sormusten herran tarinan voi vielä kerran kokea uudesta näkökulmasta uutta ohjaustapaa hyödyntäen, mutta joskus osaaminen ei riitä kauniiden tavoitteiden täyttämiseen. Mistä löytyisi hobitti heittämään tämän kiekon Tuomiovuoren hehkuvaan kitaan?