Mariosta on moneksi
Alunperin puuseppänä esiintynyt putkimies Mario on ehtinyt urallaan
olla mukana vaikka minkälaisissa puuhissa. Tennis, golf tai
mikroautoilu eivät ole hänelle vieraita, ja viitisen vuotta sitten hän
teki uuden aluevaltauksen lautapelipuolella Nintendo 64:n Mario Party
-pelissä. Yhdet bileet eivät riittäneet Nintendolle, joten Mario Party
sai N64:llä kaksi jatko-osaa. Vanhempien N64-pelien, kuten Wave Racen,
jalostuttua uudelle konsolisukupolvelle kukaan tuskin yllättyi uuden
Mario Partyn Cube-versiosta. Onko pelisarja sittenkään kuin hyvä viini,
joka vain kypsyy vuosi vuodelta lähemmäksi täydellisyyttä, vai tuliko
tällä kertaa etikkaa?
Mario Party 5:ssä ei juonellisesti ole
lähtökohtana aiempien pelien tavoin pelkkä Marion ja kavereiden
hauskanpito, vaan tällä kertaa vanha tuttu Bowser yrittää tehdä
tuhojaan Unimaailmassa. Marion onkin pysäytettävä Bowser kataline
suunnitelmineen, mutta mikäpä estäisi siinä sivussa muutaman lautapelin
pelaamisen kavereiden kesken?
Virtuaalilautapeli kuution voimin
Teknosukupolvea ajatellen lautapelien suurimmaksi miinuspuoleksi
voitaneen sanoa hidastempoisuuden. Pelkkä pelilaudan kiertäminen askel
kerrallaan voisikin alkaa puuduttaa melko nopeasti ilman kaikenlaisia
virikkeitä ja pikkukivaa, joilla Mario Party pitää pelaajat hereillä.
Keskeisimpiä piristäjiä ovat minipelit, joita pelataan
liikkumisvuorojen välissä. Ne ovat muutaman minuutin kestäviä
hupailuja, joissa otetaan mittaa pelaajien ajoituksesta, tarkkuudesta,
reaktioajasta tai ihan vain taidosta rämpyttää Cuben ohjaimen nappeja
aivan julmetusti. Vanhan kunnon Commodoren urheilupelejä muistuttavat
rämpytyslajit eivät kuitenkaan laske ohjainta ennenaikaiseen lepoon
maan alle, sillä digitaalinapit tuntuisivat kestävän vaikka minkälaista
iskua, eikä Marion vitosbileissä enää tuhota analogitikkua ykkösosan
lailla. Minipelejä on yli 70 ja aiempien versioiden yritysten ja
erehdysten kautta valikoima on kulminoitunut aivan mahtavaksi. Neljän
pelaajan kisoja saatetaan käydä kunnareiden lyömisessä, pikaluistelussa
tai vaikka bussin katon pesemisessä. Mielikuvitusta on siis tekijöillä
riittänyt. Tuuripelejä lukuun ottamatta huonoja pelejä ei ole: joissain
minipeleissä ei taidolla tai taktiikalla ole kuitenkaan mitään sijaa,
vaan voittaja ratkaistaan puhtaasti onnella. Pikkupelejä päästään
pelaamaan myös lautapelien ulkopuolella, mutta sitä ennen ne on
avattava pelin Party-moodissa, joka on ollut myös aiempien osien
selkäranka.
Party-moodi on pysynyt miltei samanlaisena jokaisessa Mario Partyssä.
Aluksi arvotaan liikkumisvuorot, minkä jälkeen jokainen pelaaja lyö
vuorollaan kymmensivuista nopantapaista, jolla määritetään
etenemismatka. Tämän jälkeen liikutaan noppakuution osoittama määrä ja
katsotaan mitä tapahtuu. Pelilaudat on jaettu erivärisiin ruutuihin,
joilla on omat toimintonsa. Siniseen ruutuun päädyttyään pelaaja saa
kolme rahaa, kun taas punaisesta hän vastaavasti köyhtyy. Vihreät
ruudut ovat tapahtumaruutuja, joiden toiminto vaihtelee laudoittain.
Tapahtumaruudulle astuttuaan pelaaja saattaa esimerkiksi vaihtaa
paikkaa äkillisesti, jolloin pikainen taktiikanmuutos on paikallaan.
Jokaisella pelilaudalla on lisäksi yksi satunnaisesti sijoitettu DK-
eli Donkey Kong -ruutu, johon päädyttyään pelaaja käynnistää jonkin
kolmesta DK-tapahtumasta: ruletissa on mahdollisuus voittaa tähti,
bonuksessa pelaaja lyö noppakuutiota ja saa sen osoittaman määrän
rahaa. Kolmannessa tapahtumassa pelataan kaikkien pelaajien kesken yhtä
Donkey Kongin kolmesta banaaniaiheisesta pelistä. Viimeinen
erikoisruutu on Bowser-ruutu, johon päätyminen tuo paikalle Marion
arkkivihollisen tuottamaan kaikille harmia. Bowser saattaa esimerkiksi
käynnistää minipelin, jossa ei kisatakaan siitä, kuka voittaa suurimman
summan rahaa, vaan siitä, kuka ottaa vähiten vahinkoa. Party-moodin
kestoksi voidaan määrittää kymmenestä viiteenkymmeneen vuoroa, mutta
mikäli ihmispelaajat eivät pysy aloillaan koko pelin loppuun, voidaan
heidät korvata milloin tahansa tietokonepelaajilla. Sama toimii myös
toisin päin, eli jos peli on aloitettu parilla ihmis- ja parilla
tietokonepelaajalla, on ihmispelaajien mahdollista liittyä myöhemmin
peliin tietokonehahmojen paikalle.
Kiusantekoa kapseleilla
Kun kaikki ovat liikkuneet vuorollaan, pelataan neljän pelaajan
minipeli. Siniseen ruutuun päätyneet pelaavat sinisessä ja punaiseen
päätyneet vastaavasti punaisessa joukkueessa. Vihreään tapahtumaruutuun
päätyneiden joukkue arvotaan. Minipelit ovat joukkuejaon mukaan joko
kaikki kaikkia vastaan-, kaksi kahta vastaan- tai yksi kolmea vastaan
-pelejä. Palkintona jaetaan rahaa, jolla saa tehtyä kaikenlaista kivaa
pelilaudalla. Rahan pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin ostaa tähtiä,
joiden lukumäärällä ratkaistaan pelin lopullinen voittaja.
Normaalioloissa laudalla on vain yksi tähti kerrallaan, ja kun joku saa
sen käsiinsä, se vaihtaa paikkaa sattumanvaraisesti. Hyvällä tuurilla
saman vuoron aikana voi siis periaatteessa saada ostettua monta tähteä,
mikäli paikka ei vaihdu liian kauas. Lisäksi rahoilla saa myös
palkattua chain chompeja ryöväämään kanssapelaajat tähdistä tai
rahoista. Tähden varastaminen muilta onkin huomattavasti hauskempaa
kuin sen ostaminen, sillä se ei ainoastaan kartuta omaa tähtitiliä,
vaan heikentää myös uhrin mahdollisuuksia voittaa.
Siellä
täällä laudoilla on automaatteja, jotka jakavat ohi kulkeville
pelaajille kapseleita. Niitä voidaan asettaa laudalle tai käyttää itse
pientä maksua vastaan. Kun kuka tahansa pelaajista, myös asettaja,
päätyy kapseliruutuun, tapahtuu jotain riippuen kapselin tyypistä.
Piraijakasvi vie pelaajalta puolet rahoista, pyörremyrsky vaihtaa
tähden paikkaa ja kaksintaistelukapseli käynnistää kahden pelaajan
minipelin vapaavalintaisen pelaajan kanssa. Kaksintaistelun panoksena
voi olla tähti tai rahaa. Kun kapselin asettaa pelilaudalle, se pysyy
siellä kunnes se korvataan jollain muulla, ja aktivoituu aina kun jokin
pelaaja päätyy sen kohdalle. Sen käyttäminen itseensä maksaa jonkin
verran, mutta tällöin se häviää käytön jälkeen. Ettei pelilauta olisi
vallan tyhjä pelin alkaessa, siellä täällä on aina muutama ennakkoon
asetettu kapseli.
Kun pelivuoroja on jäljellä enää viisi, tulee Bowser paikalle
muuttamaan tilannetta viime hetkien jännityksen lisäämiseksi. Viiden
viimeisen vuoron aikana pelilaudalle voi esimerkiksi ilmestyä monta
tähteä samaan aikaan. Vuorojen loputtua jaetaan bonustähtiä suurimman
rahamäärän, suurimman minipeleissä kerätyn rahamäärän ja
tapahtumaruutuihin päätymismäärän mukaan. Bonustähdet saa halutessaan
myös pois päältä. Party-moodin säännöt ovat siis pikkumuutoksia lukuun
ottamatta samat kuin ennenkin. Ne ovat simppelit ja nopeat oppia, mutta
jottei peliä tarvitsisi aloitella nenä aivan kiinni manuaalissa,
pelissä on opetusvideo, jossa säännöt käydään pikaisesti läpi.
Ei mikään päättymätön tarina
Yksinpelin virkaa ajaa Story-, eli tarinamoodi, jossa yritetään aluksi
voittaa Bowserin kolme kätyriä kaikilla pelilaudoilla. Lopuksi mennään
toki vetämään Bowseria lättyyn kunnon Mario-tyyliin. Story-moodissa ei
pelata tähdistä, vaan kolikoista kiertäen kolmen pikku-Bowserin kanssa
ympäri piennettyjä versioita Party-moodin laudoista yrittäen saada
vastustajan rahatili nollille. Toisin kuin Party-moodissa, 4 hengen
minipelejä pelataan vasta, kun jokin hahmoista päätyy VS-ruutuun. Jos
pelihahmo taas kohtaa jonkun pikku-Bowsereista, käynnistyy
kaksintaisteluminipeli, jossa voi vain hävitä rahaa. Pelaajalla onkin
joka laudalla vain 15 vuoroa aikaa pudottaa Bowser-tiimi kokonaan
nollille. Yleensä tämä riittää paremmin kuin hyvin, sillä
pikku-Bowsereista ei ole juurikaan vastusta. Story-moodi on todella
helppo, eikä siitä ole kuin muutaman tunnin keskinkertaiseksi huviksi.
Mario Party 5:ssä on tuttuun tapaan myös minipelimoodi, jossa on
mahdollista mitellä kaikissa Party- ja Story-moodeissa avatuissa
minipeleissä. Yksittäisten pelien lisäksi on mahdollista pelata viittä
erilaista turnausta, joissa voiton kriteerinä voi esimerkiksi olla
ensimmäisenä kolmen, viiden tai seitsemän minipelin voittaminen. Hieman
tavallisesta poikkeavassa moodissa minipelin voittanut saa heittää
noppaa edetäkseen laudalla, jolla ensimmäinen maalissa voittaa.
Minipelimoodista riittää paljon pikahupia, jos aika tai maltti ei riitä
Party-moodin pelaamiseen.
Viimeiset pelimoodit ovat
Bonus- ja Super Duel -moodit. Bonus-moodissa päästään pelaamaan
jääkiekkoa, rantalentopalloa sekä jännää korttilautapeliä. Super Duel
-moodissa kootaan osista taistelukärryjä, joilla nimenmukaisesti
taistellaan toista pelaajaa vastaan. Bonus-moodi on mukava peli-ilon
pidentäjä, mutta Super Duel on täysin tarpeeton ja turha. Sen olisikin
voinut jättää pois hieman hiotumman tuntuman antamiseksi.
Marion bileissä on aina kivaa
Mario Partyä on edelleen ilo pelata: yksinkertaiset kontrollit ja
matala oppimiskynnys päästävät uudetkin pelaajat nopeasti mukaan
peliin. Jos neljää ihmispelaajaa ei ole saatavilla, korvataan puuttuvat
pelaajat tietokoneen ohjaamilla hahmoilla. Tekoäly toimii mukavasti,
eikä vammaile raivostuttavasti, mutta ei siltikään ole ihmispelaajan
voittanutta. Tietokonehahmon pelin romuttaminen siirtämällä tähden
sijaintia kriittiseen aikaan ei vain tunnu yhtä tyydyttävältä, kuin
vieressä tuskailevan kaverin kiusaaminen. Pelin tempo on edelleen
mukavan leppoisa, mutta sitä on nopeutettu hieman aiempiin versioihin
nähden. Tästä kielii muun muassa miltei raivostuttavan pitkien
dialogien ja animaatioiden vähentäminen. Grafiikka on edelleen
yksinkertaista, mutta silti täysin riittävää ja toimivaa. Peli ei
hidastellut kertaakaan eikä ole missään vaiheessa ruma.
Pilipalimusiikki ja karkkivärit ovat vielä mukana, mutta nehän ovatkin
vain osa tunnelmaa ja Nintendo-maailmaa. Jos nämä ominaisuudet eivät
haittaa peliseuruetta, tai niiden lävitse osataan katsoa, edessä on
eräs GameCuben hupaisimmista moninpelikokemuksista. Yksinpeliksi Mario
Party 5:stä ei missään nimessä ole. Arvosanaa verottaa vanhan toisto:
lähes kaikki minipelejä lukuun ottamatta oli allekirjoittaneelle tuttua
kauraa. Jos Marion pippaloista ei kuitenkaan ole kuullut ennen
vitososaa, voi arvosanaa kohottaa mielessään reilulla pykälällä
ylöspäin.
