Turpakäräjillä tavataan
Tänä vuonna panostetaan jälleen näyttävyyteen sekä hyvään pelattavuuteen. Veri roiskuu ja matsit ovat parhaimmillaan erittäin viihdyttäviä spektaakkeleita. Varsinkin hommansa osaavaa ihmispelaajaa vastaan meno yltyy hetkittäin hurjaksi. Komeat hidastukset kruunaavat huippufiiliksen tiukan matsin jälkeen. Ja onhan se mukavaa istua kaverin kanssa samalla sohvalla ja nauraa, kun tätä mätetään kunnolla turpaan.
Näyttävyys ei rajoitu pelkästään kehään, vaan EA hyödyntää UFC-lisenssiä kiitettävästi. Oikeiden ottelijoiden lisäksi mukana on muitakin tuttuja kasvoja aina selostajista kehätyttöihin asti. Varsinkin uramoodia höystävät aidot videonpätkät tuovat mielenkiintoa otteluiden ja treenaamisen keskelle.
Edellisistä osista tuttu pelattavuus tuntuu hyvältä heti ensilyönneistä lähtien. Ottelija liikkuu ja iskee niin kuin pitääkin, vaikkakin alkuun liikkeet tuntuvat hieman kankeilta ja hitailta. Hitaus korostuu, mikäli nappeja innostuu rämpyttämään taistelun huumassa. Moinen taktiikka ei sovikaan kahdeksankulmioon, vaan rauhallinen lähestymistapa toimii paremmin. Jokaisen iskun ja liikkeen tulee olla harkittu. Kokonaisuutena meno on kaikin puolin sulavampaa ja hiotumpaa edelliseen verrattuna.
Vuohi kahdeksankulmiossa
Keskiössä oleva uramoodi on mennyt jälleen eteenpäin. Aiempaa monipuolisemmat oheistoiminnot, kuten sometus sekä fanitapaamiset, pitävät ottelijan kiireisenä matsien välillä. Kaiken tarkoituksena on vain ja ainoastaan maineen sekä mammonan haaliminen. Viimeisenä kruununa häämöttää hieno G.O.A.T -kirjainyhdistelmä, joka ei suinkaan liity erääseen vuohisimulaattoriin vaan tulee sanoista Greatest of All Time. Tittelin saavuttamiseksi vaaditaan lukuisia otteluita sekä tiettyjen ehtojen täyttymistä. Pohjamudista lähteminen ja oman hahmon kehittäminen huippuluokan ottelijaksi koukuttaa mukavasti.
Edellisessä osassa mukaan tuotu EA:n muissakin urheilupeleissä nähty mikromaksuja sisältävä Ultimate Team ei vakuuta. Tarkoituksena on kasata oma taistelijatiimi FIFAsta tutulla korttisysteemillä. Muoto sellaisenaan ei istu UFC:n maailmaan ja jää alkuinnostuksen jälkeen unholaan.
Pelimuodot kuten Tournament ja Knockout mode tarjoavat kevyempää taistelua niin moninpelinä kuin yksinkin. Vaikka uramoodi onkin kelpo yksinpeliviihdettä, niin kamppailu on parhaimmillaan kavereiden kanssa – joko samalta sohvalta tai netissä.
Nyrkin tie
Kickboxing-pelinä UFC on mainio, mutta valitettavasti edellisten osien murheenkryyni paini-minipeli on edelleen läsnä. Muuten niin ensiluokkainen toteutus sössitään kömpelöllä virityksellä, joka ei vieläkään tunnu millään tavalla luontevalta tai toimivalta. Pinna kiristyy heti, kun se väistämätön painihetki koittaa. Sinänsä näkemys on realistinen, sillä eiväthän kaikki tosimaailman ottelijatkaan pidä mattopainista. Pelaamisen pitäisi kuitenkin olla nautittavaa vaikka pyrittäisiinkin realistisuuteen. Kenties olisi aika mennä eteenpäin ja kehittää minipelin tilalle jokin luontevampi vaihtoehto, joka ei riko toiminnan rytmiä niin pahasti. Paini on kuitenkin tärkeä osa lajia ja on sääli, että sen toteutus ei yllä muun kokemuksen tasolle.
Kolmas osa ei mene eteenpäin juurikaan muuten kuin uramoodin osalta. Siinäkin on rutkasti parantamisen varaa, sillä sometus ja ekstrahöpötykset eivät liiemmin vaikuta pelikokemukseen. Itse asiassa ne alkavat jonkin ajan kuluttua tuntua puuduttavalta pakkopullalta, mikä toki pätee varmasti myös tosimaailmassa.
Lajin faneille UFC 3 tarjoaa juuri sitä mitä odottaa sopii: näyttäviä matseja hyvin hyödynnetyn lisenssin turvin. Pienet uudistukset siellä täällä eivät kuitenkaan enää riitä, kun suurin ongelma jätetään korjaamatta. Kenties olisi aika vaihtaa kansikuvapoika ja luoda nahka uusiksi. Kilpailijoiden puuttuessa näin tuskin käy.
