Kylmästä lämpimään
Tänä vuonna saapasvaltion ylpeys on julkaissut jo Monster Energy Supercrossin, eikä syksyisen MXGP3:n pölytkään ole vielä ehtineet laskeutua. Gravel lisää tuttuun kaavaan pari rengasta ja tukun erilaisia kilpailumuotoja. Teos mainostaa itseään villinä, ääriolosuhteisiin vievänä kokemuksena. Ajomalli on lähellä arcadea, ja ympäristöt vaihtelevat Namibian aavikoilta aina Alaskan jäisiin kaivoksiin. Pääpaino on Off-Road Masters -tilassa, jossa pelaaja pukee ylleen ajohaalarit ja ottaa osaa kahdeksan hengen turnaukseen ympäri maapalloa. Tavoitteena ei ole enempää tai vähempää kuin täysvaltainen mestaruus kaikissa lajeissa, asfaltilla ja vaativissa maastoissa.
Tv-sarjan muotoon nidottu uramoodi toimii perinteisellä tavalla: jokaisesta osakilpailusta haalitaan tähtiä, joilla edetään kampanjassa. Voitosta saa kolme tähteä, palkintopallisijasta kaksi ja kaikki pelaa -tyylisesti pelkästä maaliin pääsystä palkitaan yhdellä. Kun pisteitä on tarpeeksi kasassa, siirrytään seuraavan lokaation pariin. Startteja on yleensä neljä per paikkakunta. Kaikkiin ei ole pakko osallistua, jos tähtimäärää on saanut kerrytettyä edellisistä kisoista tarpeeksi. Tietyin väliajoin haastetaan hallitseva mestari yksi vastaan yksi -kamppailuun kultainen pysti silmissä kiiltäen.
Kisoja on muutamia erilaisia. Välillä ajetaan simppeleitä parin kolmen kierroksen mittelöitä, kun taas osassa pudotetaan tietyin väliajoin peränpitäjä pois, kunnes jäljellä ei ole kuin voittaja. Mukana on myös aikahaasteita ja välietappikisoja, joissa täytyy ajaa porttien läpi pysyäkseen kärjen tuntumassa. Tarjonta on suhteellisen perinteistä ja viihdyttävää, mutta mukaan mahtuu myös teräviä, kaahailun pilaavia kuoppia.
Vankilasäännöillä
Ehkä suurin turhautumisen aihe on ratojen keinotekoiset rajat. Osa kisoista ajetaan leveillä baanoilla, joissa ajolinjansa saa valita suhteellisen vapaasti. Silti porttien missauksesta rankaistaan parin sekunnin odottelulla ja palautuksella virhepaikkaan – ilman lentävää lähtöä tietenkin. Yksikin erhe tarkoittaa yleensä palkintopallisijoituksien karkaamista tekoälykuskeille. Tiukat säännöt eivät oikein istu Gravelin arcademaiseen ja hauskuuteen painottavaan yleisfiilikseen, vaikka kelaustoiminnolla voi paikata pahimmat mokansa.
Mestareiden haastamiset ovat myös pääasiassa tiukkoja taistoja, joissa paras taktiikka – kuten oikeastaan kaikissa väännöissä – on puskea vastus armotta tieltä. Kiilaamisesta eikä törmäilystä rankaista millään tapaa, ja koska autot eivät perusasetuksilla myöskään hajoa, niin mutkaan kannattaa aika ajoin täräyttää kaasu pohjassa. Yleensä oikeaoppinen kolaus kilpakumppanin kylkeen takaa helpon ohituksen lisäksi nopeat vauhdit seuraavalle suoralle.
Milestonella on hallussa kiitettävä kattaus automerkkien lisenssejä. Tallista löytyy ralli- ja maastoautovalikoimaa valmistajilta, kuten Ford, Subaru, Toyota ja Hummer. Eri kuoseja aukeaa sitä mukaan, kun yksinpelikampanja etenee. Varsinkin isommat autot ovat todella painavia ja kääntyvät laivamaisen hitaasti. Kulkupelit eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäön puolesta, joten eri ajotuntumia pääsee harjoittelemaan riippuen kisamuodosta. Takavetoinen irtoaa sorasta herkemmin kuin tankkimainen aavikkokilpuri. Fysiikkamoottori toimii pääasiassa hyvin, mitä nyt isommat kolaroinnit näyttävät juuri siltä kuin hajoamaton auto pyörii katon kautta ympäri kovalla pinnalla. Toisaalta pienet pusut betonipalkkiin saattavat pysäyttää koko kaaran.
Soraääniä
Italialaisstudion perussynnit ovat läsnä myös Gravelissa. Graafinen ilme on vaihteleva: Välillä Unreal Engine piirtää upeita auringonlaskuja, ja seuraavassa hetkessä viidakkopätkällä ruudunpäivitys heittelee enemmän kuin takavetoisen Escortin perä. Teos ei kestä lähempää tarkkailua, sillä tekstuurit näyttävät asteen verran suttuisilta. Asia korostuu karuhkoja uusintoja katsellessa. Gravel ei kuitenkaan ole tekijätiimin heikoin suoritus, ja puitteet ovat pääasiassa tyydyttävät.
Paketti on kääritty maskuliiniseen käärepaperiin. Liekit lyövät, ja miehet ovat rautaa. Välivideot ovat ajoittain jopa koomisia, kun parrakkaat ja tatuoidut karjut kekkuloivat kameran edessä naama vakavana. Vihaiset kitarat sorisevat taustalla. Onneksi musiikit saa hiljennettyä Spotifyn tieltä pois, sillä parin kappaleen ääniraitaa ei jaksa montaa tuntia kuunnella. Autot itsessään pitävät pärinää ja surinaa nostamatta kummemmin mielipiteitä suuntaan taikka toiseen. Äijämäisellä ulkokuorella kompensoidaan pieniä puutteita oikean elämän tyyliin... Yhteenvetona voisi sanoa, että Gravelin tunnistaa Milestonen peliksi niin hyvässä kuin pahassa.
Kurasta soraan
Kaikesta valituksesta huolimatta on todettava, että Gravel on ihan hauskaa viihdettä. Ajotuntuma ei ole paras, mutta kun sen kanssa pääsee sinuiksi, niin tekoälyhahmoja vastaan ajelee parit kisat illassa ihan mielellään. Radoissa että ympäristöissä on vaihtelua, ja aina voi lähteä hakemaan vastuksia verkkopelin puolelta. Moninpeleihin saa mahdutettua maksimissaan 12 pelaajaa. Oikeita ihmisiä vastaan rällääminen on tunnetusti mielekkäämpää, eikä Gravel tee poikkeusta. Lähtösuoran tyhjät paikat täytetään tekoälykuskeilla, jotta radalla ei olisi liikaa tilaa.
Jotenkin toivoisi, että Milestonen tuotteet saisivat vielä sen viimeisen silauksen pintaan. Ruudunpäivitysongelmat ovat ajopeleissä anteeksiantamaton virhe – virhe, joka pilaa vauhdintunteen ja huonoimmassa tapauksessa myös koko kisan ulosajon muodossa. Uramoodi ja sitä tukeva moninpeli tarjoavat monipuolisesti tekemistä, mutta loppujen lopuksi parempiakin ajopelejä on konsoleille tarjolla. Pääasiassa karuihin oloihin ja vaihteleviin maastoihin sijoittuva Gravel on hauskaa mutta unohdettavaa viihdettä, josta Milestone saa jälleen täytettä jo valmiiksi pulleaan tuotereppuunsa.
