Tärkeällä asialla
Länsi-Saksa. Vuosi on 1956. Koska monilla päättäjillä ja poliiseilla on edelleen historiaa ja kytköksiä natsi-Saksaan, valtio päättää perustaa itsenäisen syyttäjätoimiston selvittämättömiä sota-ajan rikoksia kohtaan. Pelaaja ottaa nuoren Esther Katzin roolin tutkiakseen useita kauheuksia vuosien takaa. Tavoite on saada uhreille oikeutta ja syylliset vihdoin tuomiolle. The Darkest Files pohjautuu oikeisiin oikeusjuttuihin, mutta muokkaa henkilöhahmoja ja tapahtumapaikkoja. Vain Fritz Bauer kulkee oikealla nimellään. Herra, joka nousi kuuluisaksi “natsien metsästäjänä” ja oli mukana taustavaikuttajana Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynneissä. Tässä teoksessa hän on pääsyyttäjä, pelaajan pomo.
Kolmiulotteinen maailma on väritön, mutta yksityiskohtainen. Visuaaliset efektit korostavat sarjakuvamaista lähestymistä. Noir-grafiikalla tehty The Darkest Files koostuu käytännössä kolmesta osasta: todisteiden keräämisestä, silminnäkijöiden haastatteluista ja itse oikeudenkäynnistä. Valmistautuminen on ensisijaisen tärkeää, jotta oikeat henkilöt saadaan telkien taakse. Apuna prosessissa on niin kollegat, arkistot, sihteerin kaivamat dokumentit kuin myös todistajien ristiriitaiset kertomukset. Dokumentteja on paljon, mutta niiden joukosta onneksi löytää tärkeät kohdat näppärästi. Lopuksi tapahtumista luodaan eräänlainen aikajana, jossa eri ihmisten teot, liikkeet ja päätökset laitetaan kartalle, ja ne analysoidaan reaaliajassa.
Vastalause!
Ensimmäisessä tapauksessa tutkitaan yli 70-vuotiaan miehen teloitusta. Kuka hänet murhasi ja millä perusteella? Eräänlaisena tutoriaalina toimiva avauskappale tempaisee nopeasti mukaansa. Synkästä aihepiiristä huolimatta yksityiskohtia on mielenkiintoista tutkia ja vetää päättelyitä motiivien sekä tapahtumien välille. Todistajien kuulusteluissa hypätään kirjaimellisesti menneisyyteen tutkimaan tapahtumapaikkoja – tai ainakin muistoja niistä. Välillä keskeytetään lausunto ristiriitaisen asian johdosta. Joku valehtelee aina, se on varmaa. Vanhojen natsisotilaiden asenne nuorta naista kohtaan ei paranna haastattelujen ilmapiiriä, mutta laki saa puhua uhrien puolesta!
Pelaajallekaan ei ole itsestään selvää mitä on tapahtunut, vaan asiat pitää pystyä perustelemaan todisteiden avulla. Itse olin melko varma syyllisestä, mutta loppujen lopuksi oikeudenkäynnistä tuli täydellinen fiasko. Edes vinkkisysteemi ei avittanut, koska tiesin mitkä faktat olisi pitänyt yhdistää – mutta logiikkani oli jollakin tavalla väärä. The Darkest Files kärsii samasta ongelmasta kuin Ace Attorney -sarja: Välillä pelin ja pelaajan ajatusmaailmat eivät kohtaa, mikä johtaa epäonnistumisten kierteeseen. Tein oikein, mutta väärällä tavalla. Onneksi oikeassa elämässä syyttäjä ei päästänyt murhaajia vapaalle jalalle.
Oikeasti kaikki ovat syyllisiä
Oikeusjuttujen välillä uppoudutaan 1950-luvun Länsi-Saksan yhteiskuntaan. Sodan jälkeisen jännitteet ja asenteet välittyvät onnistuneesti ruudun toiselle puolelle: The Darkest Files nojaa historiaan kunnioittaen rikosten uhreja ja heidän lähimmäisiään. Samalla se avaa tapahtumien kauheuksia ja muistuttaa kuinka helposti inhimillisyys ja toisten kunnioitus katoavat yhteiskunnasta, jos vihan antaa voittaa.
Tarinoiden ja tapauksien tutkiminen on kiehtovaa puuhaa. Tapaukset ovat monimutkaisia vyyhtejä, joissa rikos on selkeä, mutta oikean syyllisen löytäminen vaatii tarkkuutta ja päättelykykyä. Moraalisesti monet syytetyistä kuuluisivat telkien taakse, vaikka eivät kyseistä rikosta olisikaan tehneet. Harmittavasti oikeudenkäynnit vaativat välillä liikaa ymmärrystä pelintekijöiden logiikasta kuin itse rikoksen tapahtumista, mikä turhauttaa. The Darkest Files tarjoaa joka tapauksessa kiehtovan kurkkauksen ihmiskunnan synkimpiin hetkiin sekä sen jälkeiseen jälkipyykkiin. Pulmapelin muodossa.
KonsoliFIN on ylpeä OpenCriticin jäsen
