Electronic Artsin muista urheilusarjoista poiketen yhtiön NHL-kiekkoilua ei nähty viime vuoden lopulla Xbox 360:lla lainkaan, vaan 2K Gamesin oma näkemys lajista sai kikkailla vapaasti. EA ottikin asiakseen luoda kerralla selvästi uuden sukupolven pelin. Kanadalainen studio keskittyi vain ja ainoastaan Microsoftin uutukaiskonsolin versioon tarkoituksenaan uudistaa sarjaa rankalla kädellä täksi vuodeksi. Tai ainakin niin EA mainostaa.
Finish, finish, finish!
Pelistä julkaistiin Liven kauppapaikalla vain rangaistuslaukaukset sisältävä demo, jotta uudistukset tulisivat selvästi esille. Keskeisintä innovaatiota eli taitotikkua se esittelikin erinomaisesti. Idea on hyvin yksinkertainen: vasemmalla tatilla ohjataan pelaajan liikehdintää normaalisti, kun taas mailaa hallitaan oikealla tatilla. Oikealla tikulla hoidetaan siis kikkailun ohella laukominen ja taklaaminenkin. Muut toiminnot jäävät lähinnä puskurinäppäimien ja liipaisimien harteille, sillä itse päänappeja käytetään vain taktiikanvaihdoksiin ja huitomiseen. Toinen iso juttu on fysiikanmallinnus. Maalivahdit eivät enää ime kiekkoa maagisesti räpyläänsä, vaan lättyä torjutaan kilvellä ja patjoilla eteen sekä sivuille.
Uudistukset näkyvät kaukalossa selkeästi. Maalit eivät synny enää vain suoraan poikittaissyötöstä laukoen, vaan läpiajostakin voi saada jotain aikaiseksi. On uskomaton tunne ratkaista peli jatkoajalla nostamalla kiekko pienen veivauksen jälkeen molarin patjojen yli häkkiin. Luonnollisesti peippaaminen sujuu paremmin Ovechkinilta kuin Tie Domilta, joten kerrankin kikkakeijoilla on arvonsa. Mukana on toki joitakin esianimoituja kikkoja, mutta ne eivät ole kovin käytännöllisiä. Kontrollien sisäistäminen vaatii aikansa, sillä rangaistuslaukauskilpailuun verrattuna oikea peli on aivan eri asia. Sormet menevät aluksi väkisinkin sekaisin ja hakevat niille perusnapeille, mutta luovuttaminen ei missään nimessä kannata. Ajan kuluessa ohjauksen sisäistää kyllä, vaikka laukaukset lähtevät joskus vahingossa oppineemmaltakin. Yleensä ottaen kontrollit ovat erittäin nautittavat.
Pelattavuuden pahimmat ongelmat liittyvät enemmänkin kiekottomien miesten hallintaan. Puolustaminen on hankalaa, sillä taaksepäin luistelevat pakit tahtovat sinkoilla ulos tilanteesta. Ongelma korostuu etenkin ihmispelaajia vastaan, sillä taitavampi harhauttelija ohittaa poukkoilevat miehet vaivatta. Jotain puolustuspelaamisesta kertoo se, että varteenotettavin vaihtoehto on tavallisen pökkimisen ohella syöksyä maihin ja huitoa villisti mailalla siinä toivossa, että lätkä irtoaa hyökkääjän lavasta. Suurin osa jäähyistä tuleekin kampittamisesta, kun pelaajat ronkkivat kepillään vääntötilanteissa kiekkoa. Taitotikkua kaivattaisiin siis alapäässäkin. Hyökkäyspäässä puolustajat jäävät etenkin aloituksissa liian lähelle siniviivaa, jolloin aloitusvoitto saattaa valua hukkaan ja ylivoimakuvioiden rakentaminen vaikeutuu entisestään.
What a save! And he scores!
Kiekkofysiikat ovatkin hieman kaksipiippuinen juttu. Sinänsä on mahtavaa, että limppu saattaa lirahtaa längeistä maaliin kuin Holmqvistilta konsanaan, mutta toisaalta tuloksena on pidemmän päälle paljon ihmeellisiä pomppumaaleja. Peliväline pyörii maalivahdin olan yli verkkoon, ja tekoälytön veskari tällaisessa tilanteissa usein vain edesauttaa punalampun syttymistä potkimalla ja huitomalla kiekkoa maaliin. Paikoin häkkejä syntyy luonnottomasti aivan vaarattomistakin paikoista, ja huumori loppuu, kun omassa päässä on näin rikkoutunut kuparinen tarpeeksi monta kertaa. Molarien hasardiominaisuuksiin kuuluvat myös avaukset, joiden suuntauksessa ei paikoin ole minkäänlaista logiikkaa. Lisäksi varsinkin tekoälyn tekemät maalit menevät liian usein maalivahdin jalkovälistä tai tolppien kautta sisään. Positiivista on joka tapauksessa, että maaleja syntyy erilaisista tilanteista, vaikkei Konamin jalkapallosarjasta tuttua sujuvuutta ei vielä ole saavutettu.
Pelitapahtumien uskottavuus kärsii muutenkin tekoälyn takia. Valikoista löytyy erilaisia mahdollisuuksia muun muassa laukausten ja syöttöjen tarkkuuden sekä vetojen ja taklausten voimakkuuden säätämiseen. Sopivilla asetuksilla peli on nautittavaa, mutta niiden löytäminen käykin työstä. Esimerkiksi vastustajan taklaukset jäävät poikkeuksetta kymmenysosaan omista pusuista. Pidemmän päälle myös vaikeustason kanssa tulee ongelmia, joten omat säätöpalkit tekoälylle tekisivät gutaa.
Lets make a deal
Tavallisen näytösottelun ohella pelimuotoja on kolme: dynastia, turnaus ja rangaistuslaukauskilpailu, joista kaksi jälkimmäistä ovat itsestään selviä. Dynastia puolestaan on kymmenen kauden putki, jonka aikana päästään rakentamaan valitusta organisaatiosta mestarijoukkuetta. Ottelujen ohella huolehditaan harjoittelusta ja raha-asioista sekä treidataan pelaajia, joten tarjolla on mukavaa pikkunäpertämistä. Kentällisiä koottaessa kannattaa taitotason lisäksi ottaa huomioon pelaajatyypit, sillä ketjujen kemiat vaikuttavat osaltaan taitoihin. Kolmea pelinrakentajaa ei siis kannata tunkea samaan ketjuun. Todelliset kiekkopuristit todennäköisesti pettyvät tarjottuihin taktiikkavaihtoehtoihin, ja osa jää varmasti kaipaamaan lisää pelimoodeja dynastian hauskuudesta huolimatta. Xbox 360 –versiosta puuttuvat myös kokonaan eurooppalaiset liigajoukkueet, joita lienee turha odottaa ladattavaksi Livestä kokoonpanopäivitysten tapaan. NHL-ryhmitykset eivät nimittäin täysin ajan tasalla ole.
Varsinkin omaa joukkuetta hallinnoidessa valikkoja on suhteellisen paljon, ja peliin on jäänyt muutamia lapsuksia. Koko NHL:n pistepörssiä ei näe suoraan mistään, vaan se on kikkailtava esiin yksittäisten joukkueiden tilastojen kautta. Automaattitallennuksen idea on hieman hukattu, sillä se reagoi vain, jos tehdään muutoksia esimerkiksi kokoonpanoihin ottelujen välillä. Nyt tallentamisen unohtaminen viiden matsin putken jälkeen jää potuttamaan olan takaa. Mukavana ominaisuutena valikon alalaidan palkissa pyörii eri urheilulajien tuloksia monista mielenkiintoisista sarjoista, joskin ajoittain hieman sekavasti.
Verkkopuolella jatketaan FIFA-sarjasta tutulla linjalla. Livessä on tyydyttävä kahden henkilön välisiin yksittäisiin matseihin, eikä revanssiakaan voi ottaa suoraa summerin soitua. Peli kerää tietoja pelaajan edesottamuksista, mutta valitettavasti vain rankatuista otteluista. Ulkomaalaisten kanssa pelatessa verkkoviive on yleensä siinä siedettävän rajamailla. Suomalaisten kesken se vaihtelee suuresti, ja joskus lagia ei ole huomattavissa lainkaan. Harmittavin piirre ovat kuitenkin ajoittaiset turhat keskeytykset pelissä, joiden takia toimintaa jatketaan yhtäkkiä ilman mitään syytä aloituksella. Tällä osa-alueella EA:lla on reilusti petrattavaa.
There are shots and there are lasers
Visuaalisesti NHL 07 on näyttävä. Pelaajat varusteineen pursuavat yksityiskohtia, eikä yleisömeressäkään ole moittimista. Ylhäältä päin kuvatusta toiminnasta ei tietenkään kaikkia hienouksia huomaa, mutta toisaalta se pyörii tällöin tasaisen jouhevasti. Samalla kuvakulma peittää hieman tönkköjä animaatioita, jotka tulevat ikävästi esille uusinnoissa, samoin kuin lievät notkahtelut ruudunpäivityksessä. Etenkin taaksepäin luistelevien jannujen liikehdintä on koomisen näköistä. Sujuvuutta kaivattaisiin huomattavasti lisää. Pelaajista suurimmat tähdet näyttävät totta kai esikuviltaan, mutta esimerkiksi Jarkko Ruutu on kaukana suomalaisesta karskiudestaan. Pelin kulkua katkovat välivideot ovat tyylikkään näköisiä, mutta niissä on valitettavan vähän vaihtelua.
Äänien sarallakaan ei hirveästi valitettavaa ole. Vedot kilahtelevat tolpissa ihanasti ja mätkähtävät päätyyn mojovasti. Yleisö elää kotijoukkueensa mukana, ja Suomen hallinta Helsingin areenalla saa kaikki reilut 4000 katsojaa kannustamaan. Calgaryssa puolestaan yleisö mylvii ”Kipper!”. Selostuskopissa istuvat Gary Thorne ja Bill Clement tekevät hekin laatutyötä. Parivaljakon kommentit alkavat ajan kuluessa toistaa itseään, kuten aina, mutta suomalaisten maalivahtien kehumista on kiva kuunnella, eikä Niittymäen edesottamuksia olympialaisissakaan ole unohdettu. Tarttuvasta rämpytyksestä koostuva biisilista on sen sijaan liian lyhyt, joten samat rimpsut kuullaan dynastian valikoissa seikkaillessa varmasti tarpeeksi monta kertaa. Omat kappaleet saa kyllä soimaan taustalle, mutta olisi hauskaa kokea se korniuden huipennus, kun Hard Rock Halleluja kajahtaa ilmoille hallissa Suomen maalatessa. Tai edes Den glider in Ruotsi-otteluissa.
Kaikista vioistaan huolimatta NHL 07 on erittäin viihdyttävä avaus uuden sukupolven konsoleilla, vaikkei jokaista kiekkofania varmasti miellytäkään. Hyvät puolet pelastavat todella paljon, sillä ainakin allekirjoittanut oli täysin tuskastunut kaavoihin kangistuneisiin maalikuvioihin. Kuitenkin matkaa Pro Evolution Soccerin kaltaiseen messiaaseen on. Toivottavasti EA ei siis jää lepäämään laakereilleen vaan jatkaa hyvin aloitettua remonttia ensi vuonna. Samalla voitaisiin lisätä kasa ominaisuuksia ja vaihtoehtoja, joita sarja kaipaa. Uusintojen tallentamismahdollisuus ei ainakaan tekisi pahaa.
