Luoja, ne listivät Kennyn!
Teinikauhu on virkistävän tutkimaton alatyylilaji kauhupelien genressä. Obsuressa ei tökitä psyyken likaisempaa puolta häiritsevillä kuvilla, eikä edes teloiteta zombeja liekinheittimillä. Synkkää meininkiä kyllä piisaa, mutta viisikko-henkisen teinietsivätarinan muodossa. Kevyen teeman puitteissa kauhunväreitä ei pahemmin pääse syntymään, mutta kunnon vanhanaikaista jännitystä sitäkin enemmän.
Leafmoren High Schoolissa tapahtuu kummia, kuinkas muutenkaan. Kun koripalloilija-Kenny katoaa harkkojen jälkeen teille tietämättömille, tämän kaverit päättävät tutkia tilannetta. Illalla ryhmä teinejä lähtee salaa koluamaan koulun käytäviä, ja pian hemmetti pääseekin jo irti. Autioilla nurkilla lurkkii kasvottomia hirviöitä, tuskanhuudot raikaavat kaukaisuudessa ja sitä rataa. Koulu ei ole täysin autio ihmisistäkään, sillä välillä kohdataan enemmän tai vähemmän epäilyttäviä persoonia. Ties vaikka itse rehtorikin lymyilisi vielä jossain...
Pelin tahditus toimii harvinaisen hyvin. Suurimman osan ajasta tutkitaan paikkoja ja ratkotaan pähkinöitä, mutta hirviöiden uhka ei pääse koskaan unohtumaan. Taistelut ovat ohi sekunneissa, ja mainio tarina vyöryy eteenpäin vauhdikkaasti. Vaikka Obscure ei varsinaisesti loksauta leukoja, näin rytmikkäästä pelistä on vaikea päästää irti.
Kaveria ei jätetä!
Varjojen halki ei tarvitse hiipiä yksin, sillä mukana on useimmiten yksi kaveri. Kaksihenkisen tiimin voi valita yhteensä viidestä hahmosta, joista jokaisella on oma erikoiskykynsä. Yksi tiirikoi ovia, toinen juoksee kovaa ja kolmas antaa vinkkejä. Kallisarvoisin kyky löytyy kuitenkin reportteri-Joshilta. Hän osaa kertoa, onko huoneesta löydetty jo kaikki tarpeellinen.
Pelaaja voi hypätä hahmosta toiseen napinpainalluksella, ja tiimin kokoonpanoa voi muuttaa melkein koska vaan. Kakkoshahmon ohjaimiin voi astua myös toinen pelaaja, mutta yhteistyö sujuu harvoin ongelmitta. Sivuroolia toimittava kaveri tapaa pudota kuvasta, sillä kamera seuraa orjallisesti ykköspelaajaa. Kaverin odottelu on rasittavaa, ja huoneen kilpakoluaminen sekavaa. Ei silti, onhan siinä omanlaistaan viehätystä, kun hiivitään kahdestaan käytävällä taskulamput ojossa ja arvaillaan, mistä mörkö pomppaa seuraavaksi.
Jos et omista ystäviä, tekoälylläkin pärjää. Koneen ohjaamana kakkoshahmo pysyy hyvin perässä, antaa tulitukea taisteluissa, eikä jää jalkoihin.
Älä ruoki niitä keskiyön jälkeen!
Riiviöt ovat allergisia kirkkaalle valolle, ja auringonvalo tappaa ne. Taisteluista selviää usein helpoiten, kun juoksee lähimmälle ikkunalle ja iskee sen rikki. Sisään virtaava valo kärventää sen rumemman osapuolen kertalaakista. Mutta mitäs sitten kun tulee yö? Pulassahan sitä ollaan, mutta ahdistusta voi lievittää teippaamalla pyssyihin taskulamppuja.
Kyllä, koululta löytyy tuliaseita, mikä on tavallaan häiritsevää. Mutta paha käydä moralisoimaan, kun ympärillä hiipii mustaa mönjää levittäviä demoneja. Taistelut ovat nopeita, raivokkaita ja sujuvia. Viholliseen lukittaudutaan liipasimella, ja ampuessa voi liikkua vapaasti.
Taistelun jälkeen mikään ei virkistä paremmin, kuin huikka kylmää Red Bullia. Harmillisesti energiajuomia ja ammuksia löytyy normaalilla vaikeustasolla ihan liian vähän, ja hahmoja kuolee väkisinkin. Itse nautin Obscuresta eniten helpolla vaikeustasolla, jolloin irtosälää ei joutunut säästelemään hampaat irvessä. Toisaalta lällyily kutistaa pelin muutenkin lyhyttä elinikää.
Juokse, niitä on kaikkialla!
Obscure näyttää mukiinmenevältä ja kuulostaa hyvältä. Meheviä varjoja pääsee silpomaan taskulampulla sydämen kyllyydestä, ja kaikki on sopivan ränsistynyttä. Volyymiltaan vähän epätasainen äänimaailma ei pudota ainakaan Silent Hill -pelaajia ruosteisilta pyörätuoleiltaan, mutta pitää silti tunnelman korkealla. Aavemaisesti hoilaava lapsikuoro karmaisee mukavasti.
Leafmoren koulu on elävä ympäristö, sillä yllättäen paikkoja voi pistää remonttiin. Lukitun oven voi usein ohittaa helposti rikkomalla sen, laseja voi särkeä, tuoleja työnnellä ja niin edespäin. Fysiikka lisää todentuntuisuutta yllättävän paljon.
Tekijöillä on teinikauhuleffojen kliseet hyvin hallussa, aina popahtavasta alkuintrosta lähtien. Esimerkiksi vihollisilla on tapana ilmestyä aina pahimmalla hetkellä, kuten ovea tiirikoidessa. Mikäs sen hauskempaa, kuin tuntea lähestyvän murhaajan hengitys niskassaan ja toivoa, että lukko loksahtaisi pian.
Genreä kunnioitetaan myös ryhmänjäsenten kupsahteluilla. Kuolemia ei ole määrätty ennalta, mutta taistelussa kaatunut kaveri pysyy kuolleena. On vain pelaajasta kiinni, kenestä tulee se viimeinen eloonjäänyt (porukan blondi pitää tietysti tapattaa ensimmäisenä). Parhaimmillaan tuntuu, kuin olisi joutunut oikeaan teinikauhuleffaan.
Obscure on kaikin puolin sujuva, jännittävä ja hauska pelata. Kauhutaiteen ystävät lukevat nyt väärästä pelistä, mutta jos selviytymiskauhua ei ota liian vakavasti, tämä saattaa purra lujaakin. Tuplasti pidemmällä kestolla Obscure olisi ehdolla vuoden kauhupeliksi.
